torstai 12. toukokuuta 2016

Paahdettua varhaiskaalia ja currywurstia



Berliinistä kotoisin oleva currywurst on eräs tunnetuimmista saksalaisen ruokakulttuurin komponenteista. Tämä ruoka on berliiniläisen Herta Heuwerin kehittämä II maailmansodan jälkeen vuodelta 1949. Hänen kerrotaan kehittäneen ruoan ytimen eli curryketsupin brittisotilailta saamistaan aineksista.

Ensimmäisen kerran Saksassa, Frankfurtissa, hakeuduin syömään tätä kuuluisaa currywurstia. Paikallisella kävelykadulla myytiin katuruokaa, ja halusin nimenomaan maistaa juuri currywurstia. Grilliteltalla oli aikamoinen trafiikki ja tarkkailin hetken tilausprosessia. Hinnastossa luki currywurst, mutta mikä kaikista niistä makkaroista oli se currywurst? Lopulta menin tilaamaan itselleni annoksen, ja minulta kysyttiin, että ”rindswurst oder schweinewurst ?” eli naudanlihamakkaraa vai possumakkaraa. Vastasin, että currywurstia, kiitos. Kysyivät samaa uudelleen, joten osoitin annosta, joka juuri ojennettiin viereiselle asiakkaalle ja sanoin, että tuollainen, kiitos. Sitten grillistä napattiin makkara, joka laitettiin koneeseen ja alle laitettiin sellainen pahvinen astia, jossa meillä tarjotaan makkaraperunoita tai vastaavaa grilleissä. Koneesta se makkara tuli ulos valmiina viipaleina. Sitten makkaran päälle laitettiin kastiketta ja kastikkeen päälle siroteltiin curryjauhetta. Nälkäisenä messuturistina söin hiukopalani ja ihmettelin, että siitä päälle ripotellusta currystako ruoka on saanut nimensä? Ja missä on se currymakkara? Vanhempana ja viisaampana (?) tiedän, että nimi tulee kastikkeesta eikä makkarasta, kuten aikoinaan luulin. Makkara voi olla tehty naudanlihasta, possusta tai niiden sekoituksesta. Curryketsuppi tekee currywurstin.

Nyt on sattumalta myös varhaiskaalin parhaat hetket ja kun currywurstin kanssa ei ollut tarjota sauerkrautia, Tuplaespresso paahtoi kevätkaalin ohuina lohkoina uunipellillä. Siitä tulikin ihan täydellinen lisuke currywurstille.



Paahdettu varhaiskaali

1 iso              varhaiskaali
1 rkl              valkoviinietikkaa
0,5 dl             oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
vaahterasiirappia

Leikkaa kaali ohuiksi lohkoiksi siten, että ne ovat kiinni kaalin keskiruodissa. Lado lohkot vieri viereen uunipellille. Sekoita keskenään valkoviinietikka sekä öljy ja pirskottele kaalinlohkoille etikka-öljyseosta sekä hiukan suolaa ja mustapippuria.

Paahda 200 asteessa noin 30 minuuttia kunnes kaali on pehmeää ja paahtunutta. Lopuksi valuta kaalinlohkoille pieni määrä vaahterasiirappia ja tarjoile.



Currywurst

1 pkt              saksalaisia bratwursteja

Currywurstin kastike

2 rkl              rypsiöljyä
1                    keltasipuli hienoksi hienonnettuna
1 rkl              curryjauhetta
1 tl                chilijauhetta
1 tlk (400 g)  kuorittuja tomaatteja liemineen
1 dl                ketsuppia (Heinz)
2 tl                Dijon sinappia
1 rkl              ruokokidesokeria
1 rkl              Worchestershire –kastiketta
1 rkl              sitruunan mehua
1/3 tl             hienoa merisuolaa
                      mustapippuria myllystä

Kuumenna öljy kasarissa. Kuullota siinä sipulit pehmeiksi keskilämmöllä ruskistamatta niitä. Lisää curry- ja chilijauheet ja sekoittele pari minuuttia, jotta mausteet ”kypsyvät” eli niiden aromit tulevat hyvin esiin. Lisää tölkkitomaatit, ketsuppi, sinappi, ruokosokeri ja Worchestershire -kastike. Voit rikkoa tomaatit purkissaan saksilla tai kasarissa paistinlastalla painellen. Sekoita ja anna muhia hiljaa 20 – 30 minuuttia aina välillä sekoitellen. Lisää loppupuolella sitruunamehu ja suola ja sekoita ne joukkoon. Tarkista maku ennen tarjoamista ja lisää tarvittaessa suolaa, sitruunamehua tai mustapippuria.


Ei kommentteja: