torstai 6. elokuuta 2015

Maukkaat täytetyt munakoisot ja punertava jogurttikastike


Mitä tänään ruoaksi? Lihaa, kalaa, lintua, kasviks… ? Ai niin, tosiaan, joskus voisi laittaa ihan oikeaa kasvisruokaa. Siis jotain muutakin kuin salaattia. Kaupassa oli napakan tuntuisia munakoisoja ja kaikenlaista muuta sopivaa löytyy kaapista, joten täytetyt munakoisot uuniin. Ei mikään maailman kaunein annos, mutta tosi hyvää.


Täytetty munakoiso

1 munakoiso
oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria
0,5 dl kvinoaa
1 rkl oliiviöljyä
1 pieni sipuli
2 isoa pihvitomaattia tai rasiallinen kirsikkatomaatteja
1 tl tomaattipyreetä
1 rkl harissaa
1 tl raastettua sitruunankuorta
1 rkl hienonnettua lehtipersiljaa
1 rkl hienonnettua korianteria
1 dl + 2 rkl parmesaaniraastetta

Halkaise munakoiso ja töki halkaisupintaan reikiä haarukalla. Sivele puolikkaille hiukan oliiviöljyä ja ripottele suolaa sekä mustapippuria. Laita uuniin 200 asteeseen noin 30 minuutiksi kypsymään. Keitä sillä välin kvinoa. Huuhtele kvinoa ensin huolella ja keitä se kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja leikkaa pieniksi kuutioiksi sipuli sekä tomaatit. Lusikoi kypsien munakoisonpuolikkaiden sisus varovasti pieninä paloina tomaattien joukkoon. Kuumenna kasarissa oliiviöljy, lisää sipuli ja kuullota pehmeäksi. Lisää tomaattikuutiot, munakoisopalat, tomaattipyree, harissa sekä sitruunankuori ja keittele seosta hetken aikaa kunnes seos lämpenee ja tomaatit pehmenevät. Sekoita massaan parmesaaniraaste (1 dl) sekä hienonnetut korianteri ja lehtipersilja. Täytä koverretut munakoisonpuolikkaat seoksella, ripottele kummankin päälle vielä 1 rkl parmesaania ja gratinoi uunissa 200 asteessa noin 10-12 minuuttia.


Punertava jogurttikastike

2 dl maustamatonta jogurttia
1 tl tomaattipyreetä
1 tl oliiviöljyä
ripaus raastettua sitruunankuorta
hiukan suolaa, sokeria ja mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa jonkin aikaa ennen käyttöä.


Ei kommentteja: