sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Sikamaista ruokaa



Sikamaista ruokaa, possu potenssiin kolme

650 g porsaan ulkofileetä
250 g mustan possun sisäfileetä
suolaa ja mustapippuria
ilmakuivattua possua ohuina siivuina
(^ joka olisi voinut olla myös ihan ehtaa pekonia)

* Oliivitahna
200g kivettömiä mustia oliiveja
50 g kivettömiä vihreitä oliiveja
2 valkosipulinkynttä
2 rkl kapriksia
1 rkl pinjansiemeniä
5 sardellifilettä
puolen sitruunan mehu
(basilikaa, aurinkokuivattua tomaattia)
oliiviöljyä

Pilko kaikki ainekset kulhoon ja pienennä monitoimikoneessa tasaiseksi karkeahkoksi massaksi. Lisää oliiviöljyä vain sen verran että tahna on helppo levittää possunfileelle. 
Jos tahnaa halutaan käyttää johonkin muuhun, lisätään oliiviöljyn määrää ja massa ajetaan sileämmäksi.

Leikkaa ulkofilee kirjan muotoon ja litistä sitä hiukan. Mausta molemmat fileet suolalla ja pippurilla. Levitä oliivitahna ulkofileelle tasaiseksi kerrokseksi, laita sisäfilee sen päälle ja kääri fileet rullalle.


Sisäfilee oli meillä vähän liian pitkä, joten se jouduttiin leikkaamaan puoliksi ja litistämään. Kannattaa siis valita lihatiskiltä suurin piirtein samanmittaiset fileenpätkät.
Levitä possusiivut (tai pekonit) muovikelmulle, aseta fileerulla niiden päälle ja kääri paketiksi. Sido paketti lopuksi narulla ettei se pääse uunissa aukenemaan.


Työnnä paistolämpömittari paketin keskiosaan ja kypsennä uunissa 175 asteessa kunnes sisälämpötila on 68 astetta. Paistamisen jälkeen poista narut ja kääri possurulla folioon vetäytymään noin 20 minuutiksi.






Ei kommentteja: