keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Vähän sähköä, paljon makua


Kun media joka käänteessä muistuttaa sähkön säästämisestä, niin meillä kahden hengen arkitaloudessa on jo pitkään käytetty air fryeria ja painekeitintä aina kun se on tarkoituksenmukaista. Onhan se toki ihan eri asia hauduttaa possunposkia 3600W uunissa 3-4 tuntia – kuin hauduttaa ne pehmeiksi 1000W painekeittimessä puoliteholla 45 minuutissa. Melkoinen ajan- ja sähkönsäästö. Tai jos ensin esilämmittää 3600W uunin ja sitten paistaa siellä pienen määrän ruokaa – kuin 1425W airfryerissa pikaisesti paahtaa ensin valkosipulit ja sen jälkeen kypsentää pienen erän lihapullia. (Vanhempi reseptimme uunissa paahdetuille valkosipuleille on täällä.) Ison uunin käyttö on tietenkin perusteltua aina kun ruokailijoita on koolla isompi lauma, mutta pienessä taloudessa näillä kodinkoneilla sähkönsäästö on merkittävä.

 

 

Aasialaiset naudanlihapyörykät

 

3  solo valkosipulia

ripaus suolaa
muutama tippa juoksevaa hunajaa

500 g  naudan jauhelihaa

1 tl  hienoa merisuolaa
pari hyppysellistä chilihiutaleita
0,5 tl  jauhettua inkivääriä
1/2   ruukkua hienonnettua tuoretta korianteria

 

Leikkaa valkosipuleista hattu pois, ripottele pinnalle suolaa ja tippa hunajaa. Asettele valkosipulit pieneen uuninkestävään astiaan ja paahda air fryerissa 200 asteessa 10-12 minuuttia. Kuori paahdetut valkosipulit ja mössää sisus haarukalla.

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja pyörittele noin 50 gramman lihapulliksi. Aseta pyörykät air fryerin koriin ja kypsennä 200 asteessa 12 minuuttia.

Nämä lihapyörykät voi syödä sellaisenaan tai käyttää jonkin aasialaisen ruoan osaksi.

 

2 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Tää on kyllä tärkeä huomio tulevan talven sähkönkäyttöön!

Tuplaespresso kirjoitti...

Airfryer alkaa olla jo hanskassa, mutta vielä täytyy tutustua paremmin painekeittimen mahdollisuuksiin hauduttamisessa.