keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Millionair... eiku Billionaire's shortbread


Miljonäärin muroleivosten resepti ilmestyi tiettävästi ensimmäisen kerran "The Australian Women's Weekly"ssä joskus 1970-luvulla nimellä Caramel shortbread. Uudempi nimi ”Millionaire’s shortbread” lienee skotlantilainen keksintö, joka on hyvin osuva sikäli kun sillä on ollut tarkoitus viitata leivoksen eri kerrosten makujen rikkauteen ja täyteläisyyteen.


Nämä kinuski-suklaa-muroleivokset ovat niin makeita, ettei niitä voi syödä kovin suurta palaa kerrallaan. Paitsi että puolitin alkuperäisen reseptin ainesmäärät 15x15 cm irtopohjavuokaan, leikkasin itse leivoksistakin mahdollisimman pieniä iltapäiväteen hengessä. Jotta niissä olisi jotain pientä ekstraa ja kokin omaa kädenjälkeä, viimeistelin leivokset 24 karaatin kultalehdellä ikään kuin jokaisen leivoksen päälle olisi pudonnut iso kultahippu. Aito lehtikulta on täysin syötävää eikä mitenkään myrkyllistä. Yhden pienen kultalehden paksuus on vain 1/10.000 millimetriä ja näiden 16 leivoksen koristeluun kului kaksi kultalehteä. Jotenkin sen jälkeen miljonääri alkoi tuntua liian köyhältä, joten kultakoristelun johdosta vaihdoin leivosten nimen ”Billionaire’s shortbread”iksi.


 

Miljonäärin muroleivokset

murotaikinapohja

100 g  voita pieninä paloina
50 g  sokeria
130 g  vehnäjauhoa

kinuski

½ tölkkiä (noin 200 g)  makeutettua kondensoitua maitoa
100 g  voita
70 g  fariinisokeria
2 rkl  siirappia

suklaa

120 g  Fazerin sinistä maitosuklaata

viimeistely > billionaire’s shortbread

2 kpl  24 karaatin kultalehteä

 

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen (ylä-alalämpö).

Vuoraa 15x15 cm  (tai 20x20 cm, jolloin näistä tulee ohuempia) irtopohjavuoka alumiinifoliolla ja voitele se voilla ihan ohuelti. Laita monitoimikoneen kutterin kannuun murotaikinapohjan ainekset ja pyöräytä ne leikkuuterällä tasaiseksi muruseokseksi. Kaada seos vuokaan ja painele se tiiviisti ja tasaisesti vuoan pohjalle. Tee taikinapohjaan reikiä haarukalla ja kypsennä pohjaa uunin keskitasolla 20-30 minuuttia kunnes taikinan pinta alkaa olla paistunut vaalean kullankeltaiseksi. Ota vuoka uunista ja anna pohjan jäähtyä vuoassa.

Kaada kaikki kinuskin ainekset paksupohjaiseen kattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen koko ajan sekoitellen kunnes sokeri on liuennut ja seos on tasaista. Keittele kinuskia 5-7 minuutin ajan kunnes se on hiukan tummunut ja paksuuntunut. Sekoittele jatkuvasti ettei kinuski pala pohjaan eikä kuohahda kattilan laidan yli. Kaada valmis kinuski jäähtyneen muropohjan päälle ja kallistele vuokaa sen verran että kinuski tasoittuu kunnolla. Jäähdytä jääkaapissa tunnin tai pari jotta kinuski ehtii kiinteytyä.

 

Taittele suklaa paloina lasikulhoon ja laita mikroon. Minä käytin maitosuklaata, mutta jos tykkää enemmän tummasta suklaasta, niin sitten sitä. Sulata suklaata täysteholla 10 sekunnin ajan, minkä jälkeen sekoita suklaata. Kuumenna toiset 10 sekuntia ja sekoita, sitten seuraavat 10 sekuntia ja taas sekoitus jne yhteensä  5 tai 6 kertaa. Kun kulhossa on sulan suklaan joukossa enää vain pieniä kiinteitä paloja, ota kulho ulos mikrosta ja sekoita. Loput suklaat sulavat joukkoon ihan itsestään. Tällä tavalla suklaa ei kuumene liikaa, mutta muuttuu riittävän juoksevaan muotoon. Kaada sulatettu suklaa kinuskin päälle ja kallistele vuokaa jotta suklaa leviää tasaisesti. Laita vuoka takaisin jääkaappiin noin tunniksi.


Nosta kakkulevy vuoasta ulos ja leikkaa ensin reunat siisteiksi. Jaa sitten kakku terävällä veitsellä 16:een yhtäsuureen osaan. Jos käytettävissäsi on aitoa lehtikultaa, viimeistele jokaisen leivoksen suklaapinta ”kultahipulla”. Säilytä leivokset jääkaapissa ettei kinuski pehmene liikaa.


2 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Näitä on Lidlissä toisinaan ja kun sen palasen leikkaa kuuteen osaan, se on just sopiva pikkumakea espresson kanssa. :) Hienon näköisiä nämä sinun tekemäsi.

Tuplaespresso kirjoitti...

Näissä miljonääreissä on "mitä pienempi, sitä parempi" ihan pelkästään jo tuon toffeen määrän takia :)

Pitäisi varmaan useammin käydä Lidlissä, mutta kun ihminen fakkiutuu niihin samoihin kauppoihin missä käy aina. Vaikka ei olisi edes pitkä matka kolmen sepän patsaalle ja sieltä eteenpäin Makkaratalon alakerran Lidliin. Voisi hyödyntää niitä kahden euron kasvislaatikoitakin...