Näytetään tekstit, joissa on tunniste retroruokaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retroruokaa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. helmikuuta 2025

Kalevalanpäivä ja laskiainen

 

Yhden viikonlopun ympärillä on nyt monta muistettavaa päivää, ensin perjantaina Kalevalanpäivä eli suomalaisen kulttuurin päivä, ja heti tiistaina laskiaistiistai. Kun nämä yhdistetään, niiden välisen laskiaissunnuntain ateriaksi sopii hyvin vanhanaikainen jauhelihakeitto ja jälkiruoaksi koko pellillinen uunipannukakkua, kumpikin hinnaltaan edullisia ja nopeita valmistaa.

Kiva niille, joilla tänä viikonloppuna on lunta missä laskea mäkeä. Helsingissä tämän talven keskimääräinen lumensyvyys lienee ollut suunnilleen 0,1 senttimetriä. Toisaalta, voihan sitä ulkoilla ilman luntakin. 

 


 

Jauhelihakeitto

 

2 rkl              voita
400 g             naudanjauhelihaa
1,5 l               lihalientä (15 dl vettä ja 2 liemikuutiota)
yhteensä noin 600 - 700 g soppakasviksia:

pätkä purjoa, pari porkkanaa, muutama kiinteä peruna,

pala juuriselleriä ja palsternakka

6                    tuoretta timjaminoksaa
1,5 rkl           tomaattipyreetä
kourallinen   hienonnettua lehtipersiljaa
 


Sulata voi isossa kattilassa ja ruskista jauheliha siinä. Lisää kiehuvan kuuma lihaliemi sekä ohuelti viipaloitu purjo ja pienehköiksi tasakokoisiksi paloiksi leikatut porkkanat sekä perunat. Anna näiden ensin kiehua parin minuutin ajan, minkä jälkeen lisää keittoon pienehköiksi tasakokoisiksi paloiksi leikatut selleri ja palsternakka sekä timjaminoksat. Keittele jauhelihakeittoa niin kauan että juurekset ovat kypsät, enimmillään noin 15 minuuttia. Keittoaika riippuu siitä minkä kokoisiksi juurekset on pilkottu. Lisää tomaattipyree sekä lehtipersilja, sekoita hyvin ja anna kerran vielä kiehahtaa. Lisukkeeksi sopii perinteinen ruisleipä.

 

 


 

Iso pannukakku josta riittää kaikille

 

5 dl                vehnäjauhoa
1 tl                suolaa
2 rkl              sokeria
4                    munaa
1 litra            maitoa
50 g               voisulaa tai juoksevaa leivontarasvaa

 

Sekoita isossa kulhossa jauhot, suola ja sokeri. Lisää kananmunat ja sekoita. Lisää maito kolmessa erässä ja vatkaa välillä kunnolla sekaisin ettei taikinaan jää jauhopaakkuja. Anna taikinan turvota noin puoli tuntia. Sekoita voisula taikinan joukkoon juuri ennen paistamista.

Levitä uunipellille riittävän iso pala leivinpaperia ja kaada taikina siihen. Kypsennä pannukakku uunissa 225 asteessa noin 30 minuuttia. Pannarin kanssa maistuu ja valmistuu nopeasti mansikkasurvos ja vaniljakermavaahto.


 

lauantai 26. lokakuuta 2024

Savusilakkalaatikko

Turussa on tätä kirjottaessani jälleen käynnissä perinteiset silakkamarkkinat ja siellä oli kalastajilla tarjolla silakkaa monessa eri muodossa. Onneksi EU vahvisti uudet silakan pyyntikiintiöt, jotka nousivat merkittävästi. Silakkakanta on elpynyt ja kalojen koko on kasvanut. Näin ollen silakan pyynti ja siis myös silakkamarkkinaperinne jatkuu edelleen Suomessa. Kalastajien myyntitiskeillä heidän itsensä purkittamat silakkajalosteet ovat näköjään nykyisin enemmistönä. Niitähän voi valmistaa etukäteen ja näin taata, että on myytävää tapahtumassa vaikka silakkasaalista ei juuri tapahtuman aikaan saisikaan merestä. Tuore silakka onkin jo harvinaisuus kalamarkkinoilla. Onneksi mukana oli myös tuottajia, joilla oli perinteisesti savustettua silakkaa. Leppäsavulla oikeasti savustettua – ei savuaromilla tehtyä. Olin jo jonkin aikaa himoinnut savusilakoita ja läheinen pariskunta toikin kävelyreissultaan minulle sellaisia paketin markkinoilta ihan kotiin asti. Kiitos vielä kerran. Pohtiessamme Tuplaespresson kanssa viikonlopun ruokalistaa ja erilaisia juttuja, joita savukaloistamme voisi tehdä, keksin että niistähän saisi oivan savusilakkalaatikon. Kaikki aineksetkin sellaiseen löytyivät kaapista, joten ei muuta kun toimeksi vaan.

 


 

 

Savusilakkalaatikko

 

600-700 g                           perunoita

10                                       savusilakkaa

1-2                                      sipulia (koosta riippuen)

reilu ½ dl                            hienonnettua tilliä

3 dl                                     kermamaitoa (tai ruokakermaa)

2                                         munaa

                                           hienoa merisuolaa

                                           valkopippuria myllystä

                                           kevätsipulia viimeistelyyn

 

Perkaa savusilakat ja ota talteen myös mäti ja maiti. Savustettu silakan mäti on herkkua eikä tässä kannata harjoittaa sukupuolisyrjintää sillä myös savustettu maiti maistuu hyvältä laatikossa.

Pese, kuori ja viipaloi perunat. Viipaloi sipuli ja puolita viipaleet. Hienonna tilli.

Laita uuni kuumenemaan 180°C:een. Esivalmistelut ovat valmiit.

 

Voitele uunivuoka ja laita sen pohjalle kolmasosa perunoista tasaiseksi kerrokseksi. Levitä niiden päälle puolet savusilakoista, puolet sipuleista sekä puolet tillisilpusta. Ripottele hieman hienoa merisuolaa ja rouhaise vähän valkopippuria. Sitten puolet jäljellä olevista perunoista, loput silakat, sipulit sekä tillit ja taas vähän mausteita. Lopuksi tasainen pintakerros lopuista perunoista.

 

 

Vatkaa kulhossa sekaisin munat sekä kermamaito ja mausta maltillisesti suolalla ja pippurilla. Kaada seos vuokaan ja laita vuoka uuniin kypsymään. Tämä vuoka oli uunissa 1,5 tuntia jonka jälkeen se sai vetäytyä työtasolla noin 20 minuuttia. Viipaloi kevätsipulin vihreät osat ja ripottele ne valmiin vuoan pinnalle. Ruoka on valmis tarjottavaksi. Vaatii hieman askartelua silakoiden kanssa sekä suurta kärsivällisyyttä lopputulosta odotellessa sillä uunista tulevat tuoksut ovat kerta kaikkiaan vastustamattomat. Silakat ovat toki jo kypsiä, mutta jos perunat jäävät raaoiksi niiden maku ja suutuntuma pilaavat herkun, joten kärsivällisyys palkitaan tässä. Perinteiset maustekurkku ja etikkapunajuuri vielä viereen, niin takaan makuelämyksen, joka sitäpaitsi on 100% kotimaista.


torstai 26. syyskuuta 2024

Mummolan kananmunakastike kalalle

 

No nyt on taas tosi retroresepti siltä ajalta kun vain ravintola-alan ammattilaiset tunsivat sanan bechamel ja taviksille se oli valkokastike. Mutta mummolapa tuunasikin tämän tavallisen valkokastikkeen kaikkien (siihen maailmanaikaan) lasten herkuksi, kananmunakastikkeeksi, joka sopii paremmin kuin hyvin kaikkien kotimaisten vaaleiden kalojen seuraksi. Nostetaan siis loistava resepti historian hämärästä, kas tässä.

 


 

Kananmunakastike kalalle

 

40 g               voita
3 rkl              vehnäjauhoja
5-6 dl            lämmintä maitoa
3                    keitettyä (10 min) kananmunaa
1 tl                suolaa
hiukan           valkopippuria
kourallinen   hienonnettua tilliä

 

Maito kannattaa ensin lämmittää mikrossa vähän yli kädenlämpöiseksi, jolloin kastikkeen tekeminen on sujuvampaa. Keitä kananmunat, jäähdytä ja kuori ne. Sulata voi kattilassa ja ripottele jauhot joukkoon. Sekoita hyvin ja anna kiehahtaa. Lisää maito vähän kerrallaan koko ajan vispilällä pohjia myöten sekoittaen. Sekoittaminen on tärkeää, ettei maito pala pohjaan. Keitä kastiketta hiljalleen koko ajan sekoittaen kunnes kastike on saostunut ja vielä senkin jälkeen parin minuutin ajan. Lisää sitten hienonnettu tilli, suola sekä valkopippuri ja tarkista maku. Lopuksi murskaa keitetyt kananmunat haarukalla ja sekoita kastikkeen joukkoon.

 

Kananmunakastikkeen lisäksi lautasella on paistettuja ahvenfileitä, perunasosetta ja kaali-porkkana-raastetta.


 

torstai 4. heinäkuuta 2024

Raparperikiisseli ja muita helppoja raparperijälkkäreitä

Raparperikausi jatkuu vielä. Nyt kun erilaiset raparperipiirakat on leivottu, voi käyttää raparperia myös helppojen ja herkullisten jälkiruokien valmistamiseen. Raparperikiisseli on klassikko, jota täytyy keittää ainakin kerran kesässä.

 


Bonuksena muutama muukin helppo jälkiruokaresepti, jossa raparperi on pääosassa.

 

 

Raparperikiisseli

 

7-8 dl             raparperikuutioita
8 dl                vettä
1,5 dl             sokeria
¼ tl                suolaa

1 dl                vettä

4 rkl               perunajauhoa

 

Raparperikiisselin väri riippuu siitä onko raparperinvarret kuorittu vai ei. Kuoren kanssa kiisselistä tulee enemmän tai vähemmän punertavaa, mutta kuorituista kauniin vihreä. Mittaa kattilaan vesi, sokeri, suola, raparperit ja keitä niitä välillä sekoitellen 10-15 minuuttia kunnes raparperit ovat soseutuneet. Sekoita vesi ja perunajauhot keskenään, nosta raparperikattila hetkeksi pois lämmöltä ja valuta nestemäinen perunajauhoseos kuuman keitoksen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Nosta kattila takaisin lämmölle ja anna kiisselin kiehahtaa vielä kerran koko ajan sekoittaen.
 
Nauti raparperikiisseli hyvin jäähtyneenä pehmeän jäätelön, kerman tai kermavaahdon kanssa.

 

 

Helppo raparperimousse  (6-8 annosta)

 

300 g             raparperia
0,5 tl              suolaa
0,5 dl             vettä
 
yhden             sitruunan mehu
1 tölkki          (n. 400 g) makeutettua kondensoitua maitoa
3 dl                kuohukermaa

viimeistelyyn

sokeroimatonta raparperisosetta
pistaasirouhetta ja/tai valkosuklaarouhetta

 

Valmista ensin raparperisose. (Sokeroimatonta raparperisosetta kannattaa tehdä valmiiksi pakastimeen erilaisia raparperiruokia varten.) Leikkaa raparperit noin sentin kuutioiksi. Mittaa kattilaan 300 g raparperia sekä 0,5 tl suolaa ja 0,5 dl vettä. Keitä aineksia pienellä lämmöllä 10-15 minuuttia tai kunnes kaikki raparperi on soseutettavissa.

Mittaa raparperisoseesta 200 grammaa kulhoon sitruunamehun, kondensoidun maidon sekä kuohukerman kanssa. Vatkaa seosta sähkövatkaimella kunnes se sakeutuu. Tähän menee aikaa noin kymmenisen minuuttia.

Annostele raparperimousse jälkiruokakulhoihin ja laita jääkaappiin jähmettymään 15-30 minuutin ajaksi. Viimeistele annokset raparperisoseella sekä pistaasirouheella ja/tai valkosuklaalastuilla.

 

 

Raparperivispipuuro, valkosuklaata ja

minttukermavaahtoa

 

1 l                  vettä
400 g             raparperia
2 dl                sokeria
1,5 dl             mannasuurimoita
1/4 tl              suolaa

jääkaappikylmää valkosuklaata

2 rkl               hienonnettua tuoretta minttua
2 dl                kuohukermaa
1 rkl               sokeria

 

Laita kattilaan vesi, raparperit ja sokeri ja anna kiehua 5-10 minuuttia kunnes raparperit ovat hajonneet. Lisää suola ja mannasuurimot koko ajan vatkaten ja keitä toiset 5-10 minuuttia kunnes puuro on valmista. Anna puuron jäähtyä.

Vatkaa puuro sähkövatkaimella kuohkeaksi. Vatkaa kerma sokerin kanssa vaahdoksi ja sekoita joukkoon hienonnettu minttu. Rouhi valkosuklaa kohtalaisen hienoiksi muruiksi. Kasaa annokset ja koristele vielä kokonaisella mintunlehdellä.

 

 

Pähkinäinen raparperimurupaistos

 

200 g            raparperia kuorittuna ja ohuelti viipaloituna
2 rkl              ruokokidesokeria
ripaus            suolaa
0,5 rkl           perunajauhoa

1 + 2 rkl        pehmeää voita

2 rkl              vehnäjauhoa
3 rkl              kaurahiutaleita
2 rkl              cashewpähkinärouhetta (muutkin pähkinät kelpaavat)
ripaus            suolaa
1/4 tl             hienonnettua kardemummaa
3 rkl              ruokokidesokeria

 

Kaada muovipussiin sokeria, suolaa sekä perunajauhoa ja lisää raparperipalat. Hölskytä ainekset sekaisin. Voitele pieni uunivuoka ruokalusikallisella voita ja kaada siihen maustetut raparperit.

Sekoita keskenään 2 rkl pehmeää voita, vehnäjauhot, kaurahiutaleet, cashewrouhe, ripaus suolaa, kardemumma sekä ruokokidesokeri. Ripottele seos raparperipalojen päälle ja paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia, jolla paistoajalla raparperit vielä pysyvät koossa. Pidempi paistoaika tekee raparpereista sosetta. Tarjoile murupaistos hiukan lämpimänä..