torstai 30. joulukuuta 2021

Kohti vuotta 2022 ja kuluneen vuoden parhaat reseptit


Toinenkin koronavuosi matkailtiin lähinnä vain lautasella ja aloitettiin mielenkiintoinen tutustumisretki muiden maiden ruokakulttuureihin. Tämän koosteen myötä 

epätrendikäs ruokablogi toivottaa lukijoilleen

oikein hyvää ja maukasta

vuotta 2022

 

Vuoden 2021 

Tammikuussa

lähdettiin ruokamatkalle maailmalle ja pysähdyttiin muun muassa Britanniassa paistamassa

Crumpetteja


 

Helmikuussa

nautittiin iltapäiväteetä kaikkine fingerfoodeineen ja muine herkkuineen

Iltapäivätee


 

Maaliskuussa

jatkettiin ruokamatkaa Kreikkaan tekemään

Pastitsio


 

Huhtikuussa

pääsiäisenä nautittiin

Keväänvihreää fenkolikeittoa ja fetavaahtoa


 

Toukokuussa

herkuteltiin

Suolakaramellipopcornilla


 

Kesäkuussa

oli paras raparperikausi ja raparperista tehtiin

Raparperipiirakan makuista jäätelöä ilman jäätelökonetta


 

Heinäkuussa

on paras kesäkurpitsa-aika ja siitä kasviksesta tehtiin

Involtini di Zucchini


 

Elokuussa

oli aika sienestää ja paistaa

Herkkutattipiirakka


 

Syyskuussa

jatkui sienikausi ja meillä tehtiin

Sinihomejuustolla ryyditettyä kantarellikeittoa


 

Lokakuussa

on kurpitsakuu ja lautaselta löytyi

Kurpitsaraviolit, paahdettua voita ja rapeaa salviaa


 

Marraskuussa

riitti edelleen kurpitsoita ja niistä leivottiin

Pekaanipraliini-kurpitsapiirakka


 

Joulukuussa

tutustuttiin eri maiden jouluruokaperinteisiin, kuten ranskalaiseen tapaan nauttia

Hanhenmaksapateeta, kampasimpukoita ja ostereita

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Makoisaa vuotta 2022!

Tuplaespresso kirjoitti...

Kiitos samoin :)