maanantai 1. joulukuuta 2014

Jauheliha palaa juurilleen




Lihamureketta tulee usein tehdyksi niin paljon, että se ei mene kerralla. Jos lihamureketta on sattunut jäämään erityisen paljon, sille voi tehdä kuten naapuritalon entinen baarinpitäjä, rikkoa sen uudelleen muruiksi ja tarjota jauhelihakastikkeena ruskeaan kastikkeeseen upotettuna. Näin ei tarvitse syödä montaa päivää samaa – tai ainakaan ihan samannäköistä – ruokaa.

(Hiukan huvittuneena muistelen, miten tällä naapuritalon baarilla 70-80-luvulla oli luovuus ja säästäväisyys huipussaan. Jos maanantain kaurapuurosta oli jotain jäänyt jäljelle, se upotettiin tiistaina lihapulliin tai lihamurekkeeseen jotka tarjoiltiin ruskean kastikkeen kera, ja jos mureke ei loppunut vielä keskiviikkoiltaan mennessä, siitä tuli torstaina jauhelihakastiketta ja lopulta jauhelihakastikkeen rippeet upotettiin perjantain pataruokaan, ”talon erikoiseen”.)

Jauhelihakastikkeen kanssa toimii juuressose (perunaa tai bataattia tai porkkanaa tai selleriä tai palsternakkaa tai vaikka näitä kaikkia yhdessä), sillä jotain juureksia on yleensä aina kaapissa ja muutamasta lehtikaalin lehdestä saa hetkessä haudutettua tälle aterialle vihreän ja terveellisen lisukkeen. Tällainen on aivan loistava arkiateria.




Lihamurekkeesta jauhelihakastikkeeksi

1 pieni salottisipuli
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoa
3 dl kuumaa vettä
puolikas lihaliemikuutio
noin 400 g valmista lihamureketta
(tilkkanen kermaa)

Kuori salottisipuli ja leikkaa se ihan pieniksi kuutioiksi. Sulata paistinpannulla voi ja kuullota sipuli siinä. Lisää vehnäjauho ja anna sen hiukan ruskistua koko ajan sekoitellen. Kaada pannulle kuuma vesi ja murustele joukkoon lihaliemikuutio. Hämmentele kastiketta kunnes se on tasaista ja suurustunut sopivasti. Tähän menee 5-10 minuuttia, jolloin jauhot ovat kypsyneet. Lisää kastikkeen joukkoon veitsellä hienonnettu lihamureke ja anna sen lämmetä. Viimeistele kastike tarvittaessa tilkkasella kermaa.


Nopea haudutettu lehtikaali

4 lehtikaalin lehteä
0,5 dl vettä
ripaus suolaa

Revi lehdet pieniksi paloiksi lehtiruotien ympäriltä ja heitä pois paksut lehtiruodit. Kaada paistinpannulle vesi ja lisää lehtikaalin palat. Kuumenna pannua koko ajan hämmentäen. Kun vesi on haihtunut, lehtikaali on valmista. Mausta ripauksella suolaa.



Sopisiko tällainen ankka sinun keittiöösi? Vielä muutama päivä aikaa, katso ohjeet TÄÄLTÄ.

Ei kommentteja: