keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Ja sama suomeksi - Lohi Pho




Sunnuntain Pho-keittoa valmistettaessa syntyi reilu määrä keiton ydinosaa eli lientä. Mielestäni sen makumaailma voisi sopia myös lohen kanssa, joten sain hieman hämmentyneeltä (mutta onneksi lähes kaikkiruokaiselta) Tuplaespressolta suostumuksen kokeilulle. Niinpä risteytin jäähtyvässä liemessä kypsennetyn lohen ja Pho-keiton valmistustekniikat ja uusi suomalais-vietnamilainen ruoka näki päivänvalon. Ja epäilevän Tuomaan vaimonkin mukaan keitto oli hyvää, joten pidemmittä puheitta reseptiin.

Mistä tunnistaa oikean lihaliemen: jääkaapissa siitä muodostuu hyytelöä johon kauha ei uppoa.


Ainemäärät ovat yhtä syöjää kohti


Lohi Pho

150-200 g      lohta
3 dl                pho-keiton lientä
60-75 g          tuoretta pinaattia
75 g               kuivaa riisinuudelia
                      suolaa
                      valkopippuria myllystä
                      tuoreen korianterin lehtiä
                      limetin lohkoja

Ryöppää pinaatti nopeasti. Poista lohipaloista ruodot, reunassa oleva rasva ja nahka. Ripottele hieman merisuolaa ja rouhi pippuria lohen pinnalle. Kuumenna liemi kiehumispisteeseen. Siirrä sivuun levyltä ja laske lohipalat liemeen. Tarkkaile lohipalojen kypsymistä. Itselläni ne olivat noin 10 minuutin kuluttua sopivasti kypsyneet. Niiden pinta oli muuttunut läpikuultamattomaksi, mutta ne olivat vielä sisältä punertavat. Kypsennä nuudeleita 2 minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Kuumenna liemi uudelleen. Nosta lautaselle pinaatti ja nuudelit ja niiden päälle lohipalat. Riivi päälle korianterin lehtiä ja kaada kuuma liemi lautaselle. Purista limettimehua joukkoon ja nauti.


2 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Tämäpäs näyttää aivan mun jutulta. Testaan! :p

Tuplaespresso kirjoitti...

Kannattaa testata :)