Näytetään tekstit, joissa on tunniste uunissa haudutettu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uunissa haudutettu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. huhtikuuta 2026

Raparperikana


Raparperi voi kuulostaa aika oudolta kanan kanssa samalla lautasella, mutta kyllä se sopii myös suolaisiin ruokiin. Tässä raparperia käytetään maustamaan kanan kastike, tai siis se liemi, jossa paistileikkeet hautuvat kypsiksi yhdessä parsan, punasipulin ja muiden mausteiden kanssa. Eipä aikaakaan, kun raparperia jo alkaa puskea maasta ihan urakalla. Tällä kanareseptillä voi aloittaa kevään raparperiruokien kokkaamisen.

 


Raparperikana

 

noin 1 kg       broilerin paistileikkeitä
1 tl                 hienoa merisuolaa
0,5 tl              mustapippuria myllystä
200-250 g      punasipulia
6 oksaa          timjamia
1-2 oksaa      rosmariinia
1 nippu         vihreää parsaa
2-3 vartta      raparperia
oliiviöljyä
juoksevaa hunajaa
hienoa merisuolaa
mustapippuria

 

Laita uuni lämpiämään 220 asteeseen.

Mausta paistileikkeet suolalla sekä mustapippurilla ja anna niiden maustua 20-30 minuuttia ennen paistamista. Kuori punasipulit ja leikkaa ne lohkoiksi. Mausta lohkot suolalla, mustapippurilla, timjamilla sekä rosmariinilla. Lisää tilkka oliiviöljyä ja sekoita. Vuoraa isohko uunivuoka leivinpaperilla ja levitä sipulit mausteineen vuokaan. Ruskista maustetut paistileikkeet oliiviöljyssä ja nosta ne sitten vuokaan sipuleiden päälle. Laita vuoka uuniin 10 minuutiksi.

 

 

Leikkaa raparperinvarret parin sentin paloiksi, lisää 3 rkl juoksevaa hunajaa, tilkka oliiviöljyä, suolaa sekä mustapippuria ja sekoita huolella. Leikkaa parsat noin 5 cm paloiksi. Nosta vuoka uunista ja lusikoi raparperinpalat paistileikkeiden väliin. Lisää parsat ja työnnä vuoka takaisin uuniin noin 25-30 minuutiksi. Lisukkeeksi sopii keitetty riisi, joka saa makua vuoan pohjalle muodostuneesta liemestä.

 


keskiviikko 18. helmikuuta 2026

Voiko kaurapuuro olla todellakin jotain näin hyvää?!


Vietimme tammikuussa viikonlopun Oulussa ja majoituimme Lapland Hotels Ouluun (ei ole maksettu mainos). Siellä aamiaisella huomio kiinnittyi puurokattilaan ja kylttiin, jossa luki kaurapuuro. Puuro oli ihan eri näköistä kuin mitä me olemme keitelleet, joten tietysti sitä piti maistaa. Selvisi, että tuo jo kuuluisaksikin tullut puuro on valmistettu kokonaisista kauranjyvistä ja haudutettu pitkään uunissa matalassa lämmössä. Ei siis todellakaan mitään pikapuuroa. Kotiin päästyä tavalliset kaurahiutaleet eivät enää tuntuneet miltään, vaan oli ihan pakko etsiä kaupasta kokonaisia kauranjyviä (Helsingin myllyn tai Kinnarin tilan) ja kokeilla, josko itse saisi aikaan yhtä hyvää kaurahelmipuuroa. Ja saahan sitä, kun käyttää Lapland Hotelsin julkaisemaa reseptiä. Vaikka hotelli kertoo, että tämä resepti on kahdelle, se on riittänyt meille kahdelle viikonloppuisin kahtena aamuna. Tämä on erinomaista jopa seuraavana aamuna mikrossa lämmitettynä. Suosittelemme kaikille, jotka pitävät kaurapuurosta, ja myös niille, jotka eivät ennen ole pitäneet, sillä tämä on ihan omaa luokkaansa.
 



Lapland Hotelsin kaurahelmipuuro

 

     1. vaihe:

2 dl                kokonaisia kaurajyviä
8 dl                kuumaa vettä
7 g / 2 tl        suolaa
 


Sekoita ainekset ja laita kahden litran vetoiseen uunivuokaan. Peitä uunivuoka foliolla. Hauduta uunissa 110 asteessa noin 3 tuntia, kunnes jyvät ovat auenneet ja neste imeytynyt jyviin. Anna jäähtyä. Jatka puuron valmistusta, kun se on jäähtynyt. Voit tehdä tämän vaiheen myös edellisenä iltana. Me teimme tämän vaiheen illalla ja jätimme puurovuoan uuniin jäähtymään aamuun asti.

 


     2. vaihe:

Lisää pohjaan
3 dl                punaista maitoa
15 g / 1–2 tl  voita
 

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Peitä foliolla. Laita uunivuoassa uuniin 110 asteeseen ja anna hautua vielä noin tunti, kunnes koostumus on puuromainen. Ota puuro uunista ja anna hautua pöydällä vielä noin 10 minuuttia. Sekoita ja nauti.

 


perjantai 23. tammikuuta 2026

Sisilialainen uunikana

Jokapäiväinen ongelma: mitä ruokaa sitä taas laittaisi... Meinasin jo ostaa pari perinteistä maksalaatikkoa, mutta se vasta tylsältä kuulostikin. Lopulta päädyin broilerin koipireisiin. Fenkoli, veriappelsiini ja punasipuli maustavat tätä herkullista kanaruokaa. Periaatteessa tämä on ”yhden pannun ruoka”, vaikka tiskiä tuleekin pari pannua enemmän. Vuoka on uunissa tunnin ja resepti on neljälle.

 

Sisilialainen uunikana

 

500 g             pikkuperunoita (yleisperuna)
3 rkl               oliiviöljyä
2                    punasipulia
5-6                 valkosipulinkynttä
5-6                 rosmariininoksaa
2                    fenkolia
3                    veriappelsiinia
2 rkl               juoksevaa hunajaa
3-4 kpl           nahallisia kanan koipireisiä
1 dl                valkoviiniä
50 g               pistaaseja
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä

 

Laita perunat kiehumaan miedosti suolalla maustettuun veteen. Keittoaika lasketaan siitä kun vesi on alkanut uudelleen kiehua sen jälkeen, kun perunat on laitettu veteen. Keitä perunoita 5 minuuttia, minkä jälkeen valuta vesi pois.

Paahda pistaaseja kuivalla pannulla ja siirrä ne sitten jäähtymään.

Kuori punasipulit ja leikkaa ne ohuiksi lohkoiksi. Mittaa paistinpannulle 1 rkl öljyä ja kuullota siinä sipulilohkoja kunnes ne alkavat pehmetä.

Ota isohko uunivuoka ja laita siihen perunat, puolet kuullotetusta punasipulista, valkosipulinkynnet sekä rosmariininoksat. Leikkaa fenkolit ohuiksi lohkoiksi ja varret pienemmiksi paloiksi, ja lisää ne uunivuokaan. Mausta suolalla sekä mustapippurilla ja sekoita kaikki ainekset niin että ne maustuvat tasaisesti.

Purista kahden veriappelsiinin mehu ja lisää joukkoon hunaja. Sekoita huolella. Leikkaa kolmas veriappelsiini ensin puoliksi ja molemmat puolikkaat vielä neljään osaan.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen (tai 180 astetta kiertoilma) Taputtele kanan koipireidet kuiviksi ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla. (Ne voi myös leikata erikseen koiviksi ja reisiksi, jos sellainen tuntuu helpommalta ruskistaa.) Ruskista koipireidet oliiviöljyssä ja nosta ne uunivuokaan päällimmäiseksi. Lisää kuumalle pannulle valkoviini ja anna sen hetken aikaa haihtua. Lisää sitten hunajalla maustettu veriappelsiinimehu ja anna sen kiehahtaa. Kaada kuuma mehu tasaisesti ympäri vuokaa.

Kypsennä aineksia uunissa 45 minuuttia, minkä jälkeen nosta vuokaan veriappelsiinin palat sekä loput punasipulista. Kypsennä vielä 15 minuuttia. Kun ruoka on kypsää, ripottele pinnalle paahdetut ja rouhitut pistaasit.


tiistai 11. maaliskuuta 2025

Carnitas tacos

 

Carnitas reseptejä löytyy netistä pilvin pimein, enemmän, vähemmän ja vielä vähemmän aitoja meksikolaisia. Carnitas on possua, eräänlaista nyhtöpossua. Erään tiedon mukaan aito meksikolaisen carnitas (koko possu paloina, nahkoineen ja sisäelimineen) kuuluisi kypsentää sulassa laardissa isossa kuparipadassa, ensin nopeasti pinta 180 asteessa ja sen jälkeen toisessa padassa matalassa lämpötilassa niin, että rasva sulaa ja sidekudokset hajoavat. Possu siis confitoidaan kypsäksi. Jäljelle jää vain suussa sulava, mehevä liha, joka veitsellä hakataan ja revitään suupaloiksi ja lopullisesti vielä kerran paistetaan rapeaksi ennen sen tarjoilua maissitacon täytteenä. Näin siis Meksikossa.

 

 

Kun epätrendikkäästä keittiöstä ei nyt satu löytymään kahta suurta kuparipataa eikä kymmeniä litroja sulaa laardia, eikä kokonaiselle possullekaan ihan löydy riittävästi syöjiä, niin meidän carnitas on valmistettava hiukan eri tavalla. Tavoitteena oli kuitenkin yrittää confitoida liha, jolloin se ei kuivu samalla tavalla kuin nesteessä kypsentämällä. Suomalainen possu rasvaisimmillaankin on jalostettu melko rasvattomaksi. Confitoidessa rasvaa täytyy lisätä niin paljon että liha peittyy. Löysin Kotitilan postimyynnistä (ei ole maksettu mainos) mangalitzapossun laardia, minkä lisäksi jouduin täydentämään paistoa vielä rypsiöljyllä. Lopputulos oli oikein hyvä, vaikkakin vielä kovin kaukana siitä mitä tarjoillaan Michoacán’issa.

 


 

 

Carnitas

 

1,5 – 2 kg      possun lapaa isoina paloina
1 rkl              hienoa merisuolaa
1 rkl              kuivattua oreganoa
2 tl                jeeraa
iso nippu       korianteria varsineen
2-3                laakerinlehteä
1-2                sipulia
5                    valkosipulinkynttä
1                    appelsiini
200 g             possun laardia
1,5-2 dl         rypsiöljyä

 

Laita uuni lämpiämään 145 asteeseen.

Sekoita keskenään suola, oregano sekä jeera ja pyörittele possunpalat mausteseoksessa. Valitse sen kokoinen uunivuoka, johon kaikki ainekset mahtuvat mahdollisimman tiukkaan. Levitä vuoan pohjalle korianterit, lisää possunpalat ja laakerinlehdet.

 

 

Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet ja leikkaa sipuli lohkoiksi. Työnnä sipulit lihapalojen väliin. Leikkaa appelsiini lohkoiksi, purista mehu lihojen päälle ja työnnä myös kuoret lihapalojen väliin. Lusikoi pinnalle pehmeää laardia ja lopuksi valuta vuokaan rypsiöljy. Kääri pinta tiukasti vahvan alumiinifolion alle ja laita uuniin kypsymään kolmen tunnin ajaksi. Hitaasti hyvä tulee...

 

 

Kun possu on kypsynyt sen kolme tuntia, poista folio, madalla lämpö 90 asteeseen ja kypsennä vielä kaksi tuntia. Ota sitten vuoka uunista, poista sipulit sekä appelsiininkuoret, valuta lihoja siivilässä 10-15 minuuttia ja nypi pois korianterit. Revi lihat ”nyhtöpossuksi”, lusikoi vielä liemestä pinnalle kertynyttä rasvaa ja sekoita sitä lihojen joukkoon, jolloin liha pysyy mehevämpänä.

 


Tässä vaiheessa carnitas on valmista käytettäväksi tai vaikka pakastettavaksi.

 


Carnitas tacoja valmistettaessa liha paahdetaan kuumaksi joko paistinpannulla tai metallitarjottimella uunin grillivastusten alla.

 


 

Carnitas tacot

 

pieniä maissitortilloja
tomatillo salsa verdeä (resepti täällä)
carnitas possua
hienonnettua keltasipulia
fetamurua (vastaa meksikolaista queso frescoa)
korianteria
pikkelöityä punasipulia
limettilohkoja