Söpö 10 v.

Söpöllä on tänään synttäri, kymmenen vuotta. Merkkipäivää juhlitaan asianmukaisin seremonioin ja tilaisuuteen sopivalla juhlapäivällisellä. Ruokalistalla on "Söpön synttärikana", sillä kana/broileri on parasta, mitä Söpö tietää (jos ei oteta lukuun kania). Kana (grillibroileri) on ollut parasta kisaruokaa ja sitä on nautittu myös näyttelypäivinä. Kananpalat ovat olleet myös erinomaista koulutusnamia.

Blogissamme on useita viime vuosina otettuja kuvia karvaisista keittiökerjäläisistämme, Söpöstä ja Höpöstä. Tähän päivitykseen poimin kuvia Söpön (ja myös Höpön) varhaisimmista vaiheista. Synttärikanaresepti julkaistaan seuraavassa päivityksessä.

Söpö syntyi marraskuun kuudentena vuonna 2005 ja muutti meille vuodenvaihteessa loppiaisen jälkeen, kun kasvattaja oli ensin kelpuuttanut meidät sopiviksi podengonomistajiksi.

Metsästysgeenit, niitä on enemmän kuin tarpeeksi! Kaupunkipihallakin silloin tällöin pomppii orava tai kani. Ja jos ei muuta, niin ainakin mustarastaita, joskus jopa lokinpoikasia.

Söpö osaa kyllä uida, mutta vapaaehtoisesti veteen kahlataan vain nilkkoja myöten.

Pennusta kasvoi aika vauhdikas menijä.

Sitten kasvattajalle syntyi seuraava pentue ja Söpölle valittiin sieltä sisko.

Yhtä söpö, mutta vähän enemmän Höpö.

"Et oo tosissas... Ei kai se jää meille?!"

Pikkusiskot ovat joskus aika raivostuttavia...

Mutta ei hätää, koirakoululla siitä selvitään.

Parin viikon kuluttua arvojärjestys oli selvillä ja oltiin jo ihan kavereita.

"On se oikeastaan ihan kiva kakara, vaikkakin välillä vähän rasittava tapaus..."

Pikkusiskolle piti opettaa kaikenlaista alkaen saaliin hallinnasta ja tappamisesta.

"Toista perässä: kani, jänis, orava, hiiri, myyrä, rotta, supikoira, kissa. Tuo ei ole mikään niistä, vaan tuo on Koffin hevonen"

Tässä harjoitellaan keittiökerjäysilmettä.

Maalla on mukavaa.

Jos aidasta ei pääse yli, pitää etsiä josko siitä pääsee ali, läpi tai ympäri.

"Ex-vinttikoirarotuna" nämä saavat kilpailla maastossa ja radalla.

Ja kyllä nuorempana kilpailtiinkin ahkerasti.

"Mitä näistä mantteleista, antakaa mulle palkinnoksi oikea kani!"

Tämän harrastuksen myötä ajovietin on laukaissut joskus myös mopon tai moottorisahan ääni.

Vieheenvetolaite rakennetaan yleensä nimittäin moottorisahasta.

Vuosien varrella on kierretty näyttelyitä niin kotimaassa kuin muuallakin Euroopassa.

Pohjoismaista...

... Portugaliin.

Portugalissa on tasokkaat kilpakumppanit, vaikka nämä viihtyvätkin paremmin kanijahdissa kuin koiranäyttelyssä.

Joo, on meillä harrastettu. Osa ruusukkeista on peruja entisiltä koirilta, suurin osa kuitenkin Söpöltä ja Höpöltä. Pokaalit, muutamaa tärkeintä lukuunottamatta, on annettu kiertoon, mutta ruusukkeista tuli kiva sisustuselementti. Tällä tavalla säilytettynä ne eivät edes kerää pölyä.

Söpö on ehtinyt esiintyä myös koiranruokamainoksessa. Ensin piti varmistaa, että tämä - nuorempana hiukan ronkeli - tähtinäyttelijä suostuu syömään sitä. Hyvin kelpasi.

Eräällä Portugalin näyttelyreissulla poimimme mukaan kasvattajan uusimman hankinnan, lupaavan näköisen urospennun.

Oli siinä pennulla ihmettelemistä, kotikennelistä koiranäyttelyyn, sieltä automatkalle, yö hotellissa, sitten häkissä lentokoneeseen ja Suomessa vielä automatka uuteen kotiin. Reipas kaveri.

Maailma on ihmeellinen. Mikäs tämä on...

... ja ... kuka tuo on?! Wuff!

"Et sitten ainakaan tule mun viereen sänkyyn!"

Lopulta Pojasta tuli kuitenkin Söpön sulhanen.

Marsuja?

"Herralle ei sitten tarjoilla enää!"

Maailma kutsuu: *klops*

Kyllä emon ja pentujen touhuilun seuraaminen aina muutaman keskikertaisen televisio-ohjelman päihittää.

Sisko auttoi toimimalla pentujen leikkitätinä. Samalla Höpö otti itselleen laumanvartijan roolin, jota se onkin hoitanut kiitettävän hyvin siitä lähtien.

Pentulaatikko

Noniin, pikku piraijat, nyt nukkumaan!

Tässä olisi hyvä pesä.

Söpö aloitti ihan vähän, Höpö jatkoi vähän enemmän ja energiset pennut viimeistelivät valmiiksi... Rauha laskeutui maahan, kun viimeinenkin pentu muutti uuteen kotiin. Tämän kuvan energiapakkauksesta uusi isäntä koulutti ihan oikean metsästyskoiran, jolla on pyydetty jo monta jänistä.

Pienet (ja joskus vähän isommatkin) tuhot kuuluvat koiranpennun elämään. Ei sille voi mitään jos ikeniä kutittaa ja jalkalista tai ovi sattuu olemaan juuri siinä kuonon kohdalla ja maistuu paremmalta kuin puruluu tai possunkorva. Pikku naarmut saa paikatuksi kitillä ja maalilla, mutta paikkaus kannattaa jättää vasta siihen, kun koira on aikuistunut ja oppinut mitä saa järsiä ja erityisesti, mitä ei saa.

Muita pieniä tuhoja ovat olleet koiranpatjat (kuvassa tapetaan ja suolistetaan niistä ensimmäistä).

... Yhteisesti, yhdessä ja erikseen tytöt ehtivät pentuaikanaan tuhota lukuisan määrän erilaisia pehmoleluja, pari datakaapelia, kännykän latausjohdon, yhden sohvatyynyn kulman, hiukan tv:n kaukosäädintä (ihan vähän vain), yhden kengän, puoli tusinaa sukkia, parin sentin pätkän yhden maton reunasta, sohvapöydälle unohtuneet lautasliinat, muutaman kirjan selkämykset ja jotain muuta "pientä"...

... multa tai hiekka on olemassa siksi, että siihen saa kaivaa kuoppia...

"Mitä?! Suihkuun? Ei kai..."

"No mökillä ei ainakaan joudu suihkuun, eihän"

Leijona oli kai tarkoitettu jonkinlaiseksi patjaksi tai tyynyksi?

Tiesitkö, miten paljon vanua mahtuu yhteen pehmoleluun?!

Ja sitten jossain vaiheessa koirista kasvaa seesteisiä, järkeviä, hyvin käyttäytyviä aikuisia - tai ainakin enimmäkseen.