keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Hiukkasen erilainen joulupöytä, karhua kinkun sijaan



Rauhallista joulua kaikille!

"Nuoriso" ja "kolmas sukupolvi" lähtivät joulunviettoon Rukalle. Viime vuonna oltiin siellä itsekin, mutta nyt me päätimme jäädä kaupunkiin ja viettää joulun ihan kahdestaan, tai neljästään kun karvakuonot lasketaan mukaan. Joulukuusi sisustettiin lasipurkkiin ja suunniteltiin pikkuisen tavallisesta poikkeava jouluateria.

Alkuruokana oli wanhan ajan kalapöytä, joskin aika reippaasti perinteisestä karsittuna. Vähemmän lajeja, enemmän makua. Suurin ero oli pääruoassa.

Mistään ei saa niin pientä kinkkua että kaksi ruokailijaa saisi sen edes loppiaiseen mennessä syödyksi kaikkien muiden jouluherkkujen ohessa. Ihan pieni kinkku ei edes maistu oikealta joulukinkulta, joten kinkun sijasta meillä oli tänä vuonna pöydässä karhua. Loppusyksystä saatiin ostetuksi erä eläinlääkärin tarkastamaa karhunlihaa suoraan kainuulaisilta metsästäjiltä ja nyt sille pitää keksiä hyviä reseptejä. Jotta ei mentäisi helpoimman kautta, joulupöydän karhu oli mallia "wellington". Paistettu ja maustettu, maksapatee-sieniduxellesilla voideltu, sitten kreppiin ja viimeksi voitaikinaan kääritty karhuwellington. Karhun, punaviinikastikkeen, imelletyn perunalaatikon ja porkkanalaatikon lisäksi pääruokaan kuului punajuuri-vuohenjuustosalaattia ja lisämausteena mustaherukkahyytelöä. Rosolli on toki hyvää, mutta sitäkin on vaikea tehdä kovin pientä määrää kahden hengen joulupöytään. Lanttulaatikon puuttuminen jäi vähän harmittamaan, sillä se olisi toiminut erinomaisesti karhun kanssa samalla lautasella.


 
Karhua Wellington

fileen käsittely
pätkä karhun ulkofileetä
rouhittua mustapippuria
rouhittuja katajanmarjoja
rouhittua valkopippuria
suolaa
tuoretta timjamia
voita paistamiseen

krepit
60 g vehnäjauhoja
1,5 dl maitoa
2 munaa
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria
1 tl tuoretta timjamia
30 g kirkastettua voita paistamiseen

maksapatee-sieniduxelles
4 dl esikäsiteltyjä herkkutatteja
1 pieni keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
kirkastettua voita
suolaa
rouhittua mustapippuria
tuoretta timjamia
0,5 dl valkoviiniä
140 g ankanmaksaa (Godard-Chambon & Marell)

(ilmakuivattua kinkkua ohuina siivuina)
1 iso levy voitaikinaa

voiteluun kananmunaa

Ruskista karhun ulkofilee paistinpannulla voissa ja mausta se. Jäähdytä filee.

Tämän ohjeen kreppien tarkoituksena on estää lihan kosteutta imeytymästä voitaikinakuoreen, jolloin taikinakuori pysyy rapeana. Kaada jauhot kulhoon, tee keskelle pieni kolo ja kaada sinne 0,5 dl maitoa, kananmunat, suola ja ripaus mustapippurirouhetta. Vatkaa seos tasaiseksi. Lisää loppu maito, vatkaa ja jätä seos odottamaan noin tunnin ajaksi jotta jauhot turpoavat kunnolla. Tunnin kuluttua siivilöi kreppitaikina ja lisää siihen timjami. Paista kirkastetussa voissa 6 ohutta kreppiä ja laita kreppien väliin pala leivinpaperia jotta ne eivät tarttuisi toisiinsa kiinni.

Pilko tatit ja sipulit. Kuivaa tatit paistinpannulla koko ajan sekoittaen jotta enin kosteus haihtuisi. Lisää voi ja silputut sipulit ja sekoita kunnes sipulit ovat kuullottuneet. Lisää mausteet ja valkoviini ja hauduta seosta kunnes valkoviini on haihtunut. Ota paistinpannu pois liedeltä, lisää pieneksi pilkottu ankanmaksa ja sekoita. Kaada seos monitoimikoneeseen ja soseuta massa hienonnusterän avulla.

Levitä työpöydälle tuorekelmua, asettele krepit kelmulle hiukan limittäin tasaiseksi levyksi ja sivele sienimassa kreppien päälle. Jos haluat lisätä ruokaan ilmakuivattua kinkkua, siivut levitetään tasaiseksi kerrokseksi kreppien päälle ja vasta sille sieniduxelles. Aseta viimeksi karhunfilee ja kääri se tuorekelmun avulla tiukasti kreppien sisään. Laita puolivalmis wellington kelmuineen jääkaappiin jäähtymään noin tunnin ajaksi.

Kauli voitaikina tasaiseksi, noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Ota filee jääkaapista ja poista kelmu varovasti. Laita kreppeihin kääritty filee voitaikinan päälle ja kääri voitaikina tiukaksi ja tasaiseksi kääreeksi fileen ympärille. Tee voitaikinaan ylimmäksi pieni reikä jonka kautta sisäpuolen höyry pääsee poistumaan. Voitele lopuksi kananmunalla.

Työnnä lihalämpömittari fileen paksuimman osan keskelle. Paista uunin alaosassa 200 asteessa 10 minuuttia, laske lämpö 180 asteeseen ja paista vielä 20 minuuttia kunnes pinta on kullankeltainen ja rapea. Fileen sisälämpötilan pitäisi nyt olla jotain välillä 50-55 astetta. Anna seistä 15-20 minuuttia ennen tarjoilua. Viipaloi noin parin sentin paksuisiksi paloiksi. Taikina murtuu kovin helposti jos viipaleet ovat ohuempia.

Kääre jäi vähän liian löysäksi, mutta muuten fileestä tuli tosi maukas.

Ei kommentteja: