maanantai 14. lokakuuta 2019

Lokakuu on pretzelkuu


Lokakuu, Oktoberfest ja pretzelit kuuluvat yhteen. Lidlissä on ihan ok pretzeleitä, vanhassa Stockan herkussa oli hitusen parempia ja siinä se sitten olikin tämän maan pretzeltarjonta - paitsi että nykyisin niitä saa enää vain Lidlistä, kun S-market Herkku on jättänyt pretzelit kokonaan pois valikoimistaan. En ainakaan ole nähnyt niitä siellä moneen kuukauteen ja nyt on sentään lokakuu, pretzelkuu! Ei siis auta muu kuin ryhtyä leipomishommiin.

Vanha pretzelreseptimme on vuodelta 2014 eikä siitä nyt tarvinnut muuttaa kuin tuorehiiva kuivahiivaksi. Sen verran laiska emäntä olin kuitenkin, että en viitsinyt alkaa pyöritellä näitä leipäsiä rinkelin muotoon, vaan tein pelkkiä pretzeltikkuja.  Pinnalta rapeita, sisältä ihanan pehmeitä pretzeltikkuja, oktoberfestin ”virallisia” leipiä.



Pretzeltikut
(24 kpl)

100 + 500 g vehnäjauhoa
1,5 dl vettä
9 g (hiukan vajaa pussillinen) kuivahiivaa
1,5 dl maitoa
50 g voisulaa
2 tl ruokosokeria
1 tl suolaa

rinkelien kastamiseen
1,5 l vettä
5 rkl ruokasoodaa

lisäksi
karkeaa merisuolaa



Sekoita keskenään 100 g vehnäjauhoa, 1,5 dl kädenlämpöistä vettä ja 9 g kuivahiivaa. Jätä seos hapantumaan noin 6 tunnin ajaksi (saa olla kauemminkin, jos” yön yli” sopii paremmin leivonta-aikatauluun).

Lisää sitten loput ainekset ja vaivaa koneellisesti noin 10 minuuttia, käsin hiukan kauemmin.

Jätä taikina tunniksi tai pariksi lämpimään paikkaan kohoamaan noin kaksinkertaiseksi.

Kun taikina on kohonnut,kaada se työtasolle ja vaivaa sitä hetki käsin. Jaa taikina 24 osaan (kannattaa käyttää vaakaa), pyöritä paloista 14-15 cm pötköjä ja jätä ne pellille leivinpaperille kohoamaan noin puoleksi tunniksi. Kun pretzelit ovat kohonneet, kuumenna kattilassa vesi ja ruokasooda kiehuvaksi.

Upota jokainen pretzel kiehuvaan emäksiseen liemeen hetkeksi (10-30 sekuntia) ja nosta ne sitten reikäkauhalla takaisin leivinpaperille. Viillä katkoteräveitsellä tai partaterällä pötköihin muutama viilto ja ripottele päälle karkeaa merisuolaa. Kypsennä pretzeleitä uunissa 225 asteessa noin 15-16 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin tummanruskea. Jäähdytä ritilän päällä.

Pretzel on parasta vasta leivottuna. Seuraavana päivänä se on jo aika kuivaa ja jos sen säilyttää muovipussissa, se pehmenee ja suolakiteet sulavat - molempi pahempi.

4 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Ai että! Yhden kerran olen leiponut pretzeleitä, se taisi onnistua joten kuten. Mutta Lidlistä minäkin ne kotimaassa noudan, ihan ok ovat. Olen taitava leikkaamaan koko kiehkuran halki, sitä taitoa perheessä on ihailtu asianmukaisesti. :D

Tuplaespresso kirjoitti...

Kun ryhtyy leipomaan pretzeleitä, niitä tulee yhdestä pienestäkin taikinasta niin paljon että pitää olla syömässä sopivasti porukkaa, jottei jää mitään kuivumaan. Pretzelrinkelin halkaisu ei ole ihan läpihuutojuttu, joten asianmukainen ihailu sille taidolle täältäkin :)

Anonyymi kirjoitti...

Helsingin keskustassa Makkaratalossa on pretzel-kioski WETZEL’S PRETZELS.

Tuplaespresso kirjoitti...

Oli, mutta ei ole enää.