torstai 1. tammikuuta 2015

Amusenkin tarjoo kunnon väki



Se on sitten uusi vuosi ja uudet kujeet. Uudenvuoden lupauksia ei voi tehdä, kun aikoinaan tein lupauksen olla ikinä enää lupaamatta yhtään mitään. Ja se lupaus on pitänyt. 

Uudenvuoden aaton päivällispöytään katoimme hirveä sekä hummeria ja jälkiruoaksi kotitekoista jäätelöntapaista. Pitkän kaavan mukaiseen ateriaan kuuluu nykyään usein myös ns amuse bouche, keittiön tervehdys. Se on yleensä suupalan kokoinen pieni makupala, eräänlainen ruoka-aperitiivi, jonka tarkoituksena on toimia ruokahalun herättäjänä. Pieneen kokoon yritetään saada mahdollisimman paljon makua. Mekin väkersimme pienen amusen uudenvuoden päivälliselle.


Amuse bouchet mangosta ja mozzarellasta

4 pikkuista mozzarellapalleroa suolaliemessä
1 mango
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
pieniä basilikan lehtiä
1 kevätsipuli
granaattiomenan siemeniä
hyvää vanhaa balsamicoa (10-20 v.)

Kuori mangoa sen verran että saat höylättyä siitä muutaman todella ohuen ja pitkän suikaleen. Juustohöylä menettelee, mutta mandoliini on vielä parempi työkalu. Leikkaa suikaleista neljä noin 2 - 2,5 cm leveää nauhaa. Rouhaise mozzarellapalleroihin hiukan suolaa sekä mustapippuria ja kääri mangosuikaleen sisään. Koristele hienonnetulla kevätsipulilla, pienellä basilikanlehdellä sekä muutamalla granaattiomenan siemenellä ja viimeistele amuset parilla tipalla hyvää, vanhaa balsamicoa.

Yhdestä mangosta saa tarvittaessa kääreen aika moneen mozzarellapalleroon. Veikkaisin että ainakin tusinaan tai jopa enempäänkin, mutta nyt vaan ei tarvittu kuin neljään.




Hirvicarpaccio, rucolaa ja piparjuurikastike

Joulukuun alussa hankkimastamme hirvenfileestä jäi tournedoksien jälkeen juuri sopivan kokoinen pätkä graavisuolattavaksi ja pakastettavaksi. Koska blogissa on jo sellainen resepti, emme toista sitä tässä. Piparjuurikastikkeessa on 2 rkl creme fraichea, 2 tl piparjuuriraastetta, ripaus suolaa, pari rouhausta mustapippuria, 1 tl dijonsinappia, 0,5 tl juoksevaa hunajaa sekä 1 tl valkoviinietikkaa. Alkuruoaksi hirvicarpacciota, olkaa hyvät.


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huikeat herkut!

Tuplaespresso kirjoitti...

Vuosi täytyy päättää ja aloittaa kunnon eväin ;)

Sanja Alisic kirjoitti...

Hyvää, onnellista ja herkkullista uutta vuotta!

Tuplaespresso kirjoitti...

Hyvää ja maistuvaa uutta vuotta myös sinne Sokerivaltakuntaan.

Paula kirjoitti...

Maukasta ja maistuvaista alkanutta vuotta teille!

Tuplaespresso kirjoitti...

Hyvää ja makoisaa tätä vuotta sinullekin :)