perjantai 4. syyskuuta 2015

Pupua, punkkua ja porkkanaa



Syyskuun ensimmäisenä päivänä alkoi jäniksenmetsästys, joka jäniksen ja rusakon osalta päättyy helmikuun lopulla. Villikania saa metsästää maaliskuun loppuun saakka. Me otimme pienen varaslähdön jo kuun vaihteessa, tosin ei jäniksellä, vaan kaupan kanilla, sillä jokunen päivä menee ennen kuin ensimmäistäkään oikeaa jänistä ilmestyy hallikauppiaan lihatiskiin (jänisreseptejämme täällä). Ei kanin maku jänikselle vedä vertoja, mutta onpahan vähän vaihtelua normiruokailuun (kanireseptejämme täällä). Ehkä jossain vaiheessa keittiömme pataan pomppii myös oikea jänis, kuten usein ennenkin näin syksyisin. Kaneja sen sijaan on saatavilla ympäri vuoden, sillä etelämpänä Euroopassa kaneja paitsi metsästetään luonnosta, niitä tarhataan kuten broileria. Miedon makuinen liha onkin yhtä helppo maustaa kuin broileri. Kani on myös eräänlainen ”kompromissiliha”, joka kelpaa niillekin jotka eivät uskontonsa vuoksi syö sikaa/lehmää/lammasta/rapuja/jotain.

Kaupan kani pääsi marsala-punaviinikylvyssä uuniin ja kanin kanssa tarjottiin violeteista porkkanoista tehtyä raastesalaattia. Söpö ja Höpö päivystivät taaskin kiitettävän ahkerasti keittiössä koko ruoanvalmistuksen ajan ja kyllähän kärsivällinen odotus palkittiin, kun niiden iltaruokaan tällä kertaa paloiteltiin kanin ohuet vatsaliepeet, joista M käytti nimitystä ”kanin flank steak”.


Kania punaisessa viinissä
Näistä ei voi tulla muuta kuin hyvää...

1 patavalmis kani (myös maksa & munuaiset)
1 porkkana
pieni pala juuriselleriä
pieni pala palsternakkaa
2 keltasipulia
6 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
30 kirsikkatomaattia
1 oksa puuvartista rosmariinia
1 oksa puuvartista timjamia
3 vartta salviaa
5 vartta lehtipersiljaa
2 laakerinlehteä
1 pieni kuivattu ja murskattu linnunsilmächili
1 dl Marsalaviiniä
4 dl punaviiniä
lehtipersiljaa

Paloittele kani pienempiin osiin (etukoivet, takakoivet jne) ja kuivaa palat huolella. Paloittele juurekset peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Kuori sipulit ja leikkaa ne 8 osaan. Kuori valkosipulit. Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen.

Kuumenna hiukan öljyä pannulla ja kuullottele siinä kasviksia sekä sipuleita kunnes sipulit ovat pehmeitä. Kaada kasvikset lautaselle odottelemaan. Lisää hiukan öljyä ja ruskista siinä kaninpalat. Mausta lihat molemmin puolin suolalla ja mustapippurilla. Ruskista lopuksi kanin maksa sekä munuaiset ja kaada kaikki kaninlihat toiselle lautaselle odottamaan.

Palauta kasvikset pannulle, lisää kirsikkatomaatit sekä yrtit ja muut mausteet, ja nosta kaninpalat näiden kaikkien päälle. Lisää marsala sekä punaviini ja anna kiehahtaa. Nosta pannu uuniin kannen alle ja hauduta kaninpaloja 1,5 tuntia kunnes liha irtoaa luista lähes itsekseen. Käännä lihat paiston puolivälissä ja rouhi silloin pinnalle hiukan lisää suolaa ja mustapippuria.

Tarjoile porkkana-appelsiinisalaatin ja keitettyjen perunoiden kanssa ja viimeistele lehtipersiljalla.

tälle kansi päälle ja uuniin

Salaatti violeteista porkkanoista ja appelsiinista

3 violettia porkkanaa
2 appelsiinia

Raasta porkkanat karkeasti. Violetti porkkana on violetti vain pinnaltaan ja sen sisus on oranssi. Violetti pintaväri on samaa kuin mustikan sisältämä väriaine eli terveellistä antioksidanttista antosyaania. Leikkaa appelsiineista kuoret pois ja fileoi sisus kalvottomiksi lohkoiksi. Leikkaa lohkot vielä vähän pienemmiksi ja sekoita porkkanaraasteen kanssa. Tämä raastesalaatti ei punaviinikanin kanssa kaipaa mitään mausteita, ei suolaa, ei pippuria, ei etikkaa eikä mitään muutakaan.


Ei kommentteja: