Näytetään tekstit, joissa on tunniste tortilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tortilla. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. syyskuuta 2025

Meksikolais-italialaista fuusioruokaa

Tortillapakkauksessakin on ”parasta ennen” -päiväys, vaikka harvemmin tortillapaketti niin kauan ehtii kenenkään keittiössä vanhentua. Paitsi että meillä yllättäen vehnä-maissitortillapaketin best before alkoi lähestyä. Kun varsinainen texmex ei herättänyt minkäänlaisia intohimoja, se päätyi pikalasagneen pastankorvikkeeksi.

Italialaiseen tapaan jauhelihakastike sai makua ”pyhästä kolminaisuudesta”, porkkanan, sipulin ja varsisellerin yhdistelmästä. Kasvisten pilkkomisessa on aina sen verran vaivaa, että päätin samalla vaivalla tehdä soffrittokasviksia vähän enemmän kerralla. Puolen kilon pussista porkkanaa, yhdestä 300 gramman varsiselleristä ja viidestä pienehköstä keltasipulista tuli ainekset viiteen ruokaan, jolloin neljä pakettia valmiiksi pilkottuja kasviksia päätyi pakastimeen.

 

 

Tortillalasagne

(4-6 annosta) 

1 pakkaus      (8 kpl) keskikokoisia vehnä-maissitortilloja 

2 rkl               ruokaöljyä + nokare voita

1                    porkkana
1                    sellerinvarsi
1                    pienehkö sipuli
400 g             naudan jauhelihaa
hiukan           suolaa ja mustapippuria myllystä
2 rkl               tomaattipyreetä
1 tölkki          tomaattimurskaa 400 g
2 dl                vettä
1                     kanaliemikuutio
 kuivattua basilikaa
 mustapippuria
1 rkl               soijakastiketta
2 tl                 sokeria
 tuoretta lehtipersiljaa 

200 g             maustamatonta tuorejuustoa

2,5 dl             ruokakermaa
150-175 g      juustoraastetta (parmesaani-cheddar-provolone-gruyere
                          tai jotain muuta maukasta ja hyvin sulavaa juustoa)
tuoretta basilikaa
 

Kuori porkkana ja leikkaa se ihan pieniksi kuutioiksi. Kuori ja kuutioi myös sipuli, ja leikkaa sellerinvarsikin pieniksi kuutioiksi. Kuumenna pannulla öljy ja kuullota siinä kasviskuutiot pehmeiksi. Lisää jauheliha ja ala ruskistaa jauhelihaa. 

Kun liha on kypsää, mausta se ihan kevyesti suolalla sekä mustapippurilla, lisää tomaattipyree ja sekoita hyvin. Lisää sitten tomaattimurska, vesi sekä kanaliemikuutio ja kun seos alkaa kiehua, mausta se kuivatulla basilikalla sekä mustapippurilla. (Jos haluaa enemmän texmex-makua, tähän voi lisätä vielä ripauksen chiliä, jeeraa ja korianterijauhetta.) 

Hauduta seosta 15 minuuttia välillä sekoitellen, lisää soijakastike, sokeri sekä hienonnettu lehtipersilja, sekoita, anna kerran kiehahtaa ja ota pois lämmöltä.

Laita uuni lämpiämään 220 asteeseen.

Raasta juustot kulhoon. Kuumenna kerma kiehuvaksi, kaada juustoraasteen päälle ja sekoita kunnes juusto on sulanut. Lisää tuorejuusto ja sekoita ainekset tasaiseksi.

Kokoa tortillalasagne pyöreään, voideltuun piirakkavuokaan irtopohjakakkuvuoan renkaan avulla. Ensin pohjalle yksi tortilla, sen päälle ohut kerros juustokastiketta ja kerros jauhelihakastiketta. Toinen tortilla, juustokastike ja jauhelihakastike jne. Päällimmäisen tortillan päälle tulee vain juustokastiketta.

Mitoita annostelu siten, että kastikkeet riittävät, juustokastiketta kahdeksan tortillan päälle ja jauhelihakastiketta seitsemän tortillan päälle. Laita tortillalasagne uuniin keskitasolle ja paista noin 20 minuuttia tai kunnes juustokastikkeen pinta saa sopivasti väriä.

Anna valmiin tortillalasagnen jäähtyä hetken ennen kuin otat renkaan pois sen ympäriltä. Viimeistele ruoka tuoreella basilikalla.

 

sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Juhannussunnuntain fajitas ja jälkiruoka

 

Kun juhannusaaton (ja –päivän) menu koostui pääasiassa kalasta ja varhaisperunoista, oli ihan hyvä että juhannussunnuntaina siihen tuli jo vähän vaihtelua. Kokkasimme silloin fajitas -aterian: tortilloja, lihaa, kasviksia, guacamolea ja kaikkea muuta mitä kunnon fajitakseen kuuluu. Kun kaikkien eri ikäisten ruokavieraiden makumieltymyksistä ei aina voi olla varma, niin kun jokainen täyttää itse omat tortillansa, saa syödäkseen varmasti sitä mistä tykkää eikä mitään ylimääräistä. Juhannuksen sääkartta ennusti mökkiseudulle niin kylmää ja epävakaista, että nämäkin varmuuden vuoksi paistettiin ja tarjoiltiin sisätiloissa. Grillataan pihalla sitten taas kun on vähän paremmat ilmat. Heinäkuussa, ehkä? Toivottavasti...

Fajitas on siitä kätevä tarjottava isommalle porukalle, että kaiken voi tehdä etukäteen tarjoiluvalmiiksi ja tarpeellisilta osin sitten lämmittää juuri ennen ruokailua. Lihojen paisto, sipulit, herkkusienet, paprikat, niistä tulee sen verran käryä, että etukäteisvalmistelu onkin enemmän kuin paikallaan.

Jälkiruokana tarjottu hedelmäsalaatti oli sekin hyvä tehdä etukäteen, sillä hedelmien pilkkomiseen kuluu yllättävän paljon aikaa. Hedelmätkin tarjoiltiin jokainen laji eri kulhosta.

 


 

Fajitas

(kahdeksalle)

 

4 pakettia      medium vehnätortilloja (32 kpl)
rypsiöljyä
0,8 - 1 kg      naudan ulkofileetä
400 g             broilerin rintafileitä
maustesekoitus:
                              suolaa
        mustapippuria
                              korianterijauhetta
                              jeeraa
                              valkosipulijauhetta
                              chilijauhetta
                              paprikajauhetta
voita
3                    isoa keltasipulia
200-300 g      tuoreita herkkusieniä
3                    paprikaa, keltainen, oranssi ja vihreä
400-500 g     guacamolea
400-500 g     creme fraichea
3                    isoa punasipulia pikkelöitynä
2 tölkkiä       valmista salsakastiketta
2-3                limettiä lohkoina
1 tölkki         peperoneja
1 ruukku       korianteria hienonnettuna (vain lehdet)

 

Valmista ensin maustesekoitus. Valmissekoitustakin voi tietysti käyttää, mutta itse sekoitettuna saa varmemmin oman maun mukaisen. Leikkaa sitten paistettavat ainekset valmiiksi. Suikaloi naudanliha ja kanafileet siten, että leikkaat niistä ensin poikkisyin ”pihvejä” ja sen jälkeen nämä vasta suikaleiksi. Sillä tavalla suikaleista ei paistettaessa tule sitkeitä. Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi, noin puolen sentin lohkoiksi, viipaloi herkkusienet ja poista paprikoista sisukset. Leikkaa sitten vielä paprikat suikaleiksi.

Mausta lihasuikaleet maustesekoituksella ja ruskista ne paistinpannulla pienessä määrässä öljyä. Tee samoin broilerisuikaleille. Pyyhi pannu, jatka sipulien paistamisella öljyn ja voin sekoituksessa. Kun sipulit ovat ruskistuneet, lisää tilkka vettä ja hauduta kunnes sipuli on täysin pehmeää. Siirrä sipuli pois pannulta ja jatka herkkusieniviipaleilla ja kun ne ovat valmiit, paista lopuksi paprikasuikaleet. Muista maustaa kasvikset suolaripauksella.

Laita jokainen aines tarjolle omaan kulhoonsa, joista itse kukin voi kerätä tortillansa päälle haluamansa ainekset. Lihat, sipulit, herkkusienet sekä paprikat lämmitetään ja tarjoillaan kuumana, muut kylmänä.

Lämmitä tortillat juuri ennen tarjoilua. Kuumenna paistinpannu keskilämmölle ja lämmitä tortillaa paistinlastalla painaen molemmin puolin sen verran että se alkaa ruskistua. Siirrä lämmin tortilla välittömästi kankaisen lautasliinan väliin ja jatka tortillojen lämmittämistä. Kun ne latoo yhdeksi pinoksi lautasliinojen väliin, tortillat pysyvät pehmeinä ja lämpiminä.

Noutopöydästä tortilla, siihen täytteet ja tortilla rullalle. Ja kohta sitten jonon päähän tekemään jo seuraavaa fajitasta. 

 


Jälkiruoaksi kulhollinen hedelmiä

 

1                    cantaloupe meloni
puolikas        vesimeloni
viinirypäleitä vihreä & punainen
4                    kiiviä
500 g             tuoreita mansikoita
tuoretta minttua tai sitruunamelissaa

kastike

yhden            limetin raastettu kuori
2,5 dl             kookoskermaa
3 dl                kuohukermaa
3 rkl              ruokokidesokeria
1 dl               vaniljakreemijauhetta

 

Kuori hedelmät/poista mansikoiden kannat/pese rypäleet. Leikkaa melonit pieniksi paloiksi, irrota rypäleet tertuistaan, kuori ja pilko kiivit, leikkaa mansikat pienemmiksi paloiksi.
 
Laita jokainen eri hedelmälaji omaan kulhoonsa samoin kuin hienoksi silputtu minttu/sitruunamelissa.

Mittaa kastikkeen ainekset yhteen kulhoon ja vatkaa ne kuohkeaksi vaahdoksi.

Jälkiruoka tarjoillaan kylmänä.