perjantai 18. syyskuuta 2020

Riisipaperilastut


Kyllästyttääkö perunalastut? Tee riisipaperista ihan uudenlaiset chipsit. Fritattujen riisipaperikääröjen pyörittelystä oli pakkaukseen jäänyt muutamia riisipaperiarkkeja ja kun ei niitäkään voi kovin pitkään säilyttää, päätin tehdä niistä pikkusuolaista. Jos mietit mitä tänä lauantaina napostelisit, hae kaupasta paketti riisipaperia sekä pikkupullo rapsiöljyä ja ota esiin paistinpannu. Nämä pikkusuolaiset ovat valmiit käden käänteessä.


Fritatut riisipaperilastut

pieni pullo rapsiöljyä
riisipaperiarkkeja
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä
tai muita mausteita

Leikkaa riisipaperiarkit pienemmiksi paloiksi. Kaada paistinpannulle rapsiöljyä sen verran että sitä on noin parin sentin paksuudelta. Kuumenna öljy.
Kokeile öljyn lämpötilaa laittamalla kuumaan öljyyn pieni pala leipää. Jos leipä vain kelluu öljyn pinnalla, anna kuumentua vielä hetki. Öljy on sopivan kuumaa kun siihen tipautettu leivänpala alkaa ritistä ja ruskistua. Varo ettei öljy lämpene sen kuumemmaksi.

Uppopaista riisipaperin palat muutama kerrallaan. Paistuminen tapahtuu niin nopeasti että niitä saa alkaa nostaa pois öljystä melkein heti kun ne on sinne laitettukin. Nyt lastut ovat rypistyneet ja niiden rakenne on muutenkin muuttunut.




Nosta valmiit riisipaperilastut kuivumaan talouspaperin päälle jolloin ylimääräinen öljy imeytyy paperiin. Mausta lastut tosi kevyesti ripottelemalla niille vain ihan hiukan suolaa ja muita mausteita. Kokeile ensin muutaman lastun kanssa miten paljon mausteita voi käyttää.

Nauti hyvässä seurassa sopivien juomien kanssa.


Ei kommentteja: