sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Suolakinuskivanukas


Tämä jälkiruoka kannattaa tehdä samana päivänä kuin se on tarkoitus syödä. Jos sen tekee kovin paljon etukäteen, pohjalla olevat suklaavohvelimurut vettyvät liiaksi.


Suolakaramellivanukas

pohjalle murskattuja fanipalakeksejä

   vanukas
4 dl maitoa
2 rkl maissijauhoja
1 dl ruskeaa sokeria
1 dl vettä
3 keltuaista
1,5 rkl suolatonta voita
1 tl tummaa rommia
2,8 g merisuolaa (punnitse tarkkuusvaa’alla!)
           
   kastike
60 g fariinisokeria
1 rkl vettä
0,75 dl kuohukermaa
1,4 g merisuolaa (punnitse tarkkuusvaa’alla!)

   päälle
kermavaahtoa ja fanipalamuruja

Murustele fanipalat jälkiruokakulhojen pohjalle.

Liota maissijauhot pieneen tilkkaan maitoa. Laita loput maidosta kattilaan ja lämmitä se lähelle kiehumispistettä. Vatkaa eri kulhossa keltuaiset kuohkeaksi vaahdoksi. Laita sokeri ja vesi kattilaan ja kuumenna sokeria sekoittamatta kunnes se on sulanut kullankeltaiseksi karamelliksi. Kaada keltuaisvaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen ensin lämmin maito, sitten maissijauhoseos ja viimeksi sulatettu sokeri. Kaada seos siivilän läpi kattilaan ja lämmitä liedellä kunnes vanukas alkaa saostua. Ota heti pois lämmöltä etteivät keltuaiset kypsy ja tee seoksesta munakokkelia. Vatkaa lopuksi vanukkaan joukkoon voi, rommi ja suola. Annostele seos kulhoihin ja siirrä jäähtymään.

Laita sokeri ja vesi kattilaan ja anna sokerin vettyä tasaisesti. Kuumenna kunnes sokeri on sulanut kullankeltaiseksi ja ota pois liedeltä. Lisää lämmin kerma ja sekoita voimakkaasti kunnes seos on tasaista. Lisää viimeksi suola ja sekoita hyvin. Jäähdytä suolakaramellikastike ja kaada se tasan jälkiruokakulhoihin.

Tarjoiltaessa koristele kermavaahdolla ja fanipalarouheella.


Ei kommentteja: