perjantai 4. elokuuta 2017

Paahdettuja mansikoita ja kreikkalaista jogurttia



Rakastan mansikoita, tuoreita mansikoita. Syön mansikoita niin kauan kuin niitä saa tuoreena ja mieluiten suomalaisia avomaan mansikoita, joihin on pitkän valoisan kauden aikana kehittynyt ihan omanlaisensa makeus. Mansikkahillokin on hyvää, mutta pakastemansikoista en niin perusta. Joskus niitä meilläkin yritettiin pakastaa, mutta kun ei niitä kukaan talvella halunnut syödä, niin miksi tehdä jotain turhaan vain heittääkseen ne seuraavana kesänä pois.

Tuoreet mansikat ovat aivan ihania myös paahdettuna. Niistä tulee melkein kuin hilloa, mutta huomattavasti helpommalla. Jäätelön tai jogurtin kanssa vielä parempia.



Paahdetut mansikat

500 g pieniä mansikoita
3 rkl vaahterasiirappia
2 tl Modenan balsamietikkaa
hiukan mustapippuria myllystä

Nypi mansikoista kannat ja halkaise marjat. Sekoita keskenään 3 rkl vaahterasiirappia sekä 2 tl Modenan balsamietikkaa. Laita kaikki isoon muovipussiin, sulje niin että pussiin jää mahdollisimman paljon ilmaa ja ravista. Kumoa maustetut mansikanpuolikkaat uunipellille, levitä ne ilmavasti, rouhaise hiukan mustapippuria päälle ja paahda uunissa 200 asteessa 10-15 minuuttia.

Siirrä marjat liemineen kulhoon jäähtymään.



Paahdettuja mansikoita ja kreikkalaista jogurttia
(kuudelle)

500 g paahdettuja mansikoita
1 kg kreikkalaista jogurttia
jauhettua vaniljatankoa

Jaa jälkiruokakulhoihin tasan jogurtti sekä mansikat liemineen. Viimeistele rouhauksella kuivattua vaniljatankoa. Ihanan helppo kesäjälkiruoka ja entistäkin raikkaammaksi sen tekee, jos käyttää kreikkalaista Fage Total 0% maustamatonta juggea (ei maksettu mainos).


4 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Tätä pitää kokeilla, meillä kun vielä on jäljellä hieman superhuippuhyvää balsamietikkaa Osteria Francescanasta!

Tuplaespresso kirjoitti...

Kuulostaa ehdottomasti paremmalta kuin Pirkka Modenan balsamietikka :)

luimupupu kirjoitti...

Mekään emme ole pakastaneet mansikoita moneen vuoteen. Hilloa tehdään ja jos on hyvä vuosi niin kuivataan. Mansikan maku ja rakenne muuttuu pakkasessa enemmän kuin muiden marjojen.

Tuplaespresso kirjoitti...

Kuivaamista en ole kokeillut. Pitäisi varmaan joskus. Kiitos vinkistä.