torstai 29. helmikuuta 2024

Banana Cream Pie - miniversiot amerikkalaisesta esikuvastaan

Tämä suussasulava, amerikkalainen banaani-kermapiirakka on ollut to-do-listallani pitkään. Yksinkertainen piirakka näyttää helpolta ja nopealta valmistaa, mutta vaikka tätä ei edes paisteta, valmistus odotteluaikoineen on kaikkea muuta kuin nopeaa. Kannattaa aloittaa vaniljakreemistä eli crème pâtissièresta, sillä sen täytyy saada jäähtyä ja tekeytyä jääkaapissa useita tunteja ennen käyttöä.

Banaanipiirakan voi tehdä oikeaan piirakkavuokaan tai, kuten nämä, yksittäisiksi pikkuleivoksiksi muffinivuokaan. Iso vuoka on silti paljon helpompi käsitellä. Alkuperäisissä ohjeissa tämä onkin yleensä valmistettu isoon vuokaan, pohja valmistetaan taikinasta ja paistetaan, jolloin banaaniviipaleita ja vaniljakreemiä voi latoa useampia kerroksia päällekkäin. Koska tämä ei ole mikään ”kevytpiirakka”, yritin pitää energiamäärät maltillisina ja tehdä vain ihan tällaisia pieniä herkkupaloja. Suolakaramellikastike ei ole pakollinen, mutta se on aika hyvä lisuke täydentämään banaanin makua. Vaihtoehtoisesti piiraan päälle voi raastaa tummaa suklaata.


 

Amerikkalainen Banana Cream Pie

 

vaniljakreemi

4 dl                maitoa
0,5 dl             kermaa
2 tl                vaniljauutetta
100 g             sokeria
3 rkl              maizena maissitärkkelystä
¼ tl               suolaa
80 g               jääkaappikylmiä munankeltuaisia (4-5 munaa)
30 g               kylmää voita

pohja

9                    digestivekeksiä
2 rkl              sokeria
50 g               voisulaa

karamellikastike

2,5 dl             sokeria
2 rkl              kylmää vettä
2 dl                kuohukermaa
0,5 tl             suolaa
3 rkl              voita

täytteeseen

3                    banaania
1                    sitruuna

viimeistely

2 dl                vispikermaa
2 rkl              28% creme fraichea
4 rkl              tomusokeria


 

vaniljakreemi

Tätä valmistettaessa on syytä unohtaa kännykkä ja keskittyä vain ja ainoastaan vaniljakreemin vatkaamiseen. Mittaa isohkoon kattilaan maito, kerma sekä vaniljauute ja kuumenna kiehumispisteeseen. Ota kattila pois lämmöltä ja laita odottamaan. Laita valmiiksi tiskialtaaseen mahdollisimman kylmää vettä ja, jos mahdollista, runsaasti jääpaloja odottamaan vaniljakreemin jäähdyttämistä. Mittaa isoon kulhoon sokeri, maissitärkkelys ja suola. Sekoita kuivat ainekset huolella, lisää keltuaiset ja vatkaa kunnes seos on vaaleaa ja kuohkeaa. Lisää kuuma maito vähän kerrallaan koko ajan reippaasti vatkaten. Kun kaikki maito on vatkattu munavaahdon joukkoon, kaada seos takaisin kattilaan. Lämmitä seosta hiljalleen koko ajan vatkaten kunnes se alkaa kuplia ja lähestyy kiehumispistettä, jolloin vatkaa voimakkaasti kunnes kreemi on saostunut. (Tässä vaiheessa pitää olla tosi tarkkana ettei kattilan sisältö kuumene liikaa, sillä jos keltuaiset pääsevät kokkeloitumaan, kreemi on pilalla ja se täytyy tehdä alusta asti uudelleen.) Nosta kattila pois lämmöltä ja lisää voi ihan pieninä paloina. Jatka reipasta vatkaamista vielä noin minuutin ajan kunnes voi on sulanut. 

Kaada kreemi kulhoon painelemalla se siivilän läpi, peitä pinta tuorekelmulla siten että kelmu painuu ihan kreemiin kiinni ja laita kulho jääveteen ensin puoleksi tunniksi. Näin kreemiin ei muodostu kuorta. Laita sitten kulho jääkaappiin jäähtymään vähintään kolmeksi tunniksi, mutta vaniljakreemi voi olla kylmässä tekeytymässä vaikka seuraavaan päivään asti.


 

pohja

Murskaa digestivekeksit jauheeksi, lisää joukkoon sokeri ja sulata voi. Lisää voi kuivien ainesten joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Taputtele seos paperoitujen muffinivuokien tai isomman piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Jos valmistat banaanikermapiirakan isoon vuokaan, pohjan ainesten määrän voi suurentaa 1,5 –kertaiseksi. Laita pohja(t) jääkaappiin kovettumaan pariksi tunniksi, mutta ei haittaa vaikka nekin odottelisivat seuraavaan päivään.

 

suolakaramellikastike

Jos haluaa viimeistellä piirakan suolakaramellikastikkeella, sekin pitää tehdä hyvissä ajoin jotta se ehtii jäähtyä. Mittaa kasariin sokeri ja kostuta se parilla lusikallisella kylmää vettä. Kun sokeri on täysin kostunut, kuumenna kerma kiehumispisteeseen ja jätä odottamaan. Kuumenna sokeria kasarissa keskilämmöllä kunnes se alkaa sulaa. Mikäli sokeria täytyy jotenkin hämmentää, se tapahtuu kallistelemalla kasaria. Älä koske sokeriin! Jos sokeria yrittää sekoittaa lusikalla tms, se kristallisoituu ja menee pilalle. Kun sokeri alkaa ruskistua, sitä täytyy vahtia tarkkaan. Sokerin saavuttaessa keskiruskean sävyn nosta kasari pois liedeltä ja kaada kuumaa kermaa vähän kerrallaan sulan sokerin joukkoon koko ajan reippaasti vatkaten. Sokeri kuohahtaa voimakkaasti, joten älä yritäkään kaataa kaikkea kermaa kerralla. Kun kaikki kerma on vatkattu sulan sokerin joukkoon, lisää suola sekä voi ja sekoita kunnes kastike on tasaista. Kaada kastike sopivaan kaatimeen jäähtymään. Karamellikastike saostuu jäähtyessään.


täyttö

Purista yhden sitruunan mehu pieneen kulhoon ja ota käsille pullasuti. Ota kreemikulho ulos jääkaapista, poista kelmu, vatkaa kreemiä hukan notkeammaksi ja siirrä pursotuspussiin. Ota jääkaapista esivalmistellut piiraspohjat. Kuori pari banaania ja leikkaa ne 4-5 mm paksuisiksi viipaleiksi. Sivele banaaniviipaleet sitruunamehulla molemmin puolin ettei banaani mustu.

Pursota piiraspohjille pieni nokare vaniljakreemiä ja tasoita pinta. Lado kerros banaaniviipaleita kreemin päälle ja pursota niille toinen kerros kreemiä. Tasoita pinta, toista banaaniviipaleiden latominen ja pursota uusi kerros kreemiä niin että banaaniviipaleet ovat varmasti peitossa ja tasoita pinta. Laita piiras/pikkupiiraat jääkaappiin tunniksi tai muutamaksi.

 

viimeistely

(Täyte on melko pehmeää, joten nosta pikkupiiraat varovasti pois muffinivuoan koloista tarjoiluastiaan.) 

Vatkaa kerma, creme fraiche ja tomusokeri vaahdoksi, siirrä pursotuspussiin ja peitä kreemi kermavaahtokerroksella. Viimeistele karamellikastikkeella ja banaaniviipaleilla. Nauti heti.

 

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Nam,banana cream pie🍌Tuollaiset amerikkalaiset piiraat ovat kyllå herkullisia.USAssa asuessa löysin pakastealtaista Marie Callanderin herkulliset piirakat,jotka olivat niin hyviä etten vaivautunut tekemään niitä itse silloin.

Tuplaespresso kirjoitti...

Hassua miten noinkin yksinkertainen yhdistelmä - taikina, banaani, kermavaahto - voi olla niin hyvää.