lauantai 12. lokakuuta 2013

Suuri kurpitsa (osa 2) ja HML




Stockan Hullujen Päivien tarjouksessa oli taas hevosen sisäfilee (19,90/kg). Sellaisen olemme ostaneet niin kauan kuin hevosenfileetä on Hulluilta Päiviltä saanut ja kauan ennen kuin viimesyksyinen hevosenlihakohu alkoi velloa mediassa. Hevonen on aivan loistava, maukas fileenä ja todella halpaa verrattuna naudanfileeseen, porosta tai riistasta puhumattakaan. (Ai niin, se HML tarkoittaa yhtä kuin HylättyMaaliLaukka.)


Hevosenlihan kanssa sain tuhotuksi taas pienen palan suurta kurpitsaa, tällä kertaa pyreen muodossa pinaatilla höystettynä. Fileen paksumpi pää on aina niin epämuotoinen, että siitä ei saa leikatuksi kunnon pihviä. Niinpä leikkelin lihaa vielä pienemmäksi ja tein siitä eräänlaisen suikalekastikkeen, johon lopuksi lisäsin maustekurkku- ja etikkapunajuurikuutioita. Mutta seuraava ”ongelma” olikin se, minne kaikki loppu hevosenfilee laitetaan. Yksi annos fileestä leikattuna ei vielä näyttänyt vähentäneen fileen kokoa lainkaan. Jauhoin siis osan fileestä ja teen siitä lasagnea ja lopun graavasin vanhalla hirvireseptillämme. Jos riimihirvi on tosi herkkua, riimihevonen ei jää siitä yhtään jälkeen. Suosittelen lämpimästi.


Kurpitsa-pinaattisose

400 g kurpitsakuutioita
50 g pinaattia
1 rkl voita
suolaa
mustapippuria
ripaus muskottipähkinää

Keitä kurpitsakuutiot pehmeiksi suolatussa vedessä. Lisää lopuksi pinaatit ja anna niiden olla kiehuvassa vedessä vajaan minuutin ajan jotta pehmiävät. Valuta kasvikset, lisää voi, soseuta ja mausta. Tarjoile pihvin ja salaatin kanssa.


Ei kommentteja: