tiistai 1. syyskuuta 2015

Kesän kauneimmat porkkanat, ribsejä kolmella tavalla ja tahmeaa kastiketta




Olin ostanut hallista kolme pötköä porsaan kylkiluita eli rimpsuja eli patruunavöitä, ja koska en oikein osannut päättää minkälaiset rimpsut niistä tällä kertaa laittaisin, päätin laittaa meille kerralla kolme muunnelmaa samasta teemasta ja arpoa sitten yhdessä Tuplaespresson kanssa niistä aterian päätteeksi voittajan.

Vasemmalta oikealle: mausteseos 3, mausteseos 1 ja mausteseos 2

Ribsejä kolmella tavalla

3                    porsaankylkiluuriviä

Ota lihat huoneenlämpöön tuntia ennen esikypsennystä. Mausta ne odottaessa. Lämmitä uuni 160 asteeseen.

Mausteseos 1
                      suolaa
                      valkopippuria myllystä
                      sinappijauhetta
Mausteet hierotaan lihalle molemmin puolin.

Mausteseos 2
                      karkeaa merisuolaa
                      fenkolinsiemeniä
                      mustapippuria myllystä
                      timjaminoksia
                      salvian lehtiä
Hienonna morttelissa fenkolinsiemenet ja karkea merisuola. Mausta lihat molemmin puolin seoksella ja jauha pinnalle mustapippuria. Laita foliolle timjaminoksia ja salvianlehtiä. Kylkirivi niiden päälle ja jälleen timjaminoksia ja salvianlehtiä sen päälle. Kääri rimpsu pakettiin.

Mausteseos 3
½ dl               ruokosokeria
1 rkl              suolaa
2 tl                chipotlepaprikaa
2 tl                cayennepippuria
2 tl                chilimaustetta
2 tl                sipulijauhetta
2 tl                valkosipulijauhetta
2 tl                jeeraa
Sekoita mausteet morttelissa ja mausta kylkirivi.

Laita uunipannulle leivinpaperi ja sen päälle ritilä. Nosta lihat ritilälle ja anna kypsyä puoli tuntia 160 asteessa ja pudota sitten lämpö 150 asteeseen ja kypsennä vielä 2 tuntia. Jäähdytä lihat ennen grillausta. Voit esikypsentää lihat jo edellisenä päivänä ja laittaa ne jääkaappiin odottamaan grillausta.


Barbequekastike

1                    salottisipuli silputtuna
2                    pientä valkosipulin kynttä hienonnettuina
1                    pienehkö kuivattu ancho chili hienonnettuna tai tuore punainen chilipalko viipaloituna
2 dl                coca colaa (joka sisältää sokeria – siis ei zero)
1 dl                ketsuppia
2 rkl              soijakastiketta
4 rkl              fariinisokeria
                      öljyä

Kuullota sipulit ja chili öljyssä, lisää muut ainekset ja keittele noin tunnin ajan sillä aikaa kun lihat ovat uunissa. Aja lopuksi sauvasekoittimella tasaiseksi. Kastikkeeseen voi ja kannattaakin lisätä uunipannulle ja foliopakettiin valuneet nesteet, kun ribsit ovat valmiit. Kastikkeenkin voi tehdä edellisenä päivänä valmiiksi ja säilyttää jääkaapissa. Säilynee muutenkin jääkaapissa joitakin päiviä, mutta en osaa sanoa kauanko, paitsi jos se tulee kerralla nautituksi. Maku on nimittäin hyvä. Ja sopi muuten tosi hyvin myös niille porkkanoille.

Tee loppusilaus ribseille kuumentamalla ne grillissä tai uunin grillivastuksen alla, kuten minä jouduin tekemään ukkossateen kutsumatta ja yllättäen ilmestyessä pelipaikalle. Poista ensin tietenkin foliokääre siihen käärityltä rimpsulta.

Menetelmä 1
Sivele BBQ kastiketta lihoille grillaamisen aikana. Käsittelyn helpottamiseksi voit pätkäistä kylkirivin kahteen osaan varsinkin jos käytät grilliä. Kypsä rimpsurivi todennäköisesti käännettäessä katkeaa juuri väärään aikaan ja väärästä paikasta. Murphyn lakia ei tiettävästi ole kumottu.

Menetelmä 2
Kuumenna ne grillissä ilman BBQ kastiketta. Tarjoile sen sijaan kastike dippinä, jolloin jokainen voi makunsa mukaan maustaa herkkunsa. Valitsin tämän tällä kertaa, koska halusimme vertailla makuja kastikkeella ja ilman kastiketta.

Vasemmalla tavallisia oransseja porkkanoita, sitten punaisia, violetteja sekä keltaisia, kaikki eriväriset paljon vanhempia lajikkeita kuin oranssit porkkanat.

Niistä porkkanoista! Lisäkkeenä, tai oikeammin aterian tähtenä tällä kertaa, Tuplaespresso valmisti kesän kauneimmat porkkanat, joka on sekoitus erivärisiä kotimaisia, niihin erikoistuneen kasvattajan tuottamia, porkkanoita uunissa kypsennettynä. ”Sateenkaariporkkanoista” enemmän juttua täällä. Porkkanat voi toki myös kypsentää grillissä. Hakaniemen Hallin vihanneskauppias Merja Valo sai pyynnöstämme hankittua meille niitä. Emme vieneet Merjan koko varastoa, joten eiköhän sinne vielä muutama jäänyt muillekin. Toivottavasti muutkin kauppiaat löytävät nämä herkkuporkkanat myyntipöydälleen.


Sateenkaariporkkanat uunissa

8-10 mahdollisimman pientä ja ohutta kaikenkirjavaa porkkanaa ruokailijaa kohden
hiukan oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
tarjoiluun
fenkolinvarsia ja -lehtitöyhtöjä
tuoreita salvianlehtiä

Harjaa porkkanat puhtaiksi ja laita kulhoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla sekä lorauksella oliiviöljyä. Sekoita kädellä sen verran että kaikki porkkanat peittyvät öljyyn. Levitä uunivuoan pohjalle leivinpaperi ja levitä porkkanat paperille. Kypsennä uunissa 200 asteessa 40-50 minuuttia. Kokeile 40 minuutin jälkeen terävällä veitsellä, joko porkkanat ovat kypsät ja anna niille tarvittaessa lisäaikaa. Sivele porkkanat oliiviöljyllä sen jälkeen kun olet ottanut ne ulos uunista. Viimeistele hienoksi leikatuilla fenkolinvarsilla ja salvianlehdillä.

Ai niin, se loppuarvostelu tämän setin lemppariribseistä, joka tällä kertaa ei mennyt arvonnaksi. En tiedä johtuiko ainoastaan maustamistavasta vai poikkeavasta kypsennystavasta, mutta joka tapauksessa voittajaksi selvisi kaikin tuomariäänin mausteseos 2:lla maustetut, folioon käärityt ja tuoreilla yrteillä maustetut ribsit. Niistä tuli kaikkein mehevimmät, ja se on foliopaketin ansiota. Myös fenkolin ja muiden yrttien maku toimi todella hyvin – jopa niin hyvin, että en itse edes harkinnut dipata niitä BBQ kastikkeeseen, niin hyvää, kun sekin on.

Muista vaihtoehdoista sen verran, että perinteisin maustein valmistettu versio numero 1 on aivan erinomainen ja sopii ribseille kuin…, no, se vaan sopii niille – BBQ kastikkeen kanssa tai ilman. Mausteseoksella 3 maustetut ribsit BBQ kastikkeen kera ovat mausteiden ystävälle sopiva vaihtoehto.

Ensi kerralla käärin kaikki kylkirivit foliopakettiin maustamistavasta riippumatta, sillä tämän kokeilun perusteella näin tulee mehevin lopputulos.


Ei kommentteja: