tiistai 7. joulukuuta 2021

Italialainen joulu: ilman pastaa ei ole edes jouluateriaa

Oletko lopen kyllästynyt suomalaisiin jouluruokiin ja haluaisit kerrankin jättää väliin koko ylenpalttisen kolmen ruokalajin hössötyksen syöden jotain ihan muuta kuin kinkkua ja laatikoita? Lohduttaudu sillä, että monessa muussa maassa kolme ruokalajia ei ole mitään, vaan joulun juhla-ateria voi koostua viidestä tai jopa kuudesta ruokalajista. Italiassa menun sisältö vaihtelee etelästä pohjoiseen, mutta pääosin järjestys noudattaa samaa kaavaa. Ensin nautitaan alkupalat eli yleensä erilaisia kaloja ja muita mereneläviä. Sitä seuraa ”primi” eli risottoa tai pastaa, sen jälkeen pääruoka eli ”secondi” joka usein on paistettua kalaa ja sen kanssa ”contorno” erilaisia paahdettuja juureksia tai muita kasviksia. Jälkiruokana makehakoa kuivakakkua (pandoro, panettone, panforte) jonka sisään on voitu leipoa kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä. Lopuksi vielä klementiinejä, ja grappaa kahvin kanssa.

Vai oletko joulukapinallinen? 

Käytä jouluna hyväksesi perinteisen italialaisen cucina poveran reseptit.

Jos haluat selvitä joulunpyhien kokkaamisesta oikein helpolla, valmista yksinkertaistettu ja lyhennetty italialainen jouluateria: alkuun hyvä salaatti ja pääruokana Lombardian ja Emilia-Romagnan tyyliin lasagne, ihan sellainen perinteinen, lohilasagne tai sienilasagne. Jälkiruokaklementiinit nautitaan sohvalla katsellen netflixin leffoja. Isosta lasagnesta riittää pienelle porukalle ainakin kahdeksi päiväksi ja tapanina voikin jo keksiä jotain muuta.


Alkuruokana siis jokin hyvä salaatti

 


Uusi joulusalaatti 

pienehkö juuriselleri

1  tölkki kevyt creme fraichea
2 rkl  juoksevaa hunajaa
suolaa ja mustapippuria myllystä
2  persimonia
2  kiinteää, hapanta omenaa
100 g  hyvää sinihomejuustoa (Saint Agur tms)
1 dl  pekaanipähkinöitä
1 dl  paahtamattomia pistaasinsydämiä
jääsalaattia ja rucolaa
lehtipersiljaa

Kuori juuriselleri ja leikkaa se juliennesuikaleiksi tai raasta mahdollisimman karkealla terällä. Ryöppää sellerisuikaleita miedosti suolatussa kiehuvassa vedessä noin minuutin tai puolitoista, minkä jälkeen siivilöi sellerit ja jäähdytä ne jäävedellä ja valuta kuivaksi. Sekoita kastike creme fraichesta, hunajasta, suolasta sekä mustapippurista ja yhdistä joukkoon ryöpätty selleri. Leikkaa persimoni paloiksi. Kuori omena ja leikkaa se paloiksi. Murenna sinihomejuusto sormenpään kokoisiksi paloiksi.

Huuhtele salaattivihreät ja tee niistä peti, jonka päälle nostat juuriselleriseosta, persimonia, omenaa, sinihomejuustoa sekä pähkinöitä. Viimeistele salaatti lehtipersiljalla.

 

Coleslaw ja sen muunnelmat 

500 g  valkokaalia

300 g  porkkanaa
200 g  punakaalia
100 g  keltasipulia

kastike

200g  majoneesia
2 rkl  omenaviinietikkaa
1 rkl  sitruunamehua
1 rkl  hunajaa
2 tl  dijon sinappia
0,5 tl  suolaa
0,5 tl  mustapippuria myllystä

Raasta porkkanat kohtalaisen karkeasti. Leikkaa kaalit ja sipulit mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Mandoliini on tässä tosi näppärä kapistus, kun säätää viipaleen paksuuden 2,5-3 milliin. Sekoita kaalit, porkkanat ja sipulit keskenään ja painele aineksia perunanuijalla tms, jotta rakenne rikkoutuisi. Näin kasviksista irtoaa nestettä ja salaatista tulee mehukkaampi. Laita salaatti painon alle jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi ennen käyttöä. Oikeastaan vasta seuraavana päivänä coleslaw alkaa olla sopivan mehevää.

Vatkaa salaattikastikkeen ainekset keskenään ja säilytä astia jääkaapissa. Kastike säilyy hyvin muutaman päivän, jos ei tule heti syödyksi.

Jos kaikkea salaattia ei syödä kerralla, sekoita salaatti ja kastike vasta vähän ennen tarjoilua ja silloinkin vain sillä aterialla tarvittava määrä.

Coleslawn joukossa voi halutessaan käyttää vaihtelun vuoksi myös

kyssäkaaliraastetta,
raastettua omenaa,
ohueksi viipaloitua fenkolia,
punasipulia,
kevätsipulia,
raakaa parsakaalia ohuina viipaleina tai
oranssin porkkanan sijaan jonkin muun väristä porkkanaa (valkoinen, keltainen, punainen, violetti).

Salaattikastikettakaan ei aina tarvitse sekoittaa majoneesista, vaan sen tilalla voi käyttää

jogurttia, crème fraichea tai pelkkää omenaviinietikkaa.
 
 

Hunajameloni-appelsiinisalaatti

kokonainen hunajameloni kuorittuna, siemenet poistettuna ja

               lohkottuna noin sentin lohkoiksi
yhden appelsiinin kuori raastettuna
2  appelsiinia fileoituina
kourallinen mintun lehtiä hienonnettuna
2 - 3 rkl  hyvää oliiviöljyä
kourallinen saksanpähkinöitä kevyesti rouhittuna
hiukan raastettua sitruunankuorta
1 tl  roseepippureita karkeasti murskattuna

Levitä melonilohkot isolle lautaselle tai tee annokset suoraan lautasille. Leikkaa appelsiinin kuoret pois ja irrota lohkot fileiksi terävällä veitsellä väliseiniä myöten. Ripottele appelsiinifileet melonilohkojen päälle. Ripottele muut ainekset melonin ja appelsiinin päälle.

 

Halloumi-porkkanasalaatti

6 - 8  isoa porkkanaa (jos on väriporkkanoita, käytä myös niitä)

muutama nokare voita ja hiukan juoksevaa hunajaa
suolaa ja mustapippuria myllystä
noin 60 g  rucolaa
0,5 dl  kuorittuja pistaaseja
1  punasipuli
2-3  kevätsipulia varsineen
pikkunippu tuoretta korianteria
1 - 2  avokadoa
tilkka sitruunamehua
2  appelsiinia
2 tl  punaviinietikkaa
2 tl  juoksevaa hunajaa
suolaa ja mustapippuria myllystä
200 g  paketti maustamatonta halloumia
tilkka ruokaöljyä

Pese porkkanat huolella ja leikkaa jokainen pitkittäin 2-3 suikaleeksi. Hiero porkkanasuikaleiden pintaan voita, laita ne vierekkäin uunivuokaan. Valuta pinnalle hiukan hunajaa ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Kypsennä porkkanasuikaleet uunissa 200 asteessa 50-60 minuuttia.

Huuhtele rucolat ja jätä ne valumaan. Laita kaikki esikäsitellyt ainekset omiin kulhoihinsa odottamaan salaatin kokoamista. Kuori punasipuli ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa kevätsipulit ohuiksi viipaleiksi. Hienonna korianterin lehdet karkeasti. Halkaise avokado, irrota kivi, viipaloi sisus ja valuta pinnalle hiukan sitruunamehua estämään avokadon ruskettuminen. Leikkaa appelsiineista kuoret ja fileoi sisus kalvottomiksi lohkoiksi. Purista jäljelle jäänyt appelsiinin mehu juomalasiin, lisää joukkoon punaviinietikka, hunaja, suola sekä mustapippuri ja sekoita. Tämä on salaatin kastike eli appelsiinivinaigrette. Leikkaa halloumi puolen sentin viipaleiksi, sivele hiukan öljyä parilapannulle ja pariloi halloumiin ruskeat raidat.

Levitä vuoan pohjalle ensin rucola ja asettele muut ainekset rucolan päälle. Viimeistele appelsiinivinaigrettella.

 

Ja pääruokana herkullinen lasagne

 

Lasagne, perinteinen versio 

jauhelihakastike

1 rkl  oliiviöljyä
40 g  parmankinkkua ohuina viipaleina
1  sellerinvarsi ihan pieninä paloina
1  sipuli ihan pieninä paloina
2  pientä valkosipulinkynttä ihan pieninä paloina
0,5 dl  punaviiniä
600 g  naudan jauhelihaa
2 rkl  tomaattipyreetä
200 g  tölkki tomaattimurskaa
1 rkl  sokeria
1,5 dl  lihalientä
1 rkl  hienonnettua tuoretta oreganoa
iso puntti tuoretta basilikaa hienonnettuna, vain lehdet
hienoa merisuolaa ja mustapippuria myllystä

juustokastike

50 g  voita
50 g  vehnäjauhoa
7-8 dl  maitoa (kuumana)
40 + 60 g  raastettua parmesaania
hiukan raastettua muskottipähkinää
hienoa merisuolaa ja valkopippuria myllystä

pasta

1 paketti lasagnelevyjä (tai voi itsekin tehdä tuorepastan)

viimeistelyksi

tuoretta basilikaa
 

Kuumenna ruokaöljy pannulla ja paista siinä parmankinkkuviipaleet. Nosta kinkut pois pannulta odottelemaan vuoroaan, mutta jätä rasva ja kuullota siinä selleri- ja sipulipaloja sen verran että ne pehmenevät. Lisää sitten valkosipulit ja kuullota vielä pari minuuttia. Lisää punaviini ja anna sen keittyä kokoon melko kuumalla liedellä. Laita sitten pannulle jauheliha ja riko sitä puukauhalla sekoittaen vähän kerrallaan kunnes liha on kokonaan ruskistunut, minkä jälkeen mausta liha suolalla sekä mustapippurilla ja kaada pannulle tomaattipyree ja tomaattimurska sekä sokeri. Sekoittele kastiketta pari minuuttia ja kaada sitten joukkoon lihaliemi. Hauduta kastiketta miedolla lämmöllä 45 minuuttia välillä sekoitellen. Leikkaa paistetut parmankinkkuviipaleet ihan pieniksi paloiksi, sekoita kastikkeen joukkoon ja hauduta vielä 15 min. Lopuksi tarkista suolan ja mustapippurin riittävyys ja lisää, jos on tarpeen. Sekoita kastikkeen joukkoon oregano- ja basilikasilppu ja nyt kastike on valmis.

Valmista juustokastike. Sulata kattilassa voi ja lisää vehnäjauho. Sekoittele pari minuuttia kunnes jauho on hiukan kypsynyt, mutta ei ruskistunut. Lisää kuumaa maitoa 3-4 erässä ja sekoita kastike tasaiseksi aina välillä. Keitä kastiketta matalahkolla lämmöllä 10 minuuttia jotta jauhot kypsyvät kokonaan. Sekoita koko ajan, ettei se pala pohjaan. Sulata sitten kastikkeen joukkoon 40 g raastettua parmesaania ja mausta muskottipähkinällä. Lopuksi tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa sekä hiukan valkopippuria myllystä.

Kun juustokastike on valmista, kokoa lasagne yhteen 24 x 30 cm uunivuokaan (tai vaikka muutamaan pienempään alumiinivuokaan). Voitele vuoka ja lusikoi pohjalle hiukan juustokastiketta. Sen päälle pastalevyjä sen verran että kastike peittyy. Pastakerroksen päälle neljännes jäljellä olevasta juustokastikkeesta, sitten hiukan parmesaaniraastetta ja kolmannes jauhelihakastikkeesta. Jatka samassa järjestyksessä pastakerroksesta kunnes vuoassa on neljä kerrosta pastaa ja kastikkeet. Loppu juustokastike levitetään päällimmäisen pastakerroksen päälle ja sen päälle ripotellaan vielä hiukan juustoa.

Kypsennä lasagne uunissa 200 asteessa noin 30-40 minuuttia kunnes pinta kuplii ja on kauniisti ruskistunut. Ota vuoka uunista ja anna lasagnen vetäytyä huoneenlämmössä noin 20 minuuttia ennen tarjoilua. Viimeistele basilikanlehdillä.

Lasagne on parhaimmillaan seuraavana päivänä lämmitettynä.

Lasagnen voi koota jääkaappiin odottamaan paistamista jo vaikka pari päivää etukäteen. Silloin jääkaappikylmän lasagnen paistaminen kestää hiukan kauemmin.

Isompaa porukkaa varten annoksen voi tuplata. Suuremman kastikemäärän valmistamiseen ei kulu sanottavasti enempää aikaa ja uunissa lasagnet paistuvat joka tapauksessa vaikka kaikki kerralla.

 

 


Suussasulavan lohi-pinaattilasagnen resepti löytyy täältä.

Täällä on herkkutattilasagnen resepti. Jos ei ole käytettävissä herkkutatteja, muistakin sienistä tulee hyvä lasagne.

Myskikurpitsa-pekonilasagnen resepti on täällä.

Tykkäätkö säilötyistä ankankoivista? Niistä tulee vallan mainio lasagne.

Ja sitten sohvalle nauttimaan jälkiruokaa…


 

1 kommentti:

Jael kirjoitti...

Ihania salaatteja💚🥗Oikein hyvää joulun odotusta🎄