lauantai 15. elokuuta 2015

Melkein amerikkalaiset melkein mustikkapannukakut



Paitsi että taikina on vähän ohuempaa ja mustikoiden tilalla on mustaherukoita kun pakastimesta löytyi yksi rasia viimevuotisia mustaherukoita, mutta muuten melkein… Ai niin, ja sen vaahterasiirapin korvasin kermasta ja fariinisokerista keitetyllä kinuskikastikkeella koskapa mielestäni se sopii kirpeiden ja hapokkaiden mustaherukoiden kanssa paremmin kuin vaahterasiirappi. Että siis muuten kuitenkin ihan melkein amerikkalaisia mustikkapannukakkuja?


Mustaherukkapannukakkuset

2,5 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 munaa
2,5 dl maitoa
2 rkl rypsiöljyä
150 g (pakaste)mustaherukoita
1 dl tomusokeria
paistamiseen
voita
lisäksi
50 g mustaherukoita
kinuskikastiketta

Sekoita keskenään vehnäjauho, suola ja leivinjauhe. Riko munat toiseen kulhoon, lisää maito ja vatkaa ne sekaisin. Vatkaa muna-maitoseos vehnäjauhojen joukkoon niin huolella, että taikinaan ei jää klimppejä. Lisää rypsiöljy ja anna taikinan levätä noin tunnin ajan.

Sekoita keskenään tomusokeri sekä mustaherukat ja lisää ne taikinaan. Sekoita hyvin jotta kaikki mustaherukat levittyvät taikinaan tasaisesti.

Kuumenna paistinpannu ja sulata siinä nokare voita. Nosta paistinpannulle ruokalusikalla pannukakkutaikinaa kolme tai neljä kasaa kerrallaan ja paista pannukakkuset keskilämmöllä kauniin ruskeiksi molemmin puolin. Tarjoile kinuskikastikkeen ja mustaherukoiden kanssa.


Ei kommentteja: