perjantai 18. syyskuuta 2020

Varastatko sinäkin kuvia toisten blogeista?


Lueskelin F1 urheilu-uutisia ja huomasin siinä Alfa Romeo racingin twitter-videon, jossa Kimi Räikkönen arvuuttelee tallikaveri Giovinazzilta mitähän nämä suomalaiset ruoat mahtaisivat olla. Heti ensimmäinen kuva hämmästytti – se oli minun kuvani, jonka ainoa julkaisupaikka minun tietääkseni on epätrendikkään ruokablogin poronkäristyspäivitys tammikuulta2013. Kyllä minä omat kuvani tunnistan. Luvallisesti linkitettynä blogimme kuvia on ainoastaan blogipäivitysten osana niillä sivustoilla, jotka toimivat ruokablogien koostepalveluna kuten Parhaat Ruokablogit ja Blogit.fi.

Tiedän että tammikuussa 2013 epätrendikkäässä ruokablogissa julkaisemani kuva poronkäristyksestä on (vaikka itse kehunkin) yksi parhaista mitä internetistä siitä ruokalajista millään kuvahaulla löytyy, mutta sitten aloin googlata vähän tarkemmin. Yhtäkkiä eteeni lävähti kuusi sivua linkkejä tähän nimenomaiseen kuvaan. Olin todella yllättynyt siitä miten röyhkeästi kuva on vuosien varrella varastettu eri kaupallisiin medioihin. Samassa postauksessamme oli myös toinen kuva tästä annoksesta ja sitä kuvahaulla googlatessa avautui vielä lisää pari sivua linkkejä. Pinterest on täysin hyväksyttävä julkaisualusta käyttää kuvia, sillä siellä näkyy aina kuvan alkuperä. 

Sen sijaan näitä muita luvattomia ”lainoja” ilman edes linkkiä alkuperäiseen julkaisuun löytyi niin paljon, ettei kaikki voi olla pelkkää ”vahinkoa” kuten muutamia mainitakseni:

Tämän

listan

linkit

johtavat

julkaisuihin

joissa

kuvaa

käytetään

luvattomasti

Todennäköisesti

Alfaromeon

printtaama

kuva

löytyi

jonkun

kaupallisen

matkailualan

toimijan

sivustolta


Poronkäristyskuvien lisäksi googlailin lisää ja löysin muutaman muunkin luvattoman kuvalainan. Montakohan löytyisi jos jaksaisin käydä googlen kuvahaulla läpi kaikki yli 5000 blogikuvaamme?

Ei-kaupallisessa yksityisessä blogissa julkaistu kuva ei todellakaan tarkoita sitä, että sen jälkeen kuva on vapaata riistaa kaikkien käytettäväksi. Tekijänoikeus vaikuttaa olevan monelle ihan tuntematon käsite.

Pitäisi varmaan kiittää Alfa Romeota siitä että avasivat silmäni kaikille näille kuvavarkauksille?

Minne lähetän laskun?

Suomeksi: voihan perkelen perkele!!!


5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ohoh....Aika törkeää ettei lupaa pyydetty. Varmaan 12 vuoden aikana joku minunkin kuvani on käytetty ilman lupaa, mutta en oikein tiedä miten etsiä sellaista.

Hipsuvarvas kirjoitti...

Hei
Jossakin lehdessä oli juurikin juttua siitä miten ihmiset ei viitsi kertoa ammattiaan, kun kaikki haluaa käyttää hyväksi. Juristilta vaaditaan lakineuvontaa ilman laskua, lääkäriltä kysytään terveysasioita, muusikon pitää viihdyttää ilmaiseksi ja maalarin pitäisi tulla kylään ja siinä samalla ihan vaan nopeesti tapetoimaan olohuoneen. Ruokablogin valokuva on helppo varastaa ikään kun se ei olisi mitenkään iso juttu jos ihan vaan vähän lainaa, yhden kuvan sieltä, toisen täältä ja kolmannen tuolta. Eihän sitä kukaan huomaa? Varas ei ajattele miten paljon työtä sen kuvan julkaisussa on. Ruoka pitää ensin valmistaa, sitten se asetellaan nätisti sopivaan ympäristöön, otetaan kuvia ja valitaan niistä parhaat, ehkä vähän korjaillaan photoshopilla. Sitten pitää kirjoittaa juttu resepteineen ja blogata se ja siihen onkin sitten jo kulunut monta tuntia. Sitten joku tai jotkut käden käänteessä vievät sun työsi kun eivät itse viitsi nähdä vaivaa eikä halua maksaa toisten tekemästä työstä. Joskus itsekkin bloganneena vaikken ruokajuttuja kirjoittanutkaan, tiedän ongelman. Varsinkin eläinkuvat on tosi haluttua tavaraa. Pitäisi olla joku tekijänoikeusjuristi joka hoitaisi näitä kuvavarkauksia. Valmis laskupohja lakilätinöineen tekijänoikeuksista ja laskuun täytetään varkaan nimi ja kuvan hinta, tuotot puoliksi juristille ja bloggaajalle, sekin on parempi kuin ei mitään. Voisi olla hyödyllinen juttu muillekkin bloggaajille kun vaan ruokabloggaajille.

Yann kirjoitti...

https://www.bbc.com/news/business-53998711

Tässä juuri tuore sellainen juttu. Ainakin yksi firma on nimetty, joka auttaa ja jakaa voitot...

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Jael
Kuvahaku toimii siten että haet ensin
Google kuvahaku
minkä jälkeen klikkaat kameran kuvaa ja kopioit ja liität oman kuvasi URL-osoitteen googlen hakukenttään. Painamalla "hae kuvan perusteella" hetken kuluttua ruudulle ilmestyy kaikki ne julkaisut jossa kuvaa on käytetty.

@ Hipsuvarvas
Niinpä, ei nämä kuvat itsekseen sinne nettiin ilmesty. Muistelen että joskus eläinkuvien ongelmana oli kaikenlaiset virtuaalikennelit joihin "lainattiin" muiden kuvia. Jossain oli myös juttua mökkivuokrauksesta jossa kuvat oli otettu oikeasta mökistä mutta huijarivuokraajalla ei ollut mitään tekemistä sen mökin kanssa. Kunhan yritti kääriä rahat.
Suomessa olisi varmasti käyttöä tuollaiselle juristille :)

@ Yann
Kiitos linkistä. Mielenkiintoinen juttu, varsinkin tämä kohta:

"In the UK, if convicted in a magistrates' court of copyright infringement you could face six months in jail or a fine of up to £50,000. Conviction in a Crown Court could carry a penalty of 10 years in jail and/or an unlimited fine.

In the United States, fines can reach $150,000 (£115,000) every time a picture is used the wrong way."

Suomalaiset yleensä suhtautuvat tällaisiin kuvavarkauksiin sillä klassisella "mitä toi norsu musta mahtaa ajatella" -asenteella eli "en mä nyt viitsi siitä mitään numeroa tehdä, mitä ne musta ajattelis..."

Hipsuvarvas kirjoitti...

Hei
Hyvä heitto tuo että en mä nyt siitä viitsi mitään numeroa tehdä.
Ihmiset on yleensä onnellisia jos saavat yhdenkin kuvansa jonnekkin mihin tahansa ja ihan ilman korvausta. Katsoin erään lehden ohjeita lukijoille kuvien lähettämiseen ja siellähän se oli ettei niistä mitään makseta ja toimituksessa kuvia saa käyttää ja muokata vapaasti.

"Toimitus tarkastaa ja valitsee kaikki netissä ja lehdessä julkaistavat kuvat.
Lähetetyistä kuvista ja videoista ei lähtökohtaisesti makseta julkaisupalkkioita, ellei kyseessä ole lehteen päätyvä hyvä uutiskuva.
Kuvan/videon lähettäjä vakuuttaa, että hänellä on kaikki tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet lähettämäänsä materiaaliin ja oikeus luovuttaa materiaali X-medialle.
Lähettäjä luovuttaa X-medialle materiaaliin vapaan ja ajallisesti rajoittamattoman käyttö- ja uudelleenjulkaisuoikeuden nykyisissä ja tulevissa jakelukanavissa ja käyttötarkoituksissa samoin kuin materiaalin edelleenluovutus- ja muunteluoikeuden.
Tekijänoikeudet kuvaan jäävät sen lähettäjälle."

Tuossa ohjeessa tekijänoikeus on enään vaan pelkkä vitsi. Elikkä kuvia saat antaa ihan ilmaiseksi ja jos niistä joku jotain joskus maksaa niin saat korkeintaan kahvirahat. Ei ihme ettei ihmiset ymmärrä pitää parempaa huolta oikeuksistaan.