perjantai 30. lokakuuta 2015

Verinen Halloween jälkiruokakakku



Halloweenin aterian kruunaa hyvä jälkiruoka, tässä tapauksessa vanha kunnon britakakku puolukka-punaherukkatäytteineen ja ”veri”roiskeineen. Marenkipäällysteinen britakakku on todella helppo valmistaa. Koko kakkupohja marenkipintoineen paistuu yhdellä kertaa uunipellillä leivinpaperin päällä.


Britakakku, puolukka-punaherukkatäyte

pohja
150 g leivontamargariinia
1,5 dl sokeria
4 keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa
marenki
4 valkuaista
2 dl sokeria
täytteeksi ja päälle
2 dl kuohukermaa
0,5 dl sokeria
3 rkl creme fraichea
mehustettuja puolukoita ja punaherukoita, 3 dl puolukkamehua redusoituna 1 desilitraksi


Aloita marjojen mehustamisesta. Laita kulhoon puolukoita, punaherukoita, sokeria 1/3 marjojen tilavuudesta (3 dl marjoja + 1 dl sokeria) sekä tilkka vettä. Sekoita hyvin ja anna marjojen mehustua ensin puoli vuorokautta huoneenlämmössä ja sitten vielä 1-2 vuorokautta jääkaapissa.
Valuta marjakulhosta neste kattilaan ja lisää puolukkamehua sen verran että mehua on yhteensä noin 3 dl. Keitä mehua kunnes sen tilavuus on haihtunut noin kolmasosaan (1 dl) alkuperäisestä. Jäähdytä mehu. Jos mehu ehti tiivistyä liian siirappiseksi, sitä voi tarvittaessa ohentaa pikkutilkalla vettä.

Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset huolella toisistaan. (Jos et ole ihan varma onnistumisesta, valuta valkuaiset yksi kerrallaan erilliseen astiaan esim juomalasiin ja vasta siitä isompaan, kuivaan ja puhtaaseen lasi- tai teräskulhoon ettei koko määrä mene pilalle jos jokin keltuainen sattuu rikkoutumaan ja sitä joutuu valkuaisen sekaan.)

Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe omaan kulhoonsa.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi sokerin kanssa. Lisää sokeri useammassa erässä ja vatkaa kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää.

Vatkaa sitten keskenään vaahdoksi huoneenlämpöinen leivontamargariini ja sokeri. Lisää keltuaiset yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Lisää taikinaan vuorotellen maitoa ja jauhoseosta koko ajan vatkaten. Levitä taikina tasaisesti uunipellille leivinpaperin päälle. Levitä marenki tasaiseksi kerrokseksi taikinan päälle. 

Paista kakkupohja 175 asteessa 20-25 minuuttia tai kunnes marenki on saanut hiukan väriä. Anna kakkupohjan jäähtyä ja leikkaa se 2-4 keskenään samankokoiseksi palaksi.

Vatkaa vaahdoksi kerma ja sokeri. Lisää vaahtoon lopuksi creme fraiche. Täytä kakkulevyjen välit vaahdolla ja puolukka-punaherukkaseoksella sekä puolukkamehulla. Roiski päällimmäiselle kakkulevylle vielä veriroiskeita puolukkamehulla. Tarjoile heti.


Ei kommentteja: