lauantai 31. lokakuuta 2015

Riistapyyt hirven jauhelihasta



Vasikanpyyt on vanha resepti, johon ensimmäisen kerran törmäsin nuorena miehenä Porissa työpaikan lounasruokapaikassamme 70-luvun lopulla. Työkaverini tuli jo lounaalta ja kertoi, että tänään oli tarjolla pyitä. Minä ihmettelin, että mitä ihmeen pyitä, jolloin kuulin että ”No vasikanpyitä”. Vasikka? Pyy? Pyy on lintu... Asia ei auennut minulle ennen kuin oli oma vuoroni käydä katsomassa päivän herkkua. Kyseessä oli jauhelihasta tehty puikulamainen ”pyörykkä” kermaisessa kastikkeessa. Vasikanpyyt muotoillaan pyyn rinnan muotoisiksi ja kokoisiksi. Ne tunnetaan myös ruotsalaisessa keittiössä nimellä kalvjärpar.

Ostosreissullani Turun Kauppahalliin huomasin lihaliike Jokisen tiskillä hirven jauhelihaa. Sanonta ”pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä” kääntyikin siihen, että lihaisan lokakuun lopuksi päätin tehdä riistapyyt hirven jauhelihasta.



Pyyt hirven jauhelihasta

600 g            100% hirven jauhelihaa
1,5 tl             suolaa
1 tl                mustapippuria myllystä
1 dl               hienonnettua lehtipersiljaa
1 rkl              raastettua kuivaa leipää
0,5 dl            kermaa
1                   hienonnettu sipuli
1                   hienonnettu valkosipulin kynsi
1 tl                kuivattua timjamia
hyppysellinen suolaa
pari kierrosta mustapippuria myllystä
1                    kananmuna
150 g             lämminsavustettua pekonia
50 g               sinihomejuustoa
1,5 rkl           vehnäjauhoja
2,5 dl             riista- tai lihalientä
2 rkl              Jaloviinaa
1,5 dl             kermaa
2 tl                soijakastiketta
                      voita

Kuullota sipulisilppu reilussa määrässä voita ja lisää hienonnettu valkosipuli. Mausta timjamilla, parilla rouhauksella mustapippuria ja hyppysellisellä suolaa. Sekoita yhteen kerma ja leipäraaste. Laita jauheliha kulhoon, mausta suolalla, mustapippurilla, lehtipersiljasilpulla, jäähtyneellä sipulisekoituksella sekä kermamössöllä. Lisää lopuksi kananmuna ja sekoita huolellisesti puhtain käsin. Muotoile massasta soikion mallisia pihvin tapaisia.

Leikkaa lämminsavupekonista puikuloitasi hieman lyhyempiä suikaleita. Laita kunkin pihvisoikion keskelle pekonia ja sinihomejuustoa, käännä pitkän sivun reunat yhteen ja muotoile puikulan malliseksi. Ruskista puikulat voissa pannulla kahdessa erässä ja siirrä sivuun. Kun kaikki on ruskistettu, niin siivilöi rasva talteen ja pyyhi pannu puhtaaksi. Kaada rasva takaisin pannulle, lisää hiukan voita sekä vehnäjauhot ja kypsennä ne. Lisää kiehuva liemi. Sekoita hyvin, jotta jauhot eivät kokkaroidu ja lisää Jaloviina, kerma sekä soija. Anna kiehua hiljaa viitisen minuuttia. Lisää pyyt ja hauduta vielä hiljaa kannen alla kymmenisen minuuttia.

Juuresmuhennoksessa on ”4 osaa” perunaa, ”1 osa” palsternakkaa ja ”1 osa” maa-artisokkaa. Sillä ainessuhteella tulee tosi maukas muusi riistalle.


Ei kommentteja: