perjantai 15. tammikuuta 2016

Vanhanajan makkarakastike



Tämä on tuttu ruoka varmasti monessa kodissa, mutta siltä varalta ettei näin olisikaan tai on muuten päässyt unohtumaan, päätin kirjata tämänkin ylös. Ei ole ehkä ravintoarvoiltaan huippua, mutta on kuitenkin hyvän makuinen ja edullinen arkiruoka, vanhanaikainen makkarakastike.


Makkarakastike

1                    lenkkimakkara (sininen, punainen tai joku muu)
1                    sipuli
2 rkl              voita
1,5 rkl           vehnäjauhoja
0,5 rkl           öljyä
3-5 dl            kuumaa vettä
1                    lihaliemikuutio
                      valko- tai mustapippuria myllystä
½ rkl             ketsuppia

perunoita
suolaa keitinveteen

Kuori lenkki ja viipaloi se sentin viipaleiksi. Kuori ja hienonna sipuli. Laita pannulle öljy ja ½ rkl voita ja kuullota sipuli ja ruskista makkarat. Lisää loppu voi ja vehnäjauhot pannulle ja sekoita puulastalla niin, että voi ja jauhot sekoittuvat hyvin eivätkä jää paakkuisiksi. Lisää kiehuvaa vettä sekä liemikuutio ja sekoita samalla koko ajan, että kastikkeesta tulee sileää. Tee haluamasi paksuista kastiketta säätämällä veden määrää. Sekoita ketsuppi kastikkeen joukkoon ja anna kastikkeen hautua hiljaisella lämmöllä samalla, kun perunat kiehuvat. Kastike ei kaivanne suolaa, sillä makkarassa samoin muin liemikuutiossa sitä jo on.

Tarjoa keitettyjen perunoiden, maustekurkun ja vaikka etikkapunajuurien kera. Jos lautaselle haluaa lisää terveellisyyttä, voi valmistaa jonkin raastesalaatin.


Ei kommentteja: