torstai 11. elokuuta 2016

Lounassalaattia paistetusta kuhasta



Kalansyönti on viime aikoina jäänyt meiltä luvattoman vähiin, joten asiaan täytyy tehdä korjaus. Tähän lounassalaattiin paistoin pari pientä nahatonta kuhafileetä, mutta muutkin vaaleat kalat sopivat yhtä hyvin. Ahvenesta tulee vallan maukas salaatti tällä reseptillä.


Lounassalaattia kuhasta ja vähän muustakin

2 pientä ruodotonta ja nahatonta kuhafileetä (yht noin 300 g)
1 tl vaahterasiirappia
1 tl dijon -sinappia
1 tl oliiviöljyä
0,5 tl sitruunamehua
1 rkl voita
suolaa ja mustapippuria
1 kurkku tai 2 avomaankurkkua
2 tomaattia
1 tl kapriksia
100 g tuoreita (pakaste)herneitä
kourallinen vihreitä oliiveja
neljännes pieni punasipuli
iso kourallinen tummia viinirypäleitä
tuoretta korianteria
tuoretta lehtipersiljaa
2 keitettyä kananmunaa
kastike
1 tl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
1 tl raastettua piparjuurta
hiukan hienonnettua tilliä (myös kuivattu tilli käy)
suolaa, mustapippuria ja ripaus sokeria

Sekoita keskenään vaahterasiirappi, dijon -sinappi, oliiviöljy sekä sitruunamehu ja sivele kalafileet seoksella. Kuumenna pannulla 1 rkl voita ja kypsennä fileet siinä. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja anna kalan jäähtyä.

Leikkaa pienemmiksi paloiksi kurkku sekä tomaatit ja laita ne kulhoon. Lisää kaprikset, (sulatetut pakaste)herneet, halkaistut oliivit, hienonnettu punasipuli sekä viinirypäleet. Hienonna korianteria ja lehtipersiljaa suunnilleen desilitran verran ja lisää kulhoon. Yhdistä kastikkeen ainekset keskenään ja kaada kastike salaatin joukkoon. Sekoita salaatti ja jaa se kahdelle lautaselle. Leikkaa paistetut kalafileet pienemmiksi paloiksi samoin kuin keitetyt kananmunatkin ja jaa ne lautasille. Nauti heti.


2 kommenttia:

ulla kirjoitti...

Ihanan raikkaan näköistä salaattia! Olimme juuri Suomessa lomalla ja kalaa tuli syötyä hirvittävän paljon, kuhaa tosin ei kertaakaan... :(

Tuplaespresso kirjoitti...

Mietin tuossa että mitä ihmeen lomalla Suomessa, mutta niinhän se onkin että teidän perhe asuu tätänykyä itänaapurissa. Suomea katselee varmaan hiukan eri tavalla kun saa vähän etäisyyttä :)