sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Possupyöryköitä ja bok-choyta keitossa



Ostin vietnamilaista karkkikanaa varten sen verran paksoita, että siitä piti kehittää toinenkin ruoka. Mieleni teki keittoa, ja päätin tehdä itämaalaistyylisen keiton paksoista ja possunlihapyöryköistä. Yhdistelmä näkyy netin perusteella olevan suosittu eri maissa eri muodoissa ja tämä on epätrendikkään keittiön versio aiheesta.


Talven lämmittävä lihapullakeitto possusta ja paksoista

600 g             jauhettua porsaanlihaa
(Käytin kaupasta ostettua valmiiksi jauhettua possun jauhelihaa, joka on jauhettu paistista. Uskoakseni vieläkin maukkaamman lopputuloksen saa, jos käyttää rasvaisemmasta possunosasta, kuten esimerkiksi kasslerista, tehtyä jauhelihaa.)
1 dl                hienoksi silputtua kevätsipulia
1-2                 valkosipulinkynttä todella hienona silppuna tai murskattuna
1 tl                 raastettua inkivääriä
2 tl                 ruokokidesokeria
3 rkl               soijakastiketta
Keitto
1 l                  kanalientä
n. 1 cm pätkä   inkivääriä viipaleina
1 dl                kevätsipulia hienonnettuna
2 rkl               kuivaa sherryä
2 rkl               soijakastiketta
1 rkl               kalakastiketta
100 g             herkkusieniä viipaleina
300 g             paksoita
                      kevätsipulia viipaleina

Sekoita pyörykkäainekset taikinaksi ja tee siitä tuuman (siis n. 2,5 cm) kokoisia pyöryköitä.
Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi ja lisää siihen kaikki ainekset paksoita ja herkkusieniä lukuun ottamatta. Laita pyörykät liemeen ja hauduta ne kypsiksi hiljaa poreilevassa liemessä viitisentoista minuuttia. Lisää herkkusienet 10 minuutin kohdalla. Huuhtele paksoi huolellisesti, puolita suurimmat lehdet ja lisää se lopuksi keittoon. Anna pehmetä pari minuuttia ja lisää vielä viipaloitu kevätsipuli ennen tarjoilua.

2 kommenttia:

ulla kirjoitti...

Nam, vesi herahti kielelle! Kasvatin kesällä paksoita itse ja se onnistui hyvin. On tosi herkkua ja monipuolista.

Tuplaespresso kirjoitti...

Paksoi on kyllä yllättävän monipuolinen kasvis. Pitäisi vaan käyttää sitä enemmän...