maanantai 8. helmikuuta 2021

Afternoon tea ja kerrosvoileivät

 

Iltapäiväteen (eilispäivän afternoon tea -postaus) pienet suolaiset voileivät asetellaan yleensä kolmikerrostarjottimen alimmalle lautaselle. Kun selasin tällaisten leipästen kuvia, huomasin että nykyisin leiville näyttää käyneen kuten suomalaiselle runebergintortulle, ei sillä ole väliä mikä se on ja miltä se näyttää, kunhan se on jotain syötävää. Se mikä ennen oli tarkoin määritelty pienen kolmion tai suorakaiteen muotoinen vaalea kerrosleipä, voi nyt olla vaikka minikokoinen kinkkusämpylä tai bagelin puolikas. Turistin silmin katsottuna traditiosta tuntuu näillä muutoksilla jäävän pois jotain todella oleellista, mutta toisaalta ymmärrän vaihtelunhalun. Ei kukaan halua syödä aina samaa, jos ystävien kanssa emännöi teehetkiä jopa viikoittain. Perinteet kehittyvät. Suomalaisen iltapäiväteen kanssa olisi ihan luontevaa tarjoilla munavoilla päällystettyjä pieniä sulhaspiirakoita, saaristolaisleipää ja skagenröraa, kylmäsavuporolla päällystettyä ohrarieskaa tai graavisiikaa revityllä ruisleivällä, mutta kyllä varmasti niihinkin kaipaisi vaihtelua, jos teen kanssa ei koskaan tarjottaisi mitään muuta.


Me kuitenkin teimme nyt ihan perinteisiä brittiläisiä finger sandwichejä perinteisin täyttein. Paahtoleipä on helpoin valinta ja kun nykyisin paahtoleipiäkin on erilaisia, vaaleita ja tummempia, niissä on jo ihan kivasti valikoimaa erilaisille täytteille. Leivät voi tehdä muotoonleikkaamista vaille valmiiksi jo edellisenä päivänä ja näin kannattaakin, jotta leipien maut ja kosteus ehtivät tasaantua. Siis kaikki muut paitsi kurkkuleivät. Kurkkuleipien valmistus on syytä jättää melkein viime hetkeen ettei kurkun kosteus ehdi kostuttaa leipää jo liiaksikin. Eri brittilähteet painottavat näissä voileivissä erilaisia yksityiskohtia, mutta ainekset ovat suurinpiirtein samat.
Coronation chicken –täytteen resepti on alkujaan kuningatar Elisabet II:n kruunajaisista vuodelta 1953, jolloin ruokalistalla oli uutuutena kylmää kanaa ja curry-majoneesikastiketta.

Ensin kannattaa valmistaa kaikki täytteet. Reseptit on mitoitettu kuudelle pienelle paahtoleipäviipaleelle ja kerrosleipinä niistä tulee myös kuusi sormin syötävää leipää, kolmion tai suorakaiteen muotoista. Asiantuntijat antavat ohjeeksi varata neljä pientä kerrosleipää jokaiselle. Se tuntuu äkkiseltään ajatellen hyvin pieneltä määrältä, mutta jos kysyy itseltään, montako paahtoleipää päällisineen haluaisi nauttia teen kanssa, aika harva sanoo ”neljä”. Todennäköisesti vastaus olisi pikemminkin kaksi tai korkeintaan kolme paahtoleipää.

Kun täytteet on valmistettu, leipäpalat levitetään vierekkäin, voidellaan, täytetään ja ladotaan päällekkäin. Juuri ennen tarjoilua leivät leikataan muotoonsa.


Munasalaatti-vesikrassitäyte

6  viipaletta vaaleaa vuokaleipää (vehnäpaahto)

1  kovaksikeitetty kananmuna
2 rkl  pehmeää voita
1 rkl  majoneesia
¼ tl  dijonsinappia
2 tl  hienonnettua ruohosipulia
ripaus suolaa
2 rkl  hienonnettua vesikrassia

Sekoita keskenään voi, majoneesi, sinappi, ruohosipuli ja mausta suolalla. Lisää hienonnettu kananmuna ja sekoita. Levitä seos kolmelle leivälle. Tasaa hienonnettu krassi munavoin päälle ja peitä toisella leivällä. Kun olet poistanut kuoret, leikkaa jokainen kerrosleipä vielä kahdeksi palaksi.

 

 

 

Kylmäsavulohitäyte

6  viipaletta ei-ihan-vaaleaa vuokaleipää (kaurapaahto)

2 rkl  pehmeää voita
2 rkl  tuorejuustoa
1 rkl  hienonnettua ruohosipulia
1 rkl  hienonnettua tilliä
pari tippaa sitruunamehua
kylmäsavulohta ohuina viipaleina

Sekoita keskenään voi, tuorejuusto, ruohosipuli, sitruunamehu ja tilli ja voitele leivät. Levitä kolmelle leivälle lohiviipaleita ja paina toiset leivät kanneksi. Kun olet siistinyt reunat, jaa jokainen kerrosleipä vielä kahdeksi palaksi.




Coronation chicken -täyte

6  viipaletta ei-ihan-vaaleaa vuokaleipää (kaurapaahto)

100 g  kypsää kanaa (yksi koipireisi)
2 rkl  majoneesia
2 rkl  kreikkalaista jogurttia
1 rkl  mangochutneyta
0,5 tl  curryjauhetta
1-2 tl  hienonnettua tuoretta lehtipersiljaa
pari tippaa sitruunamehua
tupsaus sinappijauhetta
tarvittaessa suolaa ja mustapippuria myllystä

Sekoita keskenään majoneesi, jogurtti, mangochutney, curryjauhe, lehtipersilja, sitruunamehu sekä sinappijauhe. Leikkaa kypsä kananliha ihan pieniksi kuutioiksi ja sekoita täytteen joukkoon. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla sekä mustapippurilla. Levitä täyte kolmelle leipäviipaleella ja paina toiset leivät kanneksi. Kun olet poistanut kuoret, leikkaa jokainen kerrosleipä vielä kahdeksi palaksi.

 

Kurkkutäyte

6  viipaletta vaaleaa vuokaleipää (vehnäpaahto)

1 rkl  tuorejuustoa
1 rkl  majoneesia
2 rkl  pehmeää voita
1  tuore kurkku
suolaa
valkopippuria myllystä

Kuori kurkku ja leikkaa siitä ohuita siivuja pitkittäin, suolaa kevyesti ja laita siivilään valumaan. Tarkista 15 minuutin kuluttua ja jos on liikaa suolaa, nyt sen voi huuhtoa pois. Laita kurkkuviipaleet talouspaperille kuivahtamaan. Sekoita voi, tuorejuusto ja majoneesi ja voitele sillä leivät ja jauha myllyllä pinnalle hiukan valkopippuria. Levitä kurkut limittäin kolmen viipaleen päälle ja laita toinen leipäviipale kanneksi. Paina kevyesti yhteen, leikkaa leivän reunat pois ja leikkaa kumpikin kerrosleipä kahteen yhtäsuureen osaan.


Mitä näistä jää reunojen leikkaamisen jälkeen kantteja ym, niistä improvisoidaan herkullinen strata seuraavaksi aamuksi "hävikistä herkuksi" -periaatteella. Strata on suolainen leipäpaistos, johon voi hyödyntää kaikki tämänkaltaiset raaka-aineet jotka muutoin menisivät täysin hukkaan. Ainekset leikellään suupalan kokoisiksi, ladotaan uuninkestävään vuokaan kerroksittain juustoraasteen ja munamaidon kanssa, annetaan vetäytyä yön yli jääkaapissa ja aamulla paistetaan uunissa. Stratan resepti löytyy täältä.

 

Ei kommentteja: