sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Erilainen joulujälkiruoka: karamelisoitu persimoni ja gorgonzolakermavaahto



Nyt vuoden pimeimpään aikaan on ihan paras sesonki niin aurinkoisille persimoneille kuin granaattiomenallekin. Siksipä voisikin nauttia jälkiruoaksi grillattuja tai karamelisoituja persimoneja gorgonzolakermavaahdon kanssa. Lisäkoristeeksi annokseen vielä pähkinöitä ja granaattiomenaa. Tämä jälkiruoka sopii hyvin myös joulupöytään.


Karamelisoidut persimonit ja gorgonzolakermavaahto
(4-6 annosta)

30 g gorgonzolaa (tms sinihomejuustoa)
1,5 dl kuohukermaa
2 rkl sokeria
3 persimonia
40 g fariinisokeria
20 g suolatonta voita
1/8 tl hienoksi jauhettua kardemummaa
pinnalle
rouhittuja saksanpähkinöitä
rouhittuja pistaaseja
granaattiomenan siemeniä

Kuumenna ensin kerma ja sekoita siihen huolella sinihomejuusto. Jäähdytä kerma jääkaappikylmäksi. Painele kerma siivilän läpi toiseen kulhoon niin että siihen ei jää sattumia, lisää sokeri ja vatkaa vaahdoksi.

Viipaloi persimoneista ensin kärjestä runsaan sentin pala pois. Sen jälkeen viipaloi hedelmät 1-1,5 cm paksuiksi viipaleiksi, neljä viipaletta jokaisesta persimonista. Kaada isolle paistinpannulle fariinisokeri, voi sekä kardemumma, kuumenna sekoittaen sen verran että ne sulavat ja karamelisoi persimoniviipaleet kuumassa sokeri-voiseoksessa molemmin puolin kunnes ne ovat hiukan pehmenneet.

Asettele jälkiruokalautasille 2-3 persimoniviipaletta, gorgonzolakermaa ja viimeistele pähkinärouheella sekä granaattiomenan siemenillä.


Ei kommentteja: