sunnuntai 30. elokuuta 2015

Marjoja, marenkia ja mascarponea


Olin valmistamassa viimeisistä karviaisista karviaiscurdia eli karviaislevitettä, mutta juuri samalla hetkellä kun sain karviaiset kiehumaan, pakastin alkoi piipata liallisesta lämpenemisestä ja sillä välin kun selvittelin ongelmaa, sokeri ja karviaiset pääsivät kärähtämään kattilassaan, joten se siitä. Kokeillaan karviaiscurdia sitten ensi vuonna. Onneksi M oli innostunut kauppareissulla tekemään heräteostoksia ja hankkinut rasiallisen vadelmia sekä punaherukoita, joten ei hätää, jälkiruoka on pelastettu. Jälkiruoan perusajatus pysyi ennallaan, mutta karviaiset vaihtuivat punaisiksi marjoiksi. Vadelmat ja punaherukat toimivat todella hyvin yhdessä.


Vadelmaa, punaherukkaa ja mascarponevaahtoa marenkipesässä
(6 annosta)

3 valkuaista
100 g hienoa kidesokeria
0,5 tl maissitärkkelystä
muutama tippa valkoviinietikkaa

100 g punaherukoita
100 g vadelmia
100 g kidesokeria

100 g mascarponea
1 dl kuohukermaa
2 rkl kidesokeria

tuoreita vadelmia ja punaherukkaterttuja
tomusokeria
(pakastekuivattuja vadelmia)

Vatkaa valkuaiset, sokeri, maissitärkkelys sekä valkoviinietikka kovaksi vaahdoksi ja pursota uunipellille leivinpaperille pieniä kiekkoja ja niihin matalat reunat. Jos valkuaisvaahtoa jää, pursota siitä pikkumarenkeja. Kuivaa marenkipesät kiertoilmassa 80 asteessa noin 2-3 tuntia kunnes ne tuntuvat kauttaaltaan kuivilta.

Valmista punaherukoista, vadelmista ja sokerista kastike. Keitä ensin punaherukoita ja sokeria kunnes marjat alkavat hajota ja seos muuttuu hiukan siirappiseksi. Painele kastike tiheän siivilän läpi jotta kaikki herukoiden kuoret jäävät siivilään. Lisää vadelmat ja keitä seosta miedolla lämmöllä vielä minuutin tai pari. Anna kastikkeen jäähtyä.

Vatkaa mascarpone, kerma ja sokeri vaahdoksi. Täytä marenkipesät vadelma-punaherukkakastikkeella, mascarponevaahdolla ja tuoreilla marjoilla. Viimeistele tomusokerilla (sekä pakastekuivatuilla vadelmilla).


4 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Oi, näitä on pitänyt koittaa monen monta kertaa. Josko nyt kun marjojakin olisi. :)

Unknown kirjoitti...

Ompas kaunis annos!

-Heidi
http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa! Pehmeää ja rapeaa, hapanta ja makeaa. Siinä on kaikki täydellisen jälkkärin elementit :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Kiitos :) Tämän olisi voinut myös otsikoida sanoilla "herkkua tosi helposti" :)