maanantai 30. joulukuuta 2013

Viinirypälegranitaa uudenvuoden jälkiruoaksi




Wikipedian mukaan viinirypäleistä valmistetaan viiniä, mehua, hilloa, rusinoita ja korintteja tai niitä voidaan syödä sellaisenaan. Mutta koska tämä on ruokablogi, viinirypäleistä täytyy voida valmistaa jotain muutakin hyvää. Ja voihan niistä.

Vuoden viimeinen viikon hedelmä  52/52:  viinirypäle



Pikapikkelöityjä viinirypäleitä ja kurkkua

1 iso kurkku
250 g kivettömiä viinirypäleitä
1 tl suolaa
2 tl sokeria
2 korkillista väkiviinaetikkaa

Kuori kurkku ja pyöräytä siitä palloraudalla niin monta palloa/puolipalloa kuin saat. Älä käytä kurkun keskiosaa, jossa on siemenet. Kuori viinirypäleet ja laita ne samaan kulhoon kurkkupallojen kanssa. Ripottele kulhoon suola sekä sokeri ja lisää etikka. Laita kulhon päälle tiivis kansi ja hölskytä kulhoa vajaan minuutin ajan sen verran, että kaikki mausteet ovat kunnolla sekoittuneet. Laita kulho jääkaappiin maustumaan noin puoleksi tunniksi, minkä jälkeen näitä pikapikkelöityjä kasviksia voi käyttää raikkaana lisäkkeenä erilaisissa ruoissa.





* * * * * * * * *



Viinirypälegranitaa ja rypälemehukiisseliä
(ohjeesta tulee 10 annosta)

5 dl (500 g) kivettömiä vihreitä viinirypäleitä
2 rkl oliiviöljyä
0,25 tl suolaa
0,5 tl hienoksi leikattua tuoretta rosmariinia
pikku rouhaisu mustapippuria
2 tl balsamiviinietikkaa
puolikkaan limetin mehu
0,5 dl glukoosisiirappia

puolikas hunajameloni pieninä paloina
puolikkaan limetin raastettu kuori ja mehu
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl hienonnettua tuoretta minttua
1,5 dl hienoa sokeria
2 rkl (3 cl) Martini bianco extra dry

1 l rypälemehua
0,5 dl ruokokidesokeria
6 rkl maissitärkkelystä

1 granaattiomena
mintunlehtiä

Levitä huuhdellut viinirypäleet uunipellille leivinpaperille. Sekoita hyvin keskenään oliiviöljy, suola, rosmariini, mustapippuri, balsamiviinietikka, limettimehu sekä glukoosisiirappi ja valuta seos viinirypäleiden päälle. Paahda rypäleitä uunissa 220 asteessa 10 minuuttia, sekoita ja paahda vielä 10-15 minuuttia. Jäähdytä rypäleet.

Laita kaikki ainekset tehosekoittimen kannuun ja soseuta tasaiseksi. Levitä sose metalliseen vuokaan ja laita pakastimeen. Käy tunnin välein raaputtamassa seosta haarukalla kauttaaltaan kunnes noin 4-6 tunnin kuluttua vuoka on täynnä sohjomaista viinirypälegranitaa.


Valmista rypälemehusta kiisseli. Sekoita Maizena ja sokeri huolella rypälemehuun ja keitä seosta muutaman minuutin ajan kunnes se saostuu kiisseliksi. Kaada kiisseli annosmaljojen pohjalle ja laita jääkaappiin jäähtymään. 

Jos haluat kirkkaamman kiisselin, käytä Maizenan sijasta liivatetta: 5-6 liivatelehteä yhteen litraan mehua. Kiisselin voi halutessaan jättää poiskin, sillä tämä granita toimii myös ihan yksinään.

Tarjoiltaessa lusikoi granitasta rypälejääsohjoa kiisselin päälle ja koristele granaattiomenan siemenillä sekä mintunlehdillä. Todella raikas ja erilainen jälkiruoka.




4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Näitä hedelmäjuttujasi on ollut mukavaa lukea,ja mielenkiintoistakin,etenkin kun useat niistä kasvavat täälläkin.Juuri eilen Bambin kanssa lenkillä menin mispelipuun ohitse;oli vielä kukkavaiheessa.
Oikein hyvää Uutta Vuotta ja Bambilta haukkuterveisiä teidän hauvoille:)

Tuplaespresso kirjoitti...

Oikein mukavaa uutta vuotta sinnekin :)
2013 teemana oli hedelmät, 2014 on vuorossa kaiken maailman kasvikset. Niitä lienee hiukan helpompi löytää täältä Suomestakin.

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Enpä olisi keksinyt rypäleistä granitaa alkaa tekemään. Mainio idea! Voi just kuvitella, että on ihanan raikas.

Tuplaespresso kirjoitti...

Granita oli tosi raikas ja sopii hyvin jonkun tukevan aterian päätteeksi.