torstai 17. lokakuuta 2019

Mokkamokkapalat

Lapsuudenkaverini äiti teki aikoinaan mokkapaloja, jotka olivat mokkapaloja ihan kirjaimellisesti. Taikinan ja kuorrutteen mausteena oli todella vahvaa kahvia, mutta ei hippustakaan kaakaojauhetta. Ei minulla tietenkään juuri sitä reseptiä ole, mutta kokeilin nyt jättää kaakaon pois ja totesin, että tulipas hyvät kahvipullat ilman kaakaojauhettakin. Koko pellillinen todellisia mokkamokkapaloja, kahvin makuista makeaa. Leipomiseen ei mene kuin puolisen tuntia, mutta kuorrutteen jähmettymistä joutuu odottelemaan tovin ennen kuin pääsee herkuttelemaan. Itse asiassa nämä ovat parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä.



Mokkamokkapalat

kakkutaikina
3  munaa
2 dl  sokeria
1 tl  vaniljasokeria
5 dl  vehnäjauhoa
3 tl  leivinjauhetta
1,5 dl  maitoa
1 rkl  pikakahvijauhetta
150 g  voisulaa

kuorrute
noin 8 dl  tomusokeria
2 tl  vaniljasokeria
1 dl  kuumaa maitoa
2 rkl  pikakahvijauhetta
50 g  sulatettua voita
(strösseliä)

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja päällystä uunipelti leivinpaperilla.
Sulata voi ja kuumenna maitoa sen verran että pikakahvijauhe sulaa sen joukkoon. Sekoita keskenään vehnäjauho, vaniljasokeri sekä leivinjauhe.

Riko munat kulhoon, lisää sokeri ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon sitten vuorotellen maitokahvia, voisulaa ja jauhoseosta kunnes kaikki ainekset on lisätty ja taikina on tasaista. Kaada taikina uunipellille leivinpaperille, tasoita pinta ja kypsennä uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Valmista kuorrute sillä välin kun taikina kypsyy. Sekoita ainekset keskenään huolella, ettei kuorrutteeseen jää kokkareita. Jos kuorrute tuntuu jäävän kovin löysäksi, siihen voi lisätä sopivasti tomusokeria.

Kun taikina on kypsää, ota pelti uunista. Kaada kuorrute lämpimän kakkulevyn päälle ja tasoita pinta. Halutessasi ripottele koristeeksi vähän strösseliä.

Anna mokkamokkapalojen jäähtyä ja kuorrutteen rauhassa jähmettyä ennen kakkulevyn paloittelua.

2 kommenttia:

Vilijaana kirjoitti...

On kyllä muhkeat mokkapalat ��

Tuplaespresso kirjoitti...

Kiitos :)
Näistä huomaa että kaiken ei aina tarvitse sisältää suklaata tai kaakaojauhetta.