perjantai 4. heinäkuuta 2014

Karitsanmaksaa, punajuuririsottoa ja vuohenjuustoa




Meillä ei ole ollut pitkiin aikoihin ruokapöydässä maksaa ja kun M onnistui löytämään Reinin lihasta karitsanmaksaa, ei tarvinnut kauaa miettiä mitä syötäisiin. Nuoren eläimen maksa on niin miedon makuista, että sitä ei pidä pilata liialla maustamisella, mutta sipuli toimii maksan kanssa aina. Karitsanmaksalle luontainen kaveri on vuohenjuusto, josta piti tehdä vuohenjuustomoussea. Se olisi kuitenkin pitänyt muistaa tehdä ihan ensimmäiseksi ennen mitään muuta, joten, kun minulle tuli kiire, jouduin murustelemaan vuohenjuuston sellaisenaan risoton päälle. Hmph, olisi tullut paljon nätimpiä kuvia moussen kanssa… Ja kun ruoassa on vuohenjuustoa, sille pitää olla kaverina punajuurta, joka puolestaan tykkää timjamista. Aika täydellistä, sanoisin.


Vuohenjuustomousse

100 g pehmeää vuohenjuustoa (chevre)
2 rkl crème fraichea
2 rkl kermaa

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi.


Jos siis olisi ajoissa tehnyt sen vuohenjuustomoussen, tämä risotto ei nyt muistuttaisi kärpässientä...


Punajuuririsotto

3 pientä uutta punajuurta
suolaa, timjamia, ruokaöljyä, hunajaa
(3 palaa alumiinifoliota)
1 punasipuli
1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
2 dl risottoriisiä (Carnaroli)
4 oksaa tuoretta timjamia
6 dl kasvislientä
1 dl parmesaaniraastetta
suolaa, mustapippuria

Kypsennä ensin punajuuret. Laita jokainen punajuuri omalle alumiinifoliopalalleen, ripottele päälle hiukan suolaa, lisää 1 oksa timjamia, tilkka ruokaöljyä ja pikkutippa hunajaa. Kääri foliot tiukasti kiinni ja kypsennä punajuuria uunissa 200 asteessa noin 1 tunnin ajan. Kun punajuuret ovat valmiit, avaa paketit, kuori punajuuret ja soseuta ne haarukalla.

Sulata kasarissa voi sekä öljy ja kuullota siinä hienoksi silputtu punasipuli sekä risottoriisi. Lisää timjami ja kasvisliemi ja anna risoton hautua noin 5 minuuttia. Lisää punajuurisose ja keittele vielä kunnes riisit alkavat olla kypsiä. Poista lopuksi timjaminoksat, lisää parmesaaniraaste ja mausta suolalla ja pippurilla. Yritä saada risotto valmistumaan samoihin aikoihin kuin paistettu maksakin, ettei risotto pääse kuivumaan.


Paistettu karitsanmaksa

250 g (tuoretta) karitsanmaksaa
1 pieni sipuli
2 timjaminoksaa
voita paistamiseen
suolaa, mustapippuria
voita paistamiseen

Viipaloi maksa ohuiksi viipaleiksi, kuori sipuli ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Sulata paistinpannulla noin 1 rkl voita, lisää timjaminoksat sekä sipulisilppu ja kuullota sipulit pehmeiksi. Kaada sipulit lautaselle odottamaan ja poista timjaminoksat. Kuumenna paistinpannu melko kuumaksi, sulata siinä voi ja paista maksaviipaleet nopeasti molemmin puolin lähes kypsiksi. Mausta maksa suolalla sekä mustapippurilla ja lisää pannulle kuullotetut sipulit sekä kerma. Kiehauta sen verran että kerma ottaa pannulta kaikki ihanat maut ja siitä tulee maksanpaloille kastike.

Maksan olisi voinut myös nopeasti pariloida grillissä, mutta sitten kastike olisi pitänyt tehdä erikseen.


2 kommenttia:

ulla kirjoitti...

Kyllä ainekset on nyt niin kohdallaan että ei voi olla kuin hyvää. Maksaa, nam. Punajuuririsottoa, nam.

Tuplaespresso kirjoitti...

Maksa on hyvää ja karitsanmaksa sen verran harvinaista herkkua, että sitä kannattaa kokata jos jostain sattuu löytämään :)