torstai 28. helmikuuta 2013

Täytetyt tomaatit uunissa



Täytetyt tomaatit uunissa

6 isoa terttutomaattia
suolaa
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 kananmunaa
2 dl leipäjauhelmaa (panko)
1 iso (125 g) bufala mozzarellapallo
1 dl raastettua parmesaania
4 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa
rouhittua valkopippuria

Leikkaa tomaattien päältä pieni lakki ja tyhjennä tomaatit lusikalla. Heitä siemenet pois ja leikkaa loppu sisäosa pieniksi kuutioiksi. Ripottele tyhjennettyjen tomaattien sisään hiukan suolaa ja käännä ne ylösalaisin talouspaperille kuivumaan noin puoleksi tunniksi.

               
Kuori sipuli ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Viipaloi valkosipulinkynnet ohuiksi siivuiksi. Kuullota sipulit paistinpannulla öljyssä. Ota paistinpannu pois liedeltä ja riko kananmunat sipulin joukkoon. Hämmennä paistinlastalla kunnes pannulla on sipulimunakokkelia. Leikkaa mozzarellapallo pieniksi, noin puolen sentin kuutioiksi. Yhdistä keskenään kaikki täytteen ainekset ja mausta valkopippurilla sekä tarvittaessa vielä suolalla.

Kuivaa tomaatit sisäpuolelta talouspaperilla, täytä massalla ja laita lakki päälle. Kypsennä uunissa 225 asteessa n 15-20 minuuttia.



Risottopannukakut



Ikuinen kysymys: perunaa, pastaa vai riisiä pääruoan lisäkkeeksi? Ei tänään. Tämä ruoka lähti kysymyksestä, mitä risottopannukakkujen kanssa pääruoaksi.


Risottopannukakkuja, herkkusienikastiketta ja katkarapuja

4 dl vettä
2 dl risottoriisiä
hiukan suolaa riisin keitinveteen
2 munaa
2 dl raastettua parmesaania
3 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl rouhittuja cashewsuolapähkinöitä
valkopippuria
paistamiseen ruokaöljyä

Keitä riisit pakkauksen ohjeen mukaan ”al dente”, lisää juustoraaste, munat, vehnäjauho, pähkinät ja pippuri, sekoita hyvin ja jäähdytä massa jääkaappikylmäksi. Jaa massa kahdeksaan osaan, muotoile niistä pieniä pannukakkuja ja laita leivinpaperille viileään odottamaan paistoa. (voi tehdä 6-8 tuntia etukäteen)

Paista risottopannukakut isolla pannulla keskilämmöllä muutama kerrallaan molemmin puolin kullanruskeiksi. Kuivaa ylimääräinen paistorasva talouspaperilla. Tarjoile herkkusienikastikkeen ja katkarapujen kanssa.





keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Banoffee annosvuokaan



Kun namihammasta alkoi kolottaa, piti tarkastaa keittiön ruokakaappi, mitä siellä olevista aineksista saisi aikaan jälkiruoaksi. Pöydällä minibanaaneja + yläkaapissa purkki kondensoitua maitoa = banoffee. Entä banoffeen pohja? Kun oikein tarkkaan etsin, löysin pussinpohjallisen pipareita sekä vajaan paketin TUC keksejä. Jääkaapissa oli voita ja kermaa, joten niistä sai luvan syntyä kaksi pientä annosbanoffeeta. Tässä keittiössä ei ole morttelia, mutta keksit murenevat kätevästi muovipussin sisällä kun niitä kaulii viinipullolla.



Annosbanoffeet suoraan jälkiruokamaljaan

keksinmuruja (2 tuc keksiä ja 4 pientä piparia)
1 rkl sulatettua voita
vajaa puoli tölkkiä kondensoitua maitoa
1 rkl limettimehua
2 minibanaania tai 1 tavallinen
kermavaahtoa

Murskaa keksit ja sekoita ne voisulaan. Painele keksimuruista jälkiruoan pohja annosvuokiin ja laita vuoat jääkaappiin jähmettymään.
Irrota tölkistä etiketti, laita avaamaton tölkki kondensoitua maitoa ensin minigrip-pussiin (tyhjennä ylimääräinen ilma) ja sitten pussi sisältöineen kattilaan. Peitä tölkki kiehuvalla vedellä ja keitä hiljalleen poreilevassa vedessä noin kolme tuntia. Katso että kattilassa riittää vettä siten että tölkki on koko ajan veden peitossa. (Tai keitä kinuski 1 dl fariinisokerista ja 1 dl kuohukermasta.)

Kuori banaanit ja leikkaa ne viipaleiksi. Pirskottele viipaleille limettimehu. Valuta hyvin jäähtynyttä kinuskia keksipohjan päälle, asettele banaaniviipaleet kinuskin päälle ja peitä koko komeus kermavaahdolla. Ripottele vielä lopuksi hiukan piparimurua kermavaahdon päälle.

Jos tai kun kinuskia jää, siitä ei kannata olla huolissaan. Sen saa kulumaan nopeasti keksin päällä, aamupuuron joukossa, jugurtin mausteena ym.



tiistai 26. helmikuuta 2013

Viiriäisiä lautasella



Viiriäinen on suomalaisen ruokakaupan tiskissä aika harvinainen otus. Portugalissa niitä sen sijaan näkee myytävän ihan jokaisessa pienessäkin ruokakaupassa. Tämän pikkutipusen kappalehinta ei päätä huimaa, mutta kun suhteuttaa yhden viiriäisen hinnan (€1,50) yhden kokonaisen kanan hintaan (€1,50), niin ei se ehkä niin halpa enää olekaan. Laskimme että kilohinnaksi tulee noin €11,30. Kun siitä poistetaan luiden osuus, niin hinta tuplaantuu entisestään. Portugalissa se on jo melko kallista lihaa. Pitää kotosuomeen palatessa tarkistaa ja päivittää suomalaisen kaupan hinta viiriäiselle. Ei taida siltikään olla ihan kilpailukykyinen portugalilaisten viiriäisten kanssa?

Aika vanhaksi saa näemmä elää ilman että on koskaan tarvinnut poistaa viiriäisestä luita. Eikä varmasti olisi tarvinnut vieläkään. Mutta minä askartelen ruoan kanssa mieluummin etukäteen kuin vasta lautasella (poikkeuksena ravut), joten reippaasti päätin poistaa tipusista ruodot. Niin, ruodot, sillä osa luista oli niin ohutta tavaraa että väkisinkin tuli mieleen kalan käsittely. Niinikään tarkoitus oli tehdä hieno kuvasarja siitä miten viiriäisestä oikeaoppisesti poistetaan luut, mutta mitä nyt tällainen aloittelija jotain sellaista osaisi tehdä. Siitä huolimatta että olin youtubesta katsonut ainakin viisi eri opetusvideota, käytäntö osoittautui hiukkasen hankalammaksi. Se mikä ammattilaiselta kestää ehkä minuutin tai kaksi, vei minulta keskimäärin kymmenen minuuttia per lintu. Kuuden viiriäisen luiden irrottaminen kesti siis noin tunnin (missä on se punastuva hymiö?) vaikka se kuudes menikin jo ”suhteellisen nopeasti”. Harjoitus tekee mestarin. Niinhän ahvenenkin fileoinnista sanotaan, että ensimmäiset tuhat ahventa harjoitellaan ja sitten se alkaa sujua. Montakohan viiriäistä tarvitaan että pääsisi edes tuollaiseen viiden minuutin aikaan per lintu? Ja koska yleensäkin raaskii seuraavan kerran valmistaa viiriäistä? Kuvasarja kuitenkin otettiin. Ehkä sen voi päivittää parempiin jos joskus oppii tekemään homman oikein ja siististi?

Leikkaa kaula poikki
Leikkaa selkäranka irti saksilla tai veitsellä
Irrota toivomusluu
Leikkaa viilto siipien juureen (tai poista siivet kokonaan)
Työnnä peukalo ja etusormi rangan ja lihan väliin ja nitkuta ranka irti
Vedä ranka irti lihoista
Irrota viimeksi reisiluut, mutta jätä sääriluu

Kaikki lintujen perkausjätteet menivät kattilaan ja niistä keitettiin liemi porkkanan, sellerin, palsternakan, purjon ja laakerinlehden kanssa. Kokoonkeitetystä liemestä sai viiriäisille tosi makoisan kastikkeen ihan perinteisellä voi-jauho-liemi-tilkkakermaa –reseptillä ja kun lautaselle vielä lisättiin salaattia ja pariisinperunoita, niin ei ollut mitään valittamista.



Alkujaan viiriäiset oli tarkoitus grillata, mutta koska grillin ritilä on vähän harva eikä halsterikaan tuntunut kovin luotettavalta näin pienten lintujen grillaamiseen, viiriäiset saivat paistopinnan ihan perinteisellä paistinpannulla. Mausteena käytettiin pelkkää suolaa ja valkopippuria. Viiriäisiä pitää varata vähintään kaksi kappaletta ruokailijaa kohden, mutta ei se kolmaskaan ollut yhtään liikaa.