Näytetään tekstit, joissa on tunniste lakritsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lakritsi. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. lokakuuta 2022

Musta Halloweenin minttu-lakritsikakku


Tein tällä reseptillä halloweenleivoksia jo viime vuonna, mutta jostain syystä kuvat jäi ottamatta ja resepti jäi tuolloin päivittämättä blogiin. Mustat minttu-lakritsileivokset olivat kuitenkin niin suuri menestys, että niitä oli ihan pakko tehdä tänä vuonna uudestaan ja samalla tuli mahdollisuus ottaa kuvatkin. Tämä levykakku on melko makea, joten pienempikin pala riittää. Ja saahan sitä aina santsata niin kauan kuin kakkua riittää.

Mustan elintarvikevärin olen ostanut ihan tavallisesta marketista. Maustamiseen käytin viime vuonna jostain leipomiskaupasta hankittuja lakritsi- ja piparminttuaromeita. Näillä saa paljon aidommat maut kuin lakritsijauheella tai tavallisilla ruokakaupan makuesansseilla.


 

Halloweenin musta minttu-lakritsikakku 

(vuoka 23 x 28 cm)

pohja

2  munaa
1,5 dl  sokeria
2,5 dl  vehnäjauhoa
2 tl  leivinjauhetta
muutamia tippoja lakritsiaromia
hiukan piparminttuaromia
ihan varovasti mustaa elintarvikeväriä
3/4 dl  maitoa
80 g  sulatettua voita

lakritsikuorrute

3 – 3,5 dl  tomusokeria
2 dl  Kouvolan lakritsikastiketta
muutama tippa lakritsiaromia (jos tarvitaan lisämakua)

valkoisia sokerikoristeita

silmiä, haamuja ja luita

hämähäkinverkkokuorrute

1  munanvalkuainen
riittävästi tomusokeria
muutama tippa piparminttuaromia


Vaahdota keskenään munat ja sokeri. Siivilöi yhteen kulhoon kaikki kuivat aineet ja sekoita toiseen kulhoon lämmin maito, sulatettu voi sekä lakritsi- ja piparminttuaromit. Väriaineita lisätään vähän kerrallaan ja makuaineiden määrä pitää aina tarkistaa maistamalla. Aina voi lisätä, mutta ei ottaa pois jos jotain hulahtaa liikaa. Sekoita munavaahtoon vuorotellen vehnäjauhoseosta ja maito-voiseosta kunnes taikina on tasaista. Kaada ja tasoita taikina uunivuokaan leivinpaperin päälle ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15 minuuttia.

 


Kun pohja on otettu uunista, nosta levykakku papereineen ritilälle jäähtymään ja valmista kuorrute. Sekoita kaikki lakritsikuorrutteen ainekset keskenään ja levitä se hieman lämpimälle kakkupohjalle. Tasoita kuorrute metallilastalla mahdollisimman tasaiseksi. Sirottele kakun päälle sopivia sokerista valmistettuja halloweenkoristeita.

 


Sekoita sitten valkoinen kuorrute lisäämällä tomusokeria valkuaiseen muutama ruokalusikallinen kerrallaan. Tee siitä niin paksua että sitä vielä voi pursottaa ja siirrä kuorrute pursotuspussiin. Jos tomusokeria käytetään liian vähän, kuorrute jää ihan liruksi ja läpikuultavaksi. Lopuksi leikkaa pursotuspussin kärkeen ihan pieni reikä ja piirrä sillä hämähäkinseittiä kuorrutteen pinnalle.

 


Anna kuorrutteen jähmettyä huoneenlämmössä useamman tunnin ajan ennen kuin tasoitat reunat ja leikkaat kakun paloiksi terävällä veitsellä. Kakku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä.

Lopuksi leikkasin kakun kahtia ja puolikkaat matkustivat suvun nuorison herkuteltaviksi. Itselle jäi reunat, joista niistäkin sai ihan riittävän minttulaku-sokeriannoksen. Kummastakin kakunpuolikkaasta saa vähintään 12 leivosta.

 

tiistai 26. helmikuuta 2019

Pohjan Akan terva-viina-juustokakku Kalevalanpäivään




Sauna, viina sekä terva
suomalaisten dna:ssa
määrittelee olemusta,
ajatusten perustusta.

Pohjan Akka pataan heitti
mausteet ja kokoon keitti
valkosuklaan sekä lakun,
Kalevalan juustokakun.

Siinäpä kalevalaista nelipolvista trokeeta tämän juustokakun alustukseksi.

Mietimme pitkään, mikä maku on niin perin juurin suomalainen, että sellaista ei ole missään muualla. Suomessa on sanonta: ”jos sauna, viina ja terva ei auta, niin sitten kaivetaan hauta”. Ja siitähän ne maut juustokakkuunkin päätettiin poimia. Saunasta savu, viinaksi jallu ja tervan maku tervalakritsipastilleista. Lopulta sitä savua eli liquid smokea ei kuitenkaan tarvittu, sillä Leijona tervalakritsipastilleissa oli niin savuinen tervan maku että se riitti.

Kakku on muuten melko perinteinen valkosuklaa-juustokakku, mutta sen sisään on hyydytetty tervalakritsiliuoksella maustettu ”sydän”. Näin jälkiviisaana voin todeta, että sitä olisi voinut värjätä hiukan tummemmaksi ruskealla elintarvikevärillä, jolloin se olisi erottunut paremmin mutta enpä siinä vaiheessa tajunnut koko asiaa. Kyllä se siinä nyt jotenkuten näkyy kun oikein tarkasti katsoo, vaikka selvemminkin saisi erottua. Myös kakun kuorrute on maustettu tervalakritsilla. Ihan heti ensi lukemalla ei ehkä uskoisi että nämä maut toimivat keskenään, saati sitten juustokakussa, mutta kyllä ne toimivat. Paremmin kuin hyvin. Jaloviinaa on niin vähän että se ei tee tästä alaikäisiltä kiellettyä. Terva puolestaan ei nouse esiin liikaa, mutta siellä se on, suomalaisena perusmakuna.


Pohjan Akan terva-viina-juustokakku
(16-20 hengelle)

1. Valmista ensin mausteliemi:
2  rasiaa = 60 g tervalakritsipastilleja
3/4 dl  kiehuvaa vettä
8 cl  jaloviinaa (* tai ***)

Kaada pastillit rasioistaan kuumankestävään kulhoon ja niiden päälle kiehuva vesi. Sekoittele niin kauan että kaikki pastillit ovat liuenneet. Välillä voi joutua hiukan lämmittämään seosta uudelleen mikrossa. Jäähdytä tervalakritsiliuos ja lisää jaloviina.

2. pohja:
200 g  kaurakeksejä
75 g  voisulaa
3 rkl  colajuomaa

Murskaa kaurakeksit ja sekoita joukkoon voisula sekä colajuoma. Päällystä vuoan pohja leivinpaperilla. Tasoita massa ohueksi kerrokseksi noin 24 cm irtopohjavuoan pohjalle. Jäähdytä jääkaapissa noin tunnin ajan.


3. terva-viina-lakritsisydän:
100 g  valkosuklaata
100 g  kuohukermaa
1  kananmuna, valkuainen ja keltuainen erikseen
2 rkl  sokeria
100 g  Philadelphia tuorejuustoa
50 g  Mascarpone tuorejuustoa
1 dl  terva-viina-lakritsi-maustelientä
(ihan pikkiriikkisen ruskeaa elintarvikeväriä tai musta-punainen-keltainen sekoitus)
3  liivatelehteä (dr Oetker, yhteispaino 5,1 g)
2 rkl  kiehuvaa vettä

Paloittele kulhoon valkosuklaa ja lisää kerma. Kuumenna mikrossa ja sekoita tasaiseksi niin että valkosuklaa sulaa kerman joukkoon. Jäähdytä seos jääkaappilämpöön.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa valkuainen vaahdoksi omassa kulhossaan.
Laita toiseen kulhoon keltuainen sekä sokeri ja vatkaa ne vaaleaksi vaahdoksi.
Ota kerma-valkosuklaaseos jääkaapista ja vatkaa se napakaksi vaahdoksi.

Lisää keltuaisvaahtoon ensin tuorejuustot ja sekoita huolella. Lisää joukkoon sitten kerma-valkosuklaaseos sekä mausteliemi ja vatkaa sekaisin. Puristele liivatteista ylimääräinen vesi ja liuota ne kiehuvan veden joukkoon. Lisää liivateliuos juustokakkumassaan ja vatkaa huolella sekaisin. Värjää massa varovasti ihan pienellä määrällä ruskeaa elintarvikeväriä. Lopuksi kääntele valkuaisvaahto massan joukkoon.

Aseta ison vuoan keksimurupohjan päälle, keskelle pienempi noin 17 cm irtopohjavuoan rengas. Paina niin että se on tiukasti kiinni. Kaada maustettu juustoseos pienemmän renkaan sisään ja laita vuoka hyytymään jääkaappiin 4-5 tunnin ajaksi.


4. reuna:
230 g  valkosuklaata
230 g  kuohukermaa
2  kananmunaa, valkuaiset ja keltuaiset erikseen
0,5 dl  sokeria
200 g  philadelphia tuorejuustoa
150 g  mascarpone tuorejuustoa
6  liivatelehteä (dr Oetker, yhteispaino 10,2 g)
0,5 dl  kiehuvaa vettä

Paloittele kulhoon valkosuklaa ja lisää kerma. Kuumenna mikrossa ja sekoita tasaiseksi niin että valkosuklaa sulaa kerman joukkoon. Jäähdytä seos jääkaappilämpöön.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi omassa kulhossaan.
Laita toiseen kulhoon keltuaiset sekä sokeri ja vatkaa ne vaaleaksi vaahdoksi.
Ota kerma-valkosuklaaseos jääkaapista ja vatkaa se napakaksi vaahdoksi.

Lisää keltuaisvaahtoon ensin tuorejuustot ja sekoita huolella. Lisää joukkoon sitten kerma-valkosuklaaseos ja vatkaa sekaisin. Puristele liivatteista ylimääräinen vesi ja liuota ne kiehuvan veden joukkoon. Lisää liivateliuos juustokakkumassaan ja vatkaa huolella sekaisin. Lopuksi kääntele valkuaisvaahto massan joukkoon.

Irrota pienempi kakkurengas kakun tervasydämen ympäriltä. Kaada maustettu juustoseos isomman renkaan sisään niin että se peittää kakun sydämen. Tasoita pinta ja laita vuoka hyytymään jääkaappiin 4-5 tunnin ajaksi tai yön yli.


5. kuorrute:
180 g  valkosuklaata
50 g  kuohukermaa
50 g  terva-viina-lakritsi-maustelientä (suunnilleen se mitä seoksesta on jäljellä)
ruskeaa elintarvikeväriä (tai musta-punainen-keltainen sekoitus)
1 dl  tomusokeria

Paloittele kulhoon valkosuklaa ja lisää kerma sekä mausteliemi. Kuumenna mikrossa ja sekoita tasaiseksi niin että valkosuklaa sulaa kerman joukkoon. Värjää massa elintarvikevärillä tasaisen ruskeaksi. Lisää väriä varovasti, ettei sitä tule liikaa. Lisää lopuksi joukkoon tomusokeri, sekoita huolella ja jäähdytä seos.

Ota juustokakku jääkaapista ja irrota rengas sen ympäriltä. Siirrä kakku tarjoiluvadille. Laita osa kuorrutteesta pursotinpussiin ja tasoita loput kakun pinnalle. Pursota kuvioita kuorrutteen pinnalle ja laita kakku jääkaappiin vielä vähäksi aikaa jotta kuorrute jähmettyy sopivasti.

Leikkaa kakku paloiksi kuumaan veteen kastetulla veitsellä.