sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Lohi-pinaattilasagne



Lasagnea pidetään nopeana ja vaivattomana ruokana, joka valmistuu uunissa itsekseen. Jos ajatellaan asiaa tarkemmin, vaivattomuus onkin hiukkasen harhaa. Perinteisessä lasagnessa pelkkien kastikkeiden, jauheliha- ja juustokastikkeen, valmistamiseen menee niin paljon aikaa, että perheelle olisi valmistanut jo vähän monimutkaisemmankin aterian ja se olisi jo syötykin siinä vaiheessa kun lasagne vasta menee uuniin. Mutta maku palkitsee vaivannäön. Lasagne vaan on niiiiiin hyvää…

Lasagne on myös erinomainen valinta vaikkapa silloin, jos pitää ruokkia kohtalaisen kokoinen talkooporukka. Kun kastikkeet on tehty etukäteen valmiiksi, isompikin määrä lasagnea tarvitsee vain koota vuokaan/vuokiin ja paistaa. Perinteisen jauhelihalasagnen lisäksi pelkistä kasviksista saa aikaan ihan kelpo lasagnen ja kala antaa tälle ruoalle ihan omanlaisensa ilmeen. Lohen kanssa lasagnevuokaan sopii pinaatti ja keitetyt kananmunat.



Lohi-pinaattilasagne

pinaatti-juustokastike:
100 g voita
1 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
150 g pakastepinaattia
200 g kermajuustoa tai mozzarellaa ohuina siivuina
suolaa
valkopippuria

tomaattikastike:
1 rkl oliiviöljyä
2 uutta sipulia
pieni purkki (n 2 dl) tomaattimurskaa
suolaa
sokeria
mustapippuria

500 g samana aamuna graavattua lohta viipaloituna
3 kovaksi keitettyä kananmunaa viipaloituna
lasagnelevyjä


Keitä ensin pinaatti-juustokastike. Sulata kasarissa voi ja lisää jauhot. Sekoita ja anna jauhojen kypsyä, mutta älä anna niiden ruskistua. Lisää maito pari desilitraa kerrallaan ja sekoittele kastiketta keskilämmöllä kunnes se alkaa kiehua ja saostua. Varo ettei maito pala pohjaan! Lisää pakastepinaatti ja anna sen sulaa kastikkeen joukkoon. Sekoittele koko ajan. Lisää juustosiivut muutama kerrallaan koko ajan sekoitellen kunnes juusto on sulanut kastikkeen joukkoon. Älä koskaan käytä juustokastikkeeseen mitään rasvaprosentiltaan alle 20% juustoa! Kevytjuustot eivät sula kunnolla ja ne tekevät juustokastikkeesta ikävän kumimaisen! Mausta kastike lopuksi suolalla ja valkopippurilla.

Tomaattikastiketta varten kuumenna pannulla oliiviöljy ja freesaa siinä viipaloidut sipulit. Pidä lämpö melko pienellä, sillä uusi sipuli on herkkää palamaan. Lisää tomaattimurska ja anna sen lämmetä. Mausta suolalla, sokerilla ja mustapippurilla.

Voitele uunivuoka, levitä pohjalle kauhallinen pinaatti-juustokastiketta ja sen päälle tasainen kerros lasagnelevyjä. Lado vuokaan kaikki ainekset kerroksittain lasagnelevyjen kanssa ja päällimmäiseksi kerros pinaatti-juustokastiketta. Paista uunissa 200 asteessa noin 35 minuuttia tai kunnes pinta on kauniisti ruskistunut. Kun lasagne on otettu uunista, anna sen vetäytyä noin 15 minuuttia ennen tarjoilua.



3 kommenttia:

Anna / Kuvan mukainen kirjoitti...

Nyt vaikutta aniin hyvältä ohjeelta, että kokeiluun menköön heti ensi viikolla!

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minäkään en pidä lasagnea nopeana ruokana, vaikkei aloittaisikaan pastan valmistamisesta, mutta hyvänä ruokana sitä pidän ja teenkin sitä aina isot satsit, kun kerran aloitan. Teen yleensä pari pienempää annosta foliovuokiin paistamatta pakastettavaksi: Toimivat ihan hyvin sulattamisen ja paistamisen jälkeen, eivät juuri häviä sille samantien syödylle millään muotoa. No, kastikkeita laitan hieman enemmän niin pakastettaviin. Tämä sinun ohjeesi vaikuttaa oikein kiintoisalta, tekee mieli kokeilla!

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Uutistoimisto Anselmi
Tervetuloa lukijaksi :)On niin hyvä ohje, ettei siinä ole kuin yksi vika: sitä tuli syödyksi ihan liikaa.

@ Campasimpukka
Paistamatta pakastettu on hyvä juttu, jos vaan pakastimeen mahtuisi :) Tässä ohjeessa on aika hyvä balanssi eri raaka-aineiden välillä. Mikään ei dominoi liikaa, ei lohi, ei pinaatti eikä tomaatti.