keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Joulutortut ilman taitteluohjeita


Monen mielestä ainoa oikea joulutorttu on nelisakarainen ”tuulimylly”, vaikka joka joulu keksitäänkin mitä hienompia uusia tapoja taitella voitaikina. Tänä vuonna minä lähdin joulutorttujen paistamisessa täysin päinvastaiseen suuntaan ja jätin taikinan kokonaan taittelematta. Yhdestä taikinaviipaleesta tulee kolme pientä luumuleivosta ja pieni lisäkoristelu tekee niistä erityisen jouluiset.


 

Joulutortut ilman taitteluohjeita

(6 kpl)

2  pakastevoitaikinalevyä

6 rkl  luumumarmeladia
1 dl  tomusokeria
tilkka vettä
sokerikoristeita
 

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa kumpikin taikinalevy kolmeksi yhtä suureksi palaksi. Levitä luumumarmeladi palan keskelle ja paista torttuja uunin keskitasolla noin 12-13 minuuttia.

Sekoita tomusokerista ja vedestä paksuhko tahna (pikeeri), taittele voipaperista pieni pursotuspussi ja siirrä pikeeri pussiin. Leikkaa pussin kärkeen ihan pieni reikä ja pursota torttuihin raitoja. Viimeistele tortut sokerikoristeilla.

Ei kommentteja: