lauantai 6. huhtikuuta 2013

Terveisiä Ayamontesta



Ayamonte on viehättävä pieni kaupunki Espanjan etelärannikolla heti Portugalin rajan toisella puolen. Kaupungin vilkkain elämä keskittyy keskustorille, josta on upea näköala venesatamaan. 


Myös Ayamonten kauppahalli sijaitsee ihan keskustorin lähistöllä. Ja mihinkäs muuallekaan me haluaisimme mennä ekskursiolle. 


Emme muistaneet aikaeroa ja kello oli jo melkein siesta-aika eli reippaasti yli puolenpäivän kun saavuimme Ayamonteen. Osa hallikauppiaista oli jo sulkemassa myymälöitään ja osassa tarjonta oli varmaan ollut aamulla vielä runsaampaa, mutta ei se meitä haitannut. Mukaan viemisiksi tarttui tuoreita mansikoita (2€/kg), villiparsaa (1,50/nippu), oliiveja sekä pieni pala mojamaa, suolattua ja puolikuivattua tonnikalaa, josta myymälässä oli järjestetty maistiaiset. Paikallisen viinin kera, totta kai.

 
Lihakauppiaan tarjontaa, lihaa, kinkkua, makkaroita ja tietysti viiniä.


Tämä kalakauppias oli myynyt jo enimmän osan jättikokoisista miekkakalapihveistä.


Vihanneskauppiaan villiparsaniput ovat kertakaikkiaan vastustamattomia.


Tonnikalamaistiaisten kyytipojaksi tarjottiin pikarillinen appelsiiniviiniä.


Vanhenevat maidot oli kotona hyvä paistaa pannukakuksi, kun niiden kanssa oli tarjota tuoreita mansikoita.


Eihän miehiä voi päästää minkään härvelikaupan lähellekään! Hallin vieressä on veitsikauppa, Ferreteria Camilo, jossa myydään kaikenlaisia keittiötarvikkeita ja jonne M erehtymättä suunnisti. Meillä ei vielä ollutkaan hummeripihtejä ja äyriäislusikkahaarukoita, mutta nyt on.

(Kaksi ensimmäistä kuvaa googlemapsista, ppTenorio ja zyga273)

Ei kommentteja: