sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Kymmenen vuotta epätrendikkyyttä


Kylläpä aika on kulunut nopeasti. Vasta viime viikollahan me aloimme kirjoittaa ruokablogia. Vai viime vuonna? Eikun siis kymmenen vuotta sitten. Jokunen muukin ruokablogi on tänä syksynä näyttänyt juhlivan kymmenvuotista, jotkut paljon pidempääkin taivaltaan. Silloin joulukuussa 2012 ajattelimme, että tässä vaan laitetaan omalle väelle muistiin näitä kivoja perhereseptejä. Paitsi että uteliaat kokit löytävät aina uusia ja uusia ruokaohjeita ja ennen kuin aloittamisesta oli kulunut kolme vuotta, tänne oli kirjoitettu jo ensimmäiset tuhat päivitystä.

Ensimmäisistä vuosista kerroimme näin

Sittemmin tahti on hiukan hidastunut ja 2000. päivitys julkaistiin vasta marraskuussa 2020.

Se 3000:s päivitys on vielä kaukana tulevaisuudessa.

 

Kun pari viikkoa sitten iltapäivämedia kertoi ihan uuden uutukaisesta hedelmästä nimeltä kiivimarja,poimin blogistamme esille kymmenen vuoden takaisen minttusuklaapannukakkureseptin, jossa pannaripalan koristeena oli – mitäpä muutakaan kuin – kiivimarjoja.

Tästä linkistä avautuu sata hedelmäistä herkkureseptiä
 

Vuonna 2013 otimme projektiksi tehdä joka viikko jotain aina uudesta hedelmästä
 

Tästä linkistä löytyy sata reseptiä kasviksista

ja vuonna 2014 ohjelmassa oli ”viikon kasvis”.
 

Tästä linkistä sata herkullista kalareseptiä

Vuoden 2015 tavoite oli valmistaa ruokaa 52 eri kalasta tai muusta vedenelävästä, mutta lajien määrä jäi lopulta hiukan vähäisemmäksi vaikka koosteessa onkin sata reseptiä.

Sen jälkeen ollaankin tehty ja blogattu ruokaa vain oman fiiliksen mukaan. Ja niitä reseptejä on todellakin kertynyt ihan laidasta laitaan, koko viikonlopun askartelun vaativia annoksia tai sitten tosi helppoja, vartin tai puolen tunnin tekeleitä. Kotimaisia ja ulkomaisia, perinteisiä ja uuden uutukaisia. Kaikki on testattu, ja jos jokin ruoka ei ole ollut meidän mieleistämme tai muuten riittävän hyvää, se ei ole päässyt blogiin asti. Me emme myöskään tunnusta mitään ruokauskontoa, vaan käytämme tuoreita raaka-aineita laidasta laitaan maku edellä.

Tässä muutamia poimintoja vuosien varrelta.

 

Imelletty perunalaatikko ilman lisättyä makeutusta (2013)


 

Bataattipiirakka, paljon parempaa mitä nimestä voisi päätellä (2014)


 

Rapeanahkaiseksi paistettu ankanrinta (2015)



Kaiserschmarrn eli nyhtöpannukakku (2016)


 

Lobster roll eli hummerihodari ja New England hot dog sämpylät (2017)


 

Kesäkurpitsa-halloumipihvit ja kolmen kaalin salaatti (2018)


Panuchos, meksikolaista Yucatanin seudulta (2019)


 

Classic New York cheesecake (2020)


 

Kreikkalainen Pastitsio (2021)


 

Nalysnyky eli ukrainalaiset krepit (2022)

 

torstai 1. joulukuuta 2022

Sinivalkoiset minileivokset - petits fours


Joulukuun kuudennen kahvipöytään valmistetaan tänä vuonna sinivalkoisia minileivoksia, petits fours’eja. Taikina riittää 48:aan leivonnaiseen, josta osan kuorrutin nyt ja loput pakastin varsinaista itsenäisyyspäivää varten. Suupalan kokoiset minileivokset on kuorrutettu yksinkertaisella voikreemillä ja viimeistelty sopivan värisillä strösseleillä. Kreemin ja strösselin väriä vaihtamalla nämä leivonnaiset sopivat erilaisiin juhlateemoihin.

♥ Lopussa toiveuusintana sinisen glögin resepti ♥

 


 

Sinivalkoiset minileivokset  (petits fours)

(minimuffinivuoassa 48 kpl)

Taikina

150 g voita (huoneenlämpöistä, pehmeää)
1,5 dl sokeria
2 munaa (huoneenlämpöisiä, koko L)
2 tl vaniljauutetta
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa (huoneenlämpöistä)

Kuorrute (24 leivokseen)

valkoinen kuorrute:
25 g voita
1,5 dl tomusokeria
2 rkl Spritea tai vastaavaa
valkoista jauhemaista elintarvikeväriä
sininen kuorrute (jatketaan valkoisesta):
2 rkl Blue Curaçao likööriä
sinistä geelimäistä elintarvikeväriä

Koristeluun

sinisiä ja valkoisia (hopeanvärisiä) strösseleitä ja suomenlippuja
 


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen vatkaten ja näiden jälkeen vaniljauute. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Kun taikina on valmista, siirrä se pursotuspussiin, mistä sitä on helpompi annostella.

Voitele minimuffinivuoan kolot, pursota taikinaa koloihin noin 3/4 tilavuudesta ja paista 180 asteessa noin 15 minuuttia. Kun paisto on valmis, anna leivonnaisten jäähtyä hetki, minkä jälkeen kippaa ne lautaselle, voitele vuoan kolot uudelleen ja pursota toinen erä. Mikäli kaikkia leivoksia ei tarvita heti, loput voi laittaa pakastimeen vastaisen varalle. Sitten joskus ei tarvitse enää leipoa, ainoastaan tehdä niille jokin hyvä kuorrute.

 


Kuorrutteen ohje riittää yhteen (24 kpl) pellilliseen. Mittaa valkoisen kuorrutteen ainekset pieneen kasariin ja kuumenna liedellä sekoitellen kunnes seos on tasaista. Valkoinen (jauhemainen) elintarvikeväri tekee kellertävästä voikuorrutteesta lähes samanlaisen valkoisen kuin jos kuorrute valmistettaisiin pelkästä vedestä ja tomusokerista. Kun kuorrute on valmista ja notkeaa, kasta puolet minileivoksista kuorrutteeseen ja heti sen jälkeen strösseliin.

 

 

Jatka värjäämällä loppu kuorrute siniseksi ensin lisäämällä siihen 2 rkl Blue Curaçao likööriä ja sitten sopivasti sinistä geelimäistä elintarvikeväriä. Sekoita tasaiseksi ja tee kuten edelliset, dippaa ensin minileivos kuorrutteeseen ja sitten strösseliin. Jos kuorrute tuntuu paksuuntuvan liian nopeasti, sekoita joukkoon pieni tilkka vettä ja jatka dippailua.

Anna valmiiden leivosten tekeytyä muutaman tunnin ajan ennen tarjoilua jotta kuorrute hiukan jähmettyy ja kosteus eri kerrosten välillä tasaantuu.

 

Sininen glögi

1  pullo kuivaa valkoviiniä

0,5 dl  sokeria
1  kanelitanko
pieni pala kuivattua inkivääriä
12  kokonaista neilikkaa
2  tähtianista
1 tl  kokonaisia kardemumman siemeniä
puolikkaan sitruunan keltainen kuori isoina suikaleina
0,5 dl  sinistä Curaçaolikööriä

 

Laita kattilaan valkoviini (sokeri) ja mausteet ja kuumenna kiehuvaksi. Ota kattila pois liedeltä, sekoita ja anna viinin jäähtyä ja tekeytyä noin tunnin ajan, jotta mausteet ehtivät antaa glögiin riittävästi makua. Tarjoiltaessa (siivilöi ja) kuumenna glögi, lisää Blue Curaçao, sekoita ja kaada glögi mukeihin.