Meribassia Portugalissa

Portugalissa ruoka on yleensä hyvin yksinkertaista. Pihvi tai kala (kesällä erityisesti sardiinit), oliiviöljyssä paistettu tai grillattu, suolalla ja valkosipulilla maustettu. Lisukkeina ranskiksia ja tomaatti-sipuli-friseesalaattia. Vielä pakollinen sitruunanlohko niin kalan kuin lihankin tarjoiluvadille ja maukas annos on valmis. Mitään muuta ei tarvita. Pääraaka-ainetta ei hukuteta ylimääräisten makujen ja mausteiden alle, vaan liha tai kala saa loistaa omana itsenään. Yksinkertaista ja herkullista.

 

Olemme hulluna ruokatoreihin. Minne ikinä matkustammekin, aina on pakko päästä tutustumaan paikallisen torin tarjontaan. Käydessämme itäisessä Algarvessa tutustuimme muun muassa Olhãon kaupungin ruokatoriin ja kauppahalliin. Jos minulla olisi siellä ollut käytettävissäni keittiö, olisin oitis ostanut tältä kauppiaalta villiparsaa ja valmistanut siitä jotain hyvää. Naapuripöydissä appelsiinit ja klementiinit hehkuivat kauniin oransseina, hinta 50 senttiä/kilo. Myyntipöydillä oli monia sellaisia kasviksia, joiden nimestä minulla ei ollut aavistustakaan, saati miltä ne maistuvat. Herkkuja, herkkuja, herkkuja. Jotain sentään tarttui sieltä mukaan, purkillinen rosmariinipellolla ahertaneiden mehiläisten keräämää hunajaa. Kokeilin kotona lisätä rosmariinihunajaa makeuttamaan valkoista teetä ja se makukokemus oli upea.

Torin laidalla toisessa kauppahallissa myytiin kasviksia ja lihaa, toisessa kalaa. Olhão on eteläisen Portugalin tärkein kalastussatama ja sen huomaa. Hallin tiskillä oli päiväntuoreita kaloja, äyriäisiä ja mustekaloja lähes silmänkantamattomiin. Myyntipäivä heti eikä keskusliikkeen varaston kautta parin viikon kuluttua. Vaikka iltapäivä oli jo pitkällä ja sulkemisaikakin lähestyi, kalaa riitti kaikille. Itse asiassa, onneksi minulla ei ollut sitä keittiötä käytettävissäni.

 

Tässä vasta ruma otus, tamboril eli suomeksi merikrotti (Lophius piscatorius), mutta ah - niin hyvän makuinen. Hinta 12,50/kg – siis Olhãossa. Suomessa hinta on ainakin nelinkertainen. Merikrotin liha muistuttaa jollain tavalla hummeria. Siinä on samantapainen purutuntuma ja jos sitä kypsentää liikaa, sen liha muuttuu sitkeäksi ja kuivaksi aivan kuten hummerikin. Merikrotin posket ovat erityisen herkullisia.

 

Lounasaika alkoi olla jo lopuillaan, mutta jotain piti saada syödäksemme. Suunnistimme siis kadun toiselle puolelle kauppahallia vastapäätä olevaan kalaravintolaan, Restaurante Marisqueira Catedral do Mariscoon. Itse ravintola ei ulkonäöllään prameillut, enemmänkin päinvastoin, mutta on aina hyvä merkki jos ravintolassa on syömässä paljon paikallista väkeä. Me taisimme olla paikan ainoat ulkomaalaiset? Valitsimme kalatiskistä haluamamme kalat, jotka kokki sitten valmisti meille. Kaikkein parhaan näköiset olivat kaksi lihavaa robaloa (sea bass eli meriahven), jotka oli perattu, suomustettu ja puoliksi fileoitu. Ruodoton filee oli vielä kiinni selkänahassa, mistä kokki taittoi kalan perhosen muotoon ja grilliin. Kun tämä filee oli syöty, oli todella helppo nostaa pois keskiruoto ja selkäruodot sekä jatkaa loistavan kala-aterian nauttimista. Kalan nahkakin oli niin rapeaa, että siitä tuli varmasti syödyksi päivän annos ihonhoidossa tärkeää kollageenia – mikäli se nyt enää tässä iässä mitään auttaa.