Kantarelleja riittää edelleen eikä
ainakaan meillä vielä ole kyllästytty niihin. Siispä jatketaan
kantarelliaterioiden valmistamista. Ja mikä olisikaan herkullisempaa kuin
kantarelli-pekoni-perunagalette, kantarelleilla päällystetty galette de pommes de terre. Tämä on
eräänlainen ”pizza” sillä erotuksella että pohja on paistettu perunaviipaleista,
mikä tekeekin pohjan valmistamisesta sen kaikkein suuritöisimmän vaiheen tässä ”pizzassa”.
Ohjeen määristä tulisi oikeastaan
neljä annoskokoista galettea, jos jokaisen voisi paistaa omalla pienellä
pannullaan, siis jos niitä pannuja olisi riittävä määrä. Nyt oli hiukan kiire
ja käytettävissä kaksi normaalikokoista pannua, joten kummastakin pannullisesta
tuli kaksi annosta kun galette puolitettiin.
Perunagalette tehdään ohueksi
viipaloidusta kiinteälajikkeisesta perunasta, kuten Annabellesta. Perunat
viipaloidaan ohuiksi siivuiksi, asetellaan limittäin öljyiselle pannulle ja
paistetaan ensin toiselta, sitten toiselta puolelta. Tämä resepti ei ole ns
”Annan perunat”. Ero on siinä, että ”Pommes Anna” paistetaan voilla kun taas
tämä galette paistetaan molemmin puolin öljyllä jotta saadaan rapea pinta.
Kantarelli-pekoni-perunagalette
(4 annosta)
noin 1 kg perunoita (kiinteä lajike)
valkopippuria myllystä
ruokaöljyä
1 litra tuoreita kantarelleja
1 paketti pekonia (140-170 g)
pieni nokare voita
3 uutta
kesäsipulia varsineen
2 tl soijakastiketta
hienoa merisuolaa
valkopippuria myllystä
2 isoa
Mozzarella Bufala juustopalloa

Pese perunat huolella. Jos perunoissa
on paksu kuori, ne voi kuoria, mutta uusille perunoille yleensä riittää kun ne
pesee juuresharjan kanssa. Viipaloi perunat 1,5 – 2 mm ohuiksi siivuiksi ja
taputtele siivut kuiviksi talouspapereiden välissä. Pannun koosta riippuen
mittaa paistinpannulle 1-2 ruokalusikallista öljyä ja lado perunaviipaleet
limittäin tasaisesti pannun pohjalle. Rouhi pinnalle hiukan valkopippuria. Lado
sitten vielä toinen kerros ja sen päälle hiukan valkopippuria. Painele perunaviipaleita paistinlastalla tiukempaan ja paista
perunagalettea ensin toiselta puolelta keskilämmöllä noin 15-17 minuuttia tai
kunnes alapuoli alkaa olla kullanruskea ja rapeutunut. Heiluttele pannua välillä varmistaaksesi ettei galette ole tarttunut kiinni. Käännä sitten galette
lautasen avulla. Liu’uta galette ensin paistinpannulta lautaselle, minkä
jälkeen laita paistinpannu ylösalaisin lautasen päälle ja nopealla
kääntöliikkeellä tipauta galette takaisin pannulle paistopuoli ylöspäin. Kaada
pannulle vielä pikkutilkka öljyä ja nosta galettea lastalla sen verran että öljy
valuu sen alle. Paista sitten toinenkin puoli keskilämmöllä noin 15 minuuttia.
Kun galettet on paistettu, asettele ne uunipellille leivinpaperin päälle.
Nyt suurin osa reseptin työstä on
tehty.
Paista pekonit uunissa sillä välin
kun galettet paistuvat pannulla. Resepti on täällä. Levitä paistetut pekonit
talouspaperin päälle jotta ylimääräinen rasva imeytyy paperiin. Murustele
jäähtynyt pekoni pienemmiksi paloiksi.
Leikkaa uudet sipulit paloiksi ja
varret ohuiksi viipaleiksi. Haihduta ensin kantarelleista kosteus, kaada sienet
paistinpannulle ja kuumenna niitä keskilämmöllä kunnes niistä alkaa irrota
nestettä. Sekoittele sieniä muutaman minuutin ajan kunnes kaikki kantarelleista
irtoava neste on haihtunut pannulta. Laita sienet odottelemaan. Lisää pannulle nokare voita ja kuullota sipulit siinä, mutta jätä varret odottelemaan. Kun
sipulit ovat valmiit, lisää joukkoon kantarellit, pekonimurut sekä suurin osa viipaloiduista
sipulinvarsista. Mausta ripauksella merisuolaa, valkopippurilla sekä
tilkkasella soijakastiketta ja sekoita.
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Revi yksi mozzarellapallo perunapohjien päälle. Lisää sieniseos ja revi toinen
mozzarellapallo täytteen päälle. Paista galettet uunin keskitasolla 7-10
minuuttia tai kunnes mozzarella on sulanut. Viimeistele annokset vihreillä sipulinvarsiviipaleilla,
annostele lautasille ja täytä toinen puoli lautasta raikkaalla salaatilla.