Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolivalmisteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolivalmisteet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. syyskuuta 2015

Täydellinen herkkupäivällinen (3 ruokalajia) puolessa tunnissa


Kunnon ruokabloggaaja ei käytä pakasteita, säilykkeitä, eineksiä tai puolivalmisteita, eihän? Ehkä ei bloggaaja, mutta moni muu kuitenkin. Ja kyllä bloggaajakin joskus, jos löytää riittävän hyvän tuotteen, kuten purkitetut ankankoivet, jossa hinta-laatu on enemmän kuin kohdallaan. Säilöttyjä ankankopia on varmasti taas lokakuussa Stockalla Hullujen Päivien tarjouksessa ja silloin niitä kannattaa ostaa, sillä näistä ja parista muusta aineksesta tumpelompikin keittiön henki/hengetär taikoo taivaallisen juhla-aterian hetkessä. Puolivalmiste ei todellakaan ole mikään kirosana. Kenet pitäisi hämmästyttää kokkaustaidoilla? Treffikumppani? (Tulevat) appivanhemmat? Mummi ja ukki? Sitten vaan ankkatölkki auki. Ja saa tätä laittaa ihan vaan itselleenkin.


Täydellinen ankkapäivällinen
Ainekset neljän hengen herkkupäivälliseen ovat tässä:


1 tölkki säilöttyjä ankanreisiä (4-5 kpl/tölkki)
tölkinavaaja
1-2 rasiaa ”pommes noisettes” pakastettuja perunapalloja
1 tölkki mustaherukkahyytelöä
jotain vihreää salaattia ja kirsikkatomaatteja
suolapurkki

Avaa ankanreisitölkki ja varo ettei sisältöä roisku ympäriinsä. Ylikypsiksi omassa rasvassaan kypsennetyt ankankoivet on säilötty ankanrasvaan ja ankanrasva on liukkaampaa kuin voiteluöljy. Jos sitä tipahtaa vaikka lattialle, se kulkeutuu joka paikkaan sukanpohjissa. Nosta ankankoivet varovasti paistinpannulle niin että rasva jää säilyketölkkiin. Peitä pannu kannella ja kuumenna miedolla lämmöllä kunnes koivet ovat lämmenneet eli noin 5-10 minuuttia. Tarkista välillä muutaman kerran, että koivet lämpiävät tasaisesti eivätkä pala.

Lusikoi tölkistä toiselle paistinpannulle muutama lusikallinen ankanrasvaa ja kaada perunapallot rasvaan kypsymään. Ravistele paistinpannua aika ajoin jotta perunapallot kuumenevat kauttaaltaan ja ruskistuvat joka puolelta. Mausta perunat lopuksi ripauksella suolaa.

Kuori "pulled duck" ankankoivista pehmeä nahka pois ja annostele lihat lautasille perunapallojen, mustaherukkahyytelön sekä salaatin ja tomaattien kanssa.


Alkuruokana voit tarjoilla avokadoa ja chilimarinoituja jokiravunpyrstöjä, joka sekään pikaisesti valmistuva ruoka ei vaadi tekijältään mitään erityistaitoja. Jälkiruoaksi vielä puolukkaista "pappilan hätävaraa" (tai jos ei pidä puolukasta niin jotain hilloa sen tilalle).

Tällaisen aterian jälkeen kaikki alkavat pitää sinua mestarikokkina.



tiistai 3. joulukuuta 2013

Friteeratut mustekalarenkaat




Ne käyttää sellaisia täällä. Mä haluun kans! Härpäkevastaavana mun oli ihan pakko ostaa rasvakeitin, fritadeira. Kun sillä voi tehdä vaikka mitä, perustelin Tuplaespressolle. Ja siinä on termostaatti ja kaikki. Eikä se ole kovin kalliskaan?! Täällä öljykin on halpaa. Joten sellainen meillä täällä nyt sitten on.

Täyttö vaatii 3 litraa öljyä, jonka onneksi voi käytön ja jäähtymisen jälkeen siivilöidä ja käyttää uudelleen. Ensipaistona tein mustekalarenkaita ja ranskalaisia perunoita  valkosipulimajoneesin kera. Tosi hyvää, terveellisyydestä en ole niin varma, mutta väitetäänhän välimerellisen ruokavalion olevan terveellistä ja mustekalarenkaita nautitaan useissa Välimeren maissa, joten kai sitten sitäkin.

Koska mustekalan himo oli hirvittävä, eikä tuoretta mustekalaa ollut tarjolla, ostin kaupan pakastimesta paikallista tuotantoa olevia pakastettuja ja vieläpä valmiiksi leivitettyjä mustekalarenkaita. Ja koska kerran homma lipsahti puolivalmisteisiin, ostin saman tien naapuripakastimesta pussin esipaistettuja ranskalaisia.

Majoneesin pohjana käytin niin ikään valmistuotetta, Hellmann’sin Real Mayonnaisea, joka on ennestään tuttu tuote. Paikalliset kananmunat ovat potentiaalinen salmonellan lähde, joten omatekoisen majoneesin valmistus jäi toiseen kertaan kotimaahan. Käytin n. 150 grammaa majoa, johon sekoitin tosi ison valkosipulinkynnen puristettuna ja puolen sitruunan mehun. Piristykseksi hieman Piri Piriä.

Perunat pakkasesta koriin ja keittimeen, 5 minuuttia, ja kori ylös valumaan. Suolaa ja lautaselle. Mustekalarenkaat samoin koriin ja upoksiin, 3 minuuttia, ja valumaan ja lautaselle.

Sitruunanlohkoja lautaselle, lasi laadukasta, kuivaa Vinho Verdeä viereen ja ateria on valmis. Niin, ja pari pikkujoulukynttilää. Fast foodia vaikkapa illanistujaisiin. Jos tarvitaan enemmän kuin alun perin tuli kypsennettyä, niin uusi setti kypsyy tosi nopeasti eikä tarvitse heittää pois ylimääräisiä paistoksia.