perjantai 4. joulukuuta 2020

Ruusukaalia, kastanjaa, retiisejä - ja 8 vuotta epätrendikkyyttä



Joka vuosi näihin aikoihin sitä alkaa ihmetellä, miten tämäkin vuosi taas on kohta mennyt. Juuri äskenhän laitettiin pääsiäiseksi karitsanfileitä, nautittiin juhannuksena meren rannalla mansikkaskonsseja samppanjan kanssa – ja nyt on kohta joulu. Blogikin täyttää kahdeksan vuotta, vaikka tuntuu kuin vasta viime kuussa oltaisiin kirjoiteltu ensimmäisiä päivityksiä ja ihmetelty miten sivuista saisi luettavan näköiset. Yllättävästi niitä reseptejäkin on riittänyt ja näyttää riittävän edelleen.

Ruusukaali ja kastanja ovat tämän vuodenajan herkkuja. Viime syksynä löydettiin sellainen paras ruusukaaliresepti, tai oikeamminkin paras kypsennystapa, missä ruusukaaliin ei muodostu juuri lainkaan fenyylitiokarbamidia tai muita sellaisia rikkiyhdisteitä jotka tekevät kaalille tyypillisen epämiellyttävän sivumaun. Muuta kypsennystapaa emme sen koommin ole ruusukaalin kanssa käyttäneet. Kastanjat paahtuvat uunissamme suolapedillä lähes joka syksy ja nyt kokeilin ostaa purkillisen valmiiksi keitettyjä, suolaveteen säilöttyjä kastanjoita. Niiden maku sopii hyvin ruusukaalin, retiisin, pekonin ja punasipulin kanssa. Tämä lämmin salaatti toimii myös joulupöydässä kinkun tai savukalkkunan kanssa.

 


 

Lämmin ruusukaali-kastanjasalaatti

3 rkl  oliiviöljyä

300 g  ruusukaalia
200 g  retiisejä
100 g  keitettyjä ja kuorittuja kastanjoita
1  punasipuli
mustapippuria myllystä
100 g  pekonikuutioita

(suolaa jos tarvitaan)

majoneesia
kourallinen granaattiomenan siemeniä
hienonnettua lehtipersiljaa

 

Kuumenna uuni 225 asteeseen ja laita sinne metallinen uunivuoka kuumenemaan. Halkaise ruusukaalit. Huuhtele retiisit ja leikkaa ne 2-4 osaan. Leikkaa kastanjat pienemmiksi paloiksi. Kuori sipuli ja leikkaa se 8 lohkoksi. Laita ainekset kulhoon oliiviöljyn kanssa ja pyörittele niitä niin että ne ovat kauttaaltaan öljyssä. Mausta mustapippurilla.

Ota vuoka uunista ja kaada ainekset vuokaan. Jos vuoka on riittävän kuuma, öljystä tulisi tällöin kuulua tirisevä ääni. Käännä nopeasti pinseteillä ruusukaalit sekä retiisit leikkauspinta alaspäin ja ripottele pekonikuutiot kasvisten väliin. Paista 225 –asteisessa uunissa 15-20 minuuttia kunnes pekonin rasva on sulanut ja kaalien pinta paahtunut.

Nauti salaatti lämpimänä, lisää suolaa jos tarvitaan. Viimeistele annokset majoneesilla, granaattiomenan siemenillä ja hienonnetulla lehtipersiljalla.

 

2 kommenttia:

sauvajyvänen kirjoitti...

Onnea 8-vuotiaalle! Tätä salaattia pitääkin kokeilla, kuulostaa niin herkulliselta. Minä olen viime aikoina tehnyt vaan siirappisia ruusukaaleja karpaloilla, joten vaihtelu on kivaa.

Tuplaespresso kirjoitti...

Kiitos onnitteluista :) Juhlitaan "työn merkeissä".
Jotenkin tämä kypsennystapa saa kasviksista irti yllättävän paljon makeutta melkein kuin joukkoon olisi lisätty siirappia, vaikka ainoat mausteet ovat suola ja pippuri.