perjantai 1. heinäkuuta 2016

perunasalaattia ja grilliribsejä



Kesän kokkaamisen voi aika pitkälti hoitaa grillissä. Siinä kypsyy niin liha, kana, kala kuin kasviksetkin. Ja tietysti ribsit. Possunribsit. Meillä on vakiintunut tapa esikypsentää ribsit ensin uunissa, jolloin nopean grillaamisen jälkeen herkulliseksi maustunut liha suorastaan tipahtaa luista. Viime kesänä ensimmäistä kertaa ymmärsimme esikypsentää rimpsut folioon käärittynä ja niistä tulikin mehevimmät ikinä, joten tätä hyvää menetelmää olemme käyttäneet sen jälkeenkin. Näiden maailman parhaiden rimpsujen maustaminen ja kypsennys tuli selitetyksi jo aiemmin ja resepti löytyy täältä. Possunribsien kanssa nautimme varhaisperunoita salaatin muodossa.


Varhaisperunasalaatti

15-20 keitettyä varhaisperunaa
2 uutta sipulia varsineen
2 rkl voita
1 nippu retiisejä
iso kerä jääsalaattia tai friseesalaattia
iso kourallinen rucolaa
vinaigrette
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
0,5 tl limettimehua
suolaa ja mustapippuria myllystä
3 tl sinappia

Leikkaa perunat pienemmiksi paloiksi ja viipaloi sipulit. Sulata voi paistinpannulla ja pyörittele perunoita sekä sipulia siinä miedolla lämmöllä vain sen verran että ne lämpiävät, mutta eivät ruskistu. Revi salaatti sekä rucola kulhoon ja viipaloi retiisit sinne joukkoon. Kaada salaatti-retiisiseos paistinpannulle ja hämmentele kunnes ainekset ovat hiukan lämmenneet ja kunnolla sekoittuneet. Kaada salaatti takaisin kulhoon. Ravista vinaigretten ainekset keskenään ja sekoita se salaatin joukkoon. Tarjoile heti hiukan lämpimänä.


Ei kommentteja: