tiistai 1. syyskuuta 2020

Sichuanilainen Chiliöljy


Kiinalainen chiliöljy sopii mausteeksi monenlaiseen itämaiseen ja muuhunkin ruokaan. Minulle iski halu tehdä sitä kun olin mielessäni miettinyt jo parikin kertaa lähiaikoina, että ”tähän sopisi dipiksi/mausteeksi hyvä chiliöljy”. Löysin mielestäni hyvän reseptin The Woks of life -blogista ja päätin kokeilla sitä. Tarveaineetkin löytyivät kotoa ja lähimmästä itämaisten tuotteiden kaupasta. Ansiokas selostus öljyn valmistamisesta kuvineen löytyy mainitusta blogista (tosin englanniksi). Tässä sitä apunani käyttäen tekemäni versio.




Sichuanilainen Chiliöljy

5 dl                rypsiöljyä
3 rkl              sichuanin pippureita
4                    tähtianista
2                    laakerinlehteä
2                    kokonaista mustaa kardemummaa
5 cm              tuoretta inkivääriä paloina
2 tl                 kokonaisia neilikoita
1                    kanelitanko
1                    salottisipuli lohkottuna
3                    valkosipulinkynttä murskattuna

2,5 dl             kiinalaisia chilihiutaleita
1 1/2 tl           suolaa

Laita öljy ja kaikki aineet chilihiutaleita ja suolaa lukuun ottamatta kattilaan ja kuumenna aluksi reilulla lämmöllä ja pienennä lämpöä kun öljyn lämpötila nousee 110°C:een. Öljyn pitäisi hiljaa kuplia. Pidä lämpötila yli 110°C mutta alle 120°C, jotta aromaatit eivät pala. Anna niiden porista hiljaa 45 minuuttia ( min 30 – max 60 ).


Laita chilihiutaleet riittävän kokoiseen kuumuutta kestävään kulhoon, mielellään lasiseen tai keraamiseen. Kaada kuuma öljy kattilasta siivilän läpi chilihiutaleille. Ne kuohahtavat jonkin verran, joten kulhon tulee olla riittävän syvä. Sekoita hiutaleita, jotta lämpö jakautuu tasaisesti. Sekoita joukkoon vielä suola ja anna jäähtyä. Kaada öljy steriloituihin lasipurkkeihin ja säilytä jääkaapissa. Ota sieltä aina puhtaalla lusikalla tarvitsemasi määrä niin öljy säilyy hyvänä. Siivilään jääneet mausteet heitetään pois, mutta kannattaa ehkä maistaa salottisipulia ja valkosipulia ennen poisheittoa. Niille ripaus sormisuolaa ja nam.

Öljystä tuli oikein kauniin väristä ja se antaa mukavasti makua. Kokeile erilaisiin ruokiin muutama tippa kun kaipaat hieman extramakua tai -potkua.


3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ai tuohon jää koukkuun, olen itsekin tehnyt tuota. Mulla on yleensä aina kaapissa myös itse tehtyä Chiu-Chow chiliöljyä, tai oikeastaan tahnaa, jota tungen joka paikkaan.

Jael kirjoitti...

P.S. Samasta blogista olen aikoinaan löytänyt myös Chiu Chow-ohjeen:)

M kirjoitti...

Antaa kivan potkun ja kaunista väriä ruokiin.