maanantai 7. syyskuuta 2020

Hävikkiviikon herkut, osa 1/4

Se on täällä taas, siis hävikkiviikko. Muutama viikko sitten Viisi Tähteä ***** -verkkolehdessä kiinnitettiin huomiota siihen että keittokirjoissa ei koskaan ole reseptien jatkumoa siitä, miten pienet määrät erilaisia raaka-aineita voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti seuraavissa ruoissa. Ettei sitten tulisi niin paljon ruokahävikkiä, kun kaapin perukoille unohtuneet ruoka-aineet pitää heittää pois vanhentuneina. Siltä kannalta katsottuna kaikki keittokirjat on todellakin kirjoitettu väärin. Uskon (tai ainakin toivon), että kotioloissa aika moni kuitenkin ”siivoaa” jääkaappinsa kohtalaisen säännöllisesti ja käyttää sieltä löytyneet sattumat osaksi uusia ruokia. Sama siivousoperaatio täytyisi tehdä säännöllisesti myös kuivaruokakaappiin ja maustelaatikkoon.

Hävikkiviikon hengessä nostamme uuteen arvoon italialaisen ”cucina poveran”, joka tekee ruokaa siitä mitä kaapista löytyy. Viikon tunnuslauseen mukaisesti hävikistä herkuksi.


on tyypillinen cucina poveran edustaja. Minestronekeitolle ei ole olemassa varsinaista reseptiä, vaan käytännössä otetaan kaapista mitä siellä sattuu olemaan. Sopan sisältö vaihtelee suurestikin niin alueellisesti kuin vuodenajoista riippuen.



on kasvissosekeittona kätevä silloin kun täytyy hukata pois vanhenemasta erilaisia juureksia ja mausteita. Tällaista keittoa kannattaa keitellä pienellä lämmöllä pitkään, sillä maku kehittyy aina täyteläisemmäksi mitä kauemmin malttaa antaa juuresten hautua liemessään.



on myös tämän ajan kausiruokaa. Syksyn kasviksista saa aikaan todella ihania keittoja. Juureksia, erilaisia sipuleita ja yrttimausteita yhdistelemällä tätäkin voi muunnella mielin määrin.



on helppo valmistaa. Siihen voi upottaa kaikenlaisia kasviksia ja lihaa mitä edelliseltä aterialta on sattunut jäämään yli. Taikina sekoittuu pikaisesti tehosekoittimessa ja sattumat ripotellaan piirakan päälle ennen sen paistamista.




Onko leipä tai sämpylät vaarassa kuivahtaa? Tee niistä ”bloomin’ onion bread” eli
Vähän voita, kevätsipulia, juustoa ja uuniin lämpiämään. Nam!



on lämmin vuokaruoka, johon uppoaa niin leipä, kasvikset, juustot, kananmuna kuin makkaratkin. Nimi strata tulee englanninkielen (alk. latina) sanasta stratum eli kerrostuma.



on italialainen leipäsalaatti. Yksinkertaisimmillaan ja perinteisimmillään se on vain rapeaa leipää, suupalan kokoisia tomaatteja, salaatinkastike sekä basilikaa. Joukkoon voi lisätä kaikenlaista lihaa mitä pöydästä sattuu jäämään. Ruokaisampana panzanella on kokonainen ateria.




Eikä pidä unohtaa syksyn viimeisiä vihreitä tomaatteja, joista keitetään aivan ihana
Vihreä tomaatti-chilihillo
Tämä korvaa ruokapöydässä niin paholaisenhillon kuin kurkkusalaatinkin.


3 kommenttia:

Hilkka kirjoitti...

Hävettävän huonosti Kuluttajalehti on mainostanut tätä viikkoa. En ole nähnyt juttua asiasta missään mediassa. Ilmeisesti Kuluttajalehdessä oletetaan että ihmiset oma-aloitteisesti hakeutuvat heidän sivuilleen? Varsinainen rimanalitus siellä lause ”hävikkiviikkoon ei tarvitse ilmoittautua vaan ottaa suoraan valmiit kampanjamateriaalit käyttöösi” kun vaan joku ensin kertoisi että sellaista materiaalia on olemassa! Hyvä että edes pari bloggaajaa on huomioinut hävikkiviikon olemassaolon.

Jael kirjoitti...

Hyviä vinkkejä ja ohjeita. Tuo leipäjuttu ekassa kuvassa näyttää tosi hyvältä! Täällä on tapana siivota tosi perusteellisesti keväällä ennen juutalaista pääsiäistä, jolloin etenkin keittiökaapit siivotaan niin tarkasti ettei yhtäkään leivän-tai jauhomurua ole jäljellä.Itse olen vähän suurpiirteisempi, mutta silloin minäkin teen kunnon keittiösiivouksen, ja kyllä aina löytyy jotain sellaista mitä olin unohtanut, mutta yleensä sitten käytän ne pois seuraavaksi. Kesällä teen vähän useammin keittiökaappisiivouksia, kun on kuumaa ja tulee helposti ei toivottuja vieraita kaapeissa oleviin pakkauksiin.

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Hilkka
Kiitos kommentista. Me taidettiin olla aika varhain liikkeellä tämän tärkeän asian vuoksi. Toisaalta, itse tässä pari viikkoa sitten jouduttiin muistelemaan milloinkas se hävikkiviikko mahtaakaan olla, kun ei siitä meillekään tullut mistään mitään etukästeisilmoitusta vaikka monesta muusta pienemmästä asiasta meitä bloggaajia informoidaan tämän tästä. Eiköhän kuitenkin muukin media ja bloggaajat ehdi mukaan hävikintorjuntaan tämän viikon aikana :)

@ Jael
Bloomin' onion bread on aivan ihana. Kannattaa kokeilla reseptiä. Minä laitoin juuri tutulle torikauppiaalle tilauksen vihreistä tomaateista että hän pääsee eroon raaoista tomaateista ja minä pääsen tekemään niistä vihreää tomaatti-chilihilloa.