perjantai 12. syyskuuta 2014

Kurpitsakeittoa (à la Matt Preston) ja kurpitsasämpylöitä



En muista lapsuudestani, että meillä olisi ikinä käytetty kurpitsaa ruoanlaittoon. Joskus ostettiin kurpitsapikkelssiä kaupasta, mutta eipä sekään kovin nopeasti kulunut aterian höysteenä. Eräs tuttava kasvatti kurpitsaa kompostinsomisteeksi, mutta poimi kukat pois kun ne olivat lakastuneet, ettei niistä koskaan kasvanut kurpitsoita.
kuva: peanuts.wikia.com/wiki/Great_Pumpkin
Tenavista tuli tutuksi ”suuri kurpitsa” ja amerikkalaisista elokuvista kurpitsapiirakka, mutta kun se yhdistyi mielikuvaan ärhäkkään etikkaisesta pikkelssistä, kurpitsapiirakkaa ei tullut silloin edes mieleen ryhtyä valmistamaan, eikä sen puoleen muitakaan kurpitsaruokia.

Yritin etsiä vanhoista keittokirjoista kurpitsareseptejä ja huomasin, että niitä ei ole. Ei kertakaikkiaan ole. WSOY:n Keittotaidon kultainen kirja (1966) kertoi  kurpitsasta näin: ”Iso kurkkua muistuttava hedelmä. Syödään yleensä muhennoksena lihan kanssa, mutta myös umpioituna tai hillottuna liharuokien lisänä.”  Yhtä tyhjän kanssa, kun neuvossa sekoitetaan kurpitsa ja kesäkurpitsa. Valittujen Palojen Ruokavuosi (1981) ei sekään tehnyt kotikokkia hullua hurskaammaksi. Otavan Suuri Keittokirja (1999) ei tunne kurpitsaa ollenkaan. Aura Liimataisen Parasta Kotiruokaa (2003) kokkaa pari reseptiä kesäkurpitsasta, mutta ei mainitse kurpitsaa. Vasta Hesarin Ruokatorstai –keittokirjassa (2006) on kurpitsareseptejä. Voidaanko tästä päätellä, että kurpitsa muussa muodossa kuin pikkelssinä on pääosin vasta tämän vuosituhannen tuttavuus suomalaisessa ruokapöydässä? Amerikkalaisista kurpitsaresepteistä sen sijaan on jo suoranaista ylitarjontaa. Mitä me tehtiin ennen kuin oli internet?!

Viikon kasvis  34 / 52     keltainen kurpitsa / halloweenkurpitsa


Australialaisen Matt Prestonin televisiossa toissa viikolla kokkaama kurpitsakeitto oli niin hyvän näköistä, että sitä oli ihan pakko valmistaa. Ostin sen verran ison kurpitsan, että siitä riitti sopan lisäksi myös sämpylöiden raaka-aineeksi. Sämpyläreseptikään ei tällä kertaa ole epätrendikkään keittiön omaa luovuutta, vaan hyväksi havaittu K-kaupan ruokaohje. Kurpitsan voi kypsentää joko viipaleina kuorineen uunissa paahtamalla tai kuoria sekä pilkkoa pieniksi paloiksi ja keittää pehmeäksi. Näissä resepteissä on tehty molemmilla tavoilla.

Vanhemmat kurpitsareseptimme löytyvät täältä.


Tämä sattui olemaan vähän haaleamman värinen kurpitsa.






Kurpitsakeitto (helppo ja nopea) à la Matt Preston

Puolikas noin kahden kilon keltaisesta kurpitsasta
1 sipuli
1 hapahko omena
2 valkosipulinkynttä
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl kanelia
0,5 tl muskottipähkinää
1,5 l kanalientä (tai vettä + 3 kanaliemikuutiota)
lisäksi
2 rkl oliiviöljyä
kourallinen salvianlehtiä
pieni paketti pekoniviipaleita
kurpitsansiemeniä
2 rkl ruokokidesokeria


Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.  Leikkaa kurpitsanpuolikas noin 3 cm paksuiksi viipaleiksi, kuori sipuli ja leikkaa se lohkoiksi, kuori valkosipulinkynnet, kuori omena, poista siemenkota ja leikkaa omena lohkoiksi. Laita uunipellille kurpitsaviipaleet, sipuli- ja omenalohkot sekä valkosipulinkynnet ja valuta niille oliiviöljy. Mausta kanelilla ja muskottipähkinällä, sekoita vähän ja laita pelti uuniin noin 30 minuutiksi tai kunnes kasvikset ovat pehmenneet.

Poista pehmeistä kurpitsaviipaleista kuori ja laita kaikki uunissa olleet kasvikset kattilaan. Lisää kanaliemi ja keitä noin 15 minuuttia tai kunnes kaikki kasvikset ovat täysin pehmeitä ja soseutettavissa. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja mausta suolalla jos on tarpeen. Jos keitosta halutaan oikein sileää, sen voi paseerata tiheän siivilän läpi.

Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä ja friteeraa siinä salvianlehdet. Paista pekoniviipaleet rapeiksi ja laita ne talouspaperin päälle odottamaan. Lisää pannulle kurpitsansiemenet sekä sokeri ja paahda kunnes siemenet ovat karamellisoituneet.

Jaa keitto lautasille ja viimeistele pekonilla, kurpitsansiemenillä sekä salvianlehdillä.

Onkohan kaikenlainen ruoka-ainehysteria mennyt jo vähän liian pitkälle, kun kurpitsansiemen-PÄHKINÄsekoituspussin kylkeen pitää laittaa varoitus "Voi sisältää jäämiä pähkinöistä"...?



Kurpitsasämpylät
(24 pientä sämpyää)

se toinen puolikas noin kahden kilon kurpitsasta
2 dl vettä
1 pussi (11 g) kuivahiivaa
2 rkl tummaa siirappia
1 tl suolaa
2 dl grahamjauhoja
7-8 dl hiivaleipävehnäjauhoja
0,5 dl ruokaöljyä
0,5 dl kurpitsansiemeniä

Kuori ja kuutioi kurpitsa. Keitä kuutioita miedosti suolatussa vedessä noin 20 minuuttia kunnes kypsät. Soseuta kurpitsat keitinvesineen sauvasekoittimella ja mittaa soseen määrä. Sosetta tarvitaan 5 desilitraa. Jäähdytä sose 42-asteiseksi ja lisää joukkoon kuivahiiva, siirappi sekä suola. Lisää grahamjauhot ja sekoita hyvin. Alusta hiivaleipäjauhot taikinaan vähitellen. Lisää öljy ja morttelissa rouhitut siemenet alustamisen loppuvaiheessa. Kohota taikina lämpimässä paikassa noin puolen tunnin ajan.

Tee taikinasta 24 pientä sämpylää ja anna niiden vielä kerran kohota uunipellillä. Paista sämpylät 225 asteessa noin 10 minuuttia.


5 kommenttia:

Jokihaka Kokkaa kirjoitti...

Mukavan pirteän väristä keittoa!
En minäkään muista kuin kurpitsapikkelssin takavuosilta.. Ja aika huonosti osaan sitä edelleen käyttää, vaikka niitä kaupoistakin jo saa.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Samaan virteen liityn minäkin! Ja kun tuli aussikokkikisakin sivutuksi, tahdon nyt julkisesti valittaa ja kysyä, että kuka lupasi heidän muuttaa sekin ihan typeräksi!? Sielläkin jo juonitellaan ja haukutaan muita kisaajia, vaikka se ennen oli niin ihanan onnen tyyssija ja ruokataivas! Olen pettynyt, enkä katso enää :D

Ulla kirjoitti...

Järjettömän hyviltä kuulostavat kumpikin ohje, kiitos! Just tänään sadonkorjasin viimeiset kurpitsat, joten tässähän niille oivat käyttökohteet :-)

Jenni kirjoitti...

Ehkä sitä kurpitsaa ei vaan käytetty meillä ennen internetiä... En minäkään muista maistaneeni mitään kurpitsaruokia (ehkä pikkelsiä lukuun ottamatta) ennen kuin opiskeluaikana kaverin halloween-bileissä. Sielläkin se lyhty oli pääasia ja kurpitsapiirakka ihan vain kokeiluluontoinen erikoisuus, kun ei haluttu heittää ruokaa hukkaan. Keitto kuulostaa kyllä herkulliselta, kiitokset ohjeesta!

Tuplaespresso kirjoitti...

Täytyy uskaltautua kokeilemaan enemmänkin noita kurpitsaruokia. Nyt jo niitä on sen verran tässä blogissa, että niistä tulisi kokonainen teemapäivällinen:

* tästä päivityksestä alkuruokana kurpitsakeittoa
http://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2014/09/kurpitsakeittoa-la-matt-preston-ja.html?showComment=1410529283386#c6226652502480909128
* tai kurpitsa-pekonisalaatti
http://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2013/10/suunnitelma-suuren-kurpitsan.html

* pääruokana kurpitsalasagne
http://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2013/02/kurpitsalasagne-melkein-kasvisruokaa.html
* tai lampaankyljyksiä ja kurpitsacannelloneja
http://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2013/09/kurpitsacannellonit.html

* ja jälkiruoaksi kurpitsaflan ja pekaanipähkinäcrumble
http://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2013/11/maitovanukkaat-abc-osa-5-creme-caramel.html